Rankkasateiden vaurioittamat tieosuudet on yhtä lukuun ottamatta avattu liikenteelle – Soutujoentien sortumaa Multialla korjataan edelleen
21.7.2026 16:02:40 EEST | Keski-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Viikonlopun poikkeuksellisen runsaat sateet aiheuttivat useita vaurioita soratielle Keski-Suomessa. Tieverkolla esiintyi sortumia ja tulvavaurioita, joiden vuoksi useita tieosuuksia jouduttiin sulkemaan liikenteeltä turvallisuussyistä. Nyt lähes kaikki tieosuudet on saatu avattua liikenteelle. Vain Multialla sijaitseva Soutujoentie (tie 16517) on edelleen suljettuna.

Rankkasateen aiheuttamien vaurioiden korjaustyöt ovat edenneet hyvin Keski-Suomessa. Eilen tiedotimme, että suljettuna on vielä kolme tieosuutta. Nyt niistä kaksi on saatu avattua liikenteelle.
Tie 6211 (Simsiöntie) välillä Koipikangas-Löytty avattiin liikenteelle maanantaina iltapäivällä. Tiellä on useita vesivauriokohtia, joiden kulutuskerroksen pinnan viimeistelyt hienojakoisemmalla kiviaineksella tehdään vielä myöhemmin. Viimeistelytöistä ei kuitenkaan ole juurikaan haittaa liikenteelle.
Tie 6215 (Ähtärintie) välillä Yltiänjärvi-Ähtäri avattiin myös liikenteelle maanantaina iltapäivällä. Tie on päällystetty, ja vesi oli syövyttänyt tierakenteen kiviainekset toisen kaistan päällysteen alta, jolloin tierunko sortui. Reunasortumakohta on nyt täytetty, ja pinta on korjattu tilapäisesti öljysoralla. Päällyste tullaan korjaamaan myöhemmin.
Soutujoentietä korjataan edelleen
Multialla sijaitseva Soutujoentie (tie 16517) välillä Sydänmaanaho-Valkama on edelleen suljettuna liikenteeltä. Tie sortui rankkasateiden seurauksena noin 100 metrin matkalta.


Sadevesivirtauksen huuhtoman tieosuuden uudelleenrakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa. Tien runko on alkaa olla rakennettu, ja pinnalle tarvitaan kantavan ja kulutuskerroksen kiviainesta vielä noin 40-45cm lisää.
Tämänhetkisen arvion mukaan Soutujoentien sortumakohta saadaan avattua liikenteelle perjantain aikana.
Vielä maanantaina Soutujoentie oli yhä osittain veden alla Tarhapääntien (tie 16519) risteyksen ja sitä ympäröivien peltojen läpi kulkevan tieosuuden osalta. Vedenpinta on nyt laskenut, ja veden alle jäänyt tieosuus on taas avattu liikenteelle.


Suljetut tieosuudet, jotka on avattu liikenteelle
Keski-Suomen alueella jouduttiin sunnuntaina sulkemaan väliaikaisesti useita tieosuuksia Keuruulla, Multialla, Saarijärvellä ja Kannonkoskella. Suurin osa tieosuuksista saatiin auki vielä sunnuntai-illan aikana.
Keuruu
- Tie 621 (Myllymäentie), tieosa 4, sortuma. Tie oli suljettuna 19.7. klo 11.00–19.00, ja se avattiin kokonaan liikenteelle klo 21.20.
- Tie 6215 (Ähtärintie), tieosa 1, vettä tiellä, tie poikki, reunasortuma. Tie oli suljettuna 19.7. klo 12.00–20.7. iltapäivä.
- Tie 6211 (Simsiöntie), vesivaurioita. Tie oli suljettuna 19.7. klo 12–20.7. iltapäivä.
Saarijärvi
- Tie 16779 (Saarijärventie), tieosoite 16779/2/4500, sortuma. Tie oli suljettuna 19.7. klo 11.00–24.00.
- Tie 16831 (Muittarintie), tieosoite 16831/1515. Tie oli suljettuna 19.7. klo 10.30–20.7. klo 1.45.
- Tie 16827 (Molosuntintie), tieosoitteet 16827/1/8648 ja 16827/1/5180. Tie oli suljettuna 19.7. klo 12.40–24.00.
Multia
- Tie 16519 (Tarhapääntie), tieosoite 16519/2/3684, sortuma. Tie on liikennöitävissä yhdellä ajokaistalla. Tie oli kokonaan suljettuna 19.7. klo 11.40–19.00.
- Tie 16521 (Saikantie), tieosoite 16521/1/989, sortuma, tie poikki. Tie oli suljettuna 19.7. klo 12.00–20.7. iltapäivä.
Kannonkoski
- Tie 6502 (Ilomäentie), tieosoite 6502/2/2215, runsaan veden aiheuttama tiekatko. Tie oli suljettuna klo 17.05–19.45.
Tienkäyttäjiä kehotetaan noudattamaan alueella voimassa olevia liikennejärjestelyjä. Myös liikenteelle avatuilla tieosuuksilla kannattaa edelleen noudattaa varovaisuutta. Ajantasaiset tiedot liikenteen häiriöistä ja tieverkon tilanteesta löytyvät Liikennetilanne-palvelusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miia AsikainenOsastopäällikkö, LiikenneKeski-Suomen elinvoimakeskus
Puh:0295024028miia.asikainen@elinvoimakeskus.fiKuvat





Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinvoimakeskus hoitaa liikenteeseen, maaseutuun, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Keski-Suomen elinvoimakeskus toimii Keski-Suomen maakunnan alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen elinvoimakeskus
Keski-Suomen työttömyys kesäkuussa 15,8 %21.7.2026 08:00:45 EEST | Tiedote
Kesäkuussa 2026 työttömyys kasvoi 9,3 % kesäkuuhun 2025 verrattuna Lomautettujen määrä laski hieman vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrä kasvoi 16,8 % edellisvuoteen verrattuna Naisten työttömyys kasvaa edelleen enemmän kuin miesten työttömyys Uusien avointen työpaikkojen määrä kuukauden aikana väheni 22,5 % vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna
Sateiden vaurioittamien sorateiden korjaus on käynnissä Keski-Suomessa – vielä kolme tieosuutta suljettuna20.7.2026 15:43:15 EEST | Tiedote
Viikonlopun poikkeuksellisen runsaat sateet aiheuttivat useita vaurioita sorateille Keski-Suomessa. Tieverkolla on esiintynyt sortumia ja tulvavaurioita, joiden vuoksi useita tieosuuksia jouduttiin sulkemaan liikenteeltä turvallisuussyistä. Ensimmäiset tieosuudet saatiin avattua liikenteelle jo sunnuntai-iltana, ja muiden tieosuuksien parissa urakoidaan parhaillaan. Suljettuna on vielä kolme tieosuutta.
Kovat sateet ovat vaurioittaneet sorateitä Keski-Suomessa – useita tieosuuksia suljettu liikenteeltä19.7.2026 16:02:53 EEST | Tiedote
Poikkeuksellisen runsaat sateet ovat aiheuttaneet Keski-Suomen alueella vaurioita sorateille. Tieverkolla on esiintynyt sortumia ja tulvavaurioita, joiden vuoksi useita tieosuuksia on jouduttu sulkemaan liikenteeltä turvallisuussyistä.
Päällystystyöt etenevät Keski-Suomessa13.7.2026 14:57:28 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa päällystystyöt etenevät suunnitellusti. Päällystysohjelman kokonaispituus on noin 130 km, josta 73 km on jo valmistunut. Seuraavaksi vuorossa on Vt 4 Vaajakosken moottoritien päällystys, joka tehdään yötyönä 14.7.2026 alkaen. Kesän aikana korjaustöitä ja paikkausprojekteja toteutetaan eri puolilla maakuntaa. Tiellä liikkuvien kannattaa varautua tilapäisiin liikennehaittoihin.
Satsauksia kulttuuriperintöön ja arjen elinvoimaan – Keski-Suomeen 4,9 miljoonaa euroa maaseuturahoitusta9.7.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Keski-Suomeen myönnettiin keväällä lähes 4,9 miljoonaa euroa maaseudun hanke- ja yritystukia. Rahoitusta saivat mm. Petäjäveden vanhan kirkon vierailukeskus, laajakaistat Viitasaarelle ja Äänekoskelle sekä maakunnan Leader-ryhmien yhteinen varautumishanke.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme