Keski-Suomen elinvoimakeskus

Rankkasateiden vaurioittamat tieosuudet on yhtä lukuun ottamatta avattu liikenteelle – Soutujoentien sortumaa Multialla korjataan edelleen

21.7.2026 16:02:40 EEST | Keski-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote

Jaa

Viikonlopun poikkeuksellisen runsaat sateet aiheuttivat useita vaurioita soratielle Keski-Suomessa. Tieverkolla esiintyi sortumia ja tulvavaurioita, joiden vuoksi useita tieosuuksia jouduttiin sulkemaan liikenteeltä turvallisuussyistä. Nyt lähes kaikki tieosuudet on saatu avattua liikenteelle. Vain Multialla sijaitseva Soutujoentie (tie 16517) on edelleen suljettuna.

Soratietä reunustava pelto, jossa vedenpinta on laskenut. Jatkuva tie näkyy kuvan oikeassa reunassa, ja tien pientareella on paaleja.
Saikantiellä (tie 16521) vedenpinta on laskenut ja tie avattiin liikenteelle maanantaina. Silta-aukon lähelle kelluneita pyöröpaaleja nostettiin tien pientareelle. Keski-Suomen elinvoimakeskus

Rankkasateen aiheuttamien vaurioiden korjaustyöt ovat edenneet hyvin Keski-Suomessa. Eilen tiedotimme, että suljettuna on vielä kolme tieosuutta. Nyt niistä kaksi on saatu avattua liikenteelle.

Tie 6211 (Simsiöntie) välillä Koipikangas-Löytty avattiin liikenteelle maanantaina iltapäivällä. Tiellä on useita vesivauriokohtia, joiden kulutuskerroksen pinnan viimeistelyt hienojakoisemmalla kiviaineksella tehdään vielä myöhemmin. Viimeistelytöistä ei kuitenkaan ole juurikaan haittaa liikenteelle.

Tie 6215 (Ähtärintie) välillä Yltiänjärvi-Ähtäri avattiin myös liikenteelle maanantaina iltapäivällä. Tie on päällystetty, ja vesi oli syövyttänyt tierakenteen kiviainekset toisen kaistan päällysteen alta, jolloin tierunko sortui. Reunasortumakohta on nyt täytetty, ja pinta on korjattu tilapäisesti öljysoralla. Päällyste tullaan korjaamaan myöhemmin.

Soutujoentietä korjataan edelleen

Multialla sijaitseva Soutujoentie (tie 16517) välillä Sydänmaanaho-Valkama on edelleen suljettuna liikenteeltä. Tie sortui rankkasateiden seurauksena noin 100 metrin matkalta.

Tiell%E4%20on%20suuri%20sortuma%2C%20jossa%20noin%20100%20metri%E4%20tiet%E4%20on%20romahtanut%20kivikkoiseksi%20rinteeksi.%20Taustalla%20n%E4kyy%20kaivinkone.
Soutujoentie (tie 16517) Multialla sortui n. 100 metrin matkalta. Kuva maanantailta 20.7.2026. Keski-Suomen elinvoimakeskus
Kaivinkone%20ty%F6skentelee%20soralla%20peitetyn%20tien%20sortumakohdan%20korjaust%F6iss%E4%20mets%E4isell%E4%20alueella.
Tiistaina sortuman uudelleenrakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa. Keski-Suomen elinvoimakeskus

Sadevesivirtauksen huuhtoman tieosuuden uudelleenrakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa. Tien runko on alkaa olla rakennettu, ja pinnalle tarvitaan kantavan ja kulutuskerroksen kiviainesta vielä noin 40-45cm lisää.

Tämänhetkisen arvion mukaan Soutujoentien sortumakohta saadaan avattua liikenteelle perjantain aikana.

Vielä maanantaina Soutujoentie oli yhä osittain veden alla Tarhapääntien (tie 16519) risteyksen ja sitä ympäröivien peltojen läpi kulkevan tieosuuden osalta. Vedenpinta on nyt laskenut, ja veden alle jäänyt tieosuus on taas avattu liikenteelle.

Kuvassa%20tie%20on%20osittain%20veden%20peitossa.
Vielä maanantaina osa Soutujoentiestä oli edelleen veden alla. Keski-Suomen elinvoimakeskus
Soramainen%20tie%2C%20jonka%20ymp%E4rill%E4%20on%20vihre%E4%E4%20mets%E4%E4%20ja%20peltoa%2C%20sek%E4%20liikennemerkki.
Alle vuorokausi myöhemmin tiistaina vedenpinta Soutujoentiellä on laskenut. Keski-Suomen elinvoimakeskus

Suljetut tieosuudet, jotka on avattu liikenteelle

Keski-Suomen alueella jouduttiin sunnuntaina sulkemaan väliaikaisesti useita tieosuuksia Keuruulla, Multialla, Saarijärvellä ja Kannonkoskella. Suurin osa tieosuuksista saatiin auki vielä sunnuntai-illan aikana.

Keuruu

  • Tie 621 (Myllymäentie), tieosa 4, sortuma. Tie oli suljettuna 19.7. klo 11.00–19.00, ja se avattiin kokonaan liikenteelle klo 21.20.
  • Tie 6215 (Ähtärintie), tieosa 1, vettä tiellä, tie poikki, reunasortuma. Tie oli suljettuna 19.7. klo 12.00–20.7. iltapäivä.
  • Tie 6211 (Simsiöntie), vesivaurioita. Tie oli suljettuna 19.7. klo 12–20.7. iltapäivä.

Saarijärvi

  • Tie 16779 (Saarijärventie), tieosoite 16779/2/4500, sortuma. Tie oli suljettuna 19.7. klo 11.00–24.00.
  • Tie 16831 (Muittarintie), tieosoite 16831/1515. Tie oli suljettuna 19.7. klo 10.30–20.7. klo 1.45.
  • Tie 16827 (Molosuntintie), tieosoitteet 16827/1/8648 ja 16827/1/5180. Tie oli suljettuna 19.7. klo 12.40–24.00.

Multia

  • Tie 16519 (Tarhapääntie), tieosoite 16519/2/3684, sortuma. Tie on liikennöitävissä yhdellä ajokaistalla. Tie oli kokonaan suljettuna 19.7. klo 11.40–19.00.
  • Tie 16521 (Saikantie), tieosoite 16521/1/989, sortuma, tie poikki. Tie oli suljettuna 19.7. klo 12.00–20.7. iltapäivä.

Kannonkoski

  • Tie 6502 (Ilomäentie), tieosoite 6502/2/2215, runsaan veden aiheuttama tiekatko. Tie oli suljettuna klo 17.05–19.45.

Tienkäyttäjiä kehotetaan noudattamaan alueella voimassa olevia liikennejärjestelyjä. Myös liikenteelle avatuilla tieosuuksilla kannattaa edelleen noudattaa varovaisuutta. Ajantasaiset tiedot liikenteen häiriöistä ja tieverkon tilanteesta löytyvät Liikennetilanne-palvelusta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Soratietä reunustava pelto, jossa vedenpinta on laskenut. Jatkuva tie näkyy kuvan oikeassa reunassa, ja tien pientareella on paaleja.
Saikantiellä (tie 16521) vedenpinta on laskenut ja tie avattiin liikenteelle maanantaina. Silta-aukon lähelle kelluneita pyöröpaaleja nostettiin tien pientareelle.
Keski-Suomen elinvoimakeskus
Lataa
Tiellä on suuri sortuma, jossa noin 100 metriä tietä on romahtanut kivikkoiseksi rinteeksi. Taustalla näkyy kaivinkone.
Soutujoentie (tie 16517) Multialla sortui n. 100 metrin matkalta. Kuva maanantailta 20.7.2026.
Keski-Suomen elinvoimakeskus
Lataa
Kaivinkone työskentelee soralla peitetyn tien sortumakohdan korjaustöissä metsäisellä alueella.
Tiistaina sortuman uudelleenrakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa.
Keski-Suomen elinvoimakeskus
Lataa
Kuvassa tie on osittain veden peitossa.
Vielä maanantaina osa Soutujoentiestä oli edelleen veden alla.
Keski-Suomen elinvoimakeskus
Lataa
Soramainen tie, jonka ympärillä on vihreää metsää ja peltoa, sekä liikennemerkki.
Alle vuorokausi myöhemmin tiistaina vedenpinta Soutujoentiellä on laskenut.
Keski-Suomen elinvoimakeskus
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Keski-Suomen elinvoimakeskus hoitaa liikenteeseen, maaseutuun, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Keski-Suomen elinvoimakeskus toimii Keski-Suomen maakunnan alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen elinvoimakeskus

Keski-Suomen työttömyys kesäkuussa 15,8 %21.7.2026 08:00:45 EEST | Tiedote

Kesäkuussa 2026 työttömyys kasvoi 9,3 % kesäkuuhun 2025 verrattuna Lomautettujen määrä laski hieman vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrä kasvoi 16,8 % edellisvuoteen verrattuna Naisten työttömyys kasvaa edelleen enemmän kuin miesten työttömyys Uusien avointen työpaikkojen määrä kuukauden aikana väheni 22,5 % vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna

Sateiden vaurioittamien sorateiden korjaus on käynnissä Keski-Suomessa – vielä kolme tieosuutta suljettuna20.7.2026 15:43:15 EEST | Tiedote

Viikonlopun poikkeuksellisen runsaat sateet aiheuttivat useita vaurioita sorateille Keski-Suomessa. Tieverkolla on esiintynyt sortumia ja tulvavaurioita, joiden vuoksi useita tieosuuksia jouduttiin sulkemaan liikenteeltä turvallisuussyistä. Ensimmäiset tieosuudet saatiin avattua liikenteelle jo sunnuntai-iltana, ja muiden tieosuuksien parissa urakoidaan parhaillaan. Suljettuna on vielä kolme tieosuutta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye