Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla
24.7.2026 09:10:52 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Aiheetta sairaslomalla olleiden osuus on hienoisessa nousussa viime vuodesta, jolloin vastaava luku oli 10 prosenttia. Muutos mahtuu virhemarginaaliin.
”Sairauspoissaolot kuormittavat eritoten pieniä työnantajia jo ennestään. On vastuutonta käyttää järjestelmää ja luottamusta väärin”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Suomen Yrittäjät vaatii sairausvakuutuslain sairauspäivärahan omavastuuajan lyhentämistä nykyisestä kymmenestä päivästä kolmeen. Nykytilanne asettaa pienet yritykset kohtuuttomaan asemaan.
”Nyt yrittäjä maksaa jopa kymmenen päivää sairaana olevan työntekijän palkkaa, eikä saa siitä mitään hyvitystä. Pk-yrityksille nämä kustannukset ja riskit voivat muodostua esteeksi palkkaamiselle”, Pentikäinen sanoo.
Useimmin perusteettomalla sairauslomalla ovat oman kertomansa mukaan olleet 18–44‑vuotiaat, alemmat toimihenkilöt, järjestöissä työskentelevät sekä SAK:n jäsenet ja vasemmistoliiton kannattajat.
Harvimmin aiheetta saikulla arvioivat olleen yli 55‑vuotiaat, johtavassa asemassa olevat ja ylemmät toimihenkilöt, kunta‑ ja valtiotyöntekijät, yli 100 hengen organisaatioissa työskentelevät, akavalaiset sekä vihreiden, keskustan ja RKP:n kannattajat.
”Ammattiryhmäkohtaiset otannat ovat paikoin pieniä, joten tulos on siltä osin vain suuntaa antava”, Pentikäinen korostaa.
Näin kysyttiin:
Kyselyn toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 8.–18.5.2026. Vastaajia oli 1 098 työelämässä mukana olevaa (palkansaajat, yrittäjät, työttömät). Vastaajat olivat 18–69-vuotiaita suomalaisia. Aineisto edustaa työelämässä mukana olevia suomalaisia. Tulosten luottamusväli kokonaistuloksen osalta on 3,0 prosenttiyksikköä 50 prosentin tulostasolla. Tutustu tuloksiin tästä.
Tutustu Yrittäjien työelämän muutosohjelmaan täältä: Yrittäjät: Paikallista sopimista laajennettava, työterveyden lakisääteisyydestä luovuttava ja perhevapaiden rahoitus uudistettava - Yrittajat.fi
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 26 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: YEL‑uudistus ei ole perustumassa yrittäjän reaaliaikaisiin ansioihin – työtulolaskurin ongelmat on korjattava23.7.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Hallituksen esitysluonnoksen mukaan yrittäjä saisi jatkossa itse valita, perustaako eläkevakuutuksensa nykyiseen työtulomalliin vai todellisiin, veronalaisiin ansiotuloihin. Yrittäjän ansiotulona käytettäisiin viimeksi vahvistetun verotuksen ansiotulotietoa. Mallin ongelma on, että ansiotuloja vakuutettaessa työtulo perustuisi menneisiin tuloihin. ”Valinnanvapaus on oikea suunta, mutta ansiotulomalli ei perustu reaaliaikaisiin tuloihin vaan vanhaan verotustietoon. Lisäksi työtulolaskurin ongelmat on uudistuksessa ratkaistava”, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Yrityslähestymiskielto tarvitaan17.7.2026 07:33:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät pitää tervetulleena oikeusministeriön valmistelemaa lakiehdotusta yrityslähestymiskiellosta. Siinä Suomessa otettaisiin käyttöön tuomioistuimen määräämä pääsykielto. – Kaupan alan työntekijät, kauppiaat ja asiakkaat joutuvat kohtaamaan väkivaltaa, uhkauksia ja häirintää myymälöissä. Kaupan alan työnantajat tarvitsevat keinon suojata henkilökuntaansa toistuvalta ja vakavalta häirinnältä, Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo.
Yrittäjät: Alustatyötä on voitava tehdä myös yrittäjänä8.7.2026 20:43:49 EEST | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriön kolmikantaisessa työryhmässä valmisteltu luonnos alustatyölaiksi on lähetetty lausuntokierrokselle tänään. Lailla pannaan täytäntöön EU:n alustatyödirektiivi. – Direktiivi ei tee alustatyöstä automaattisesti työsuhteista. Suomen Yrittäjille on tärkeää, että alustatyötä on mahdollista tehdä jatkossakin yrittäjänä, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Työnantajille esitetty laiminlyöntimaksu on monin tavoin ongelmallinen6.7.2026 11:41:57 EEST | Tiedote
Työnantajille esitetään uutta laiminlyöntimaksua tilanteisiin, joissa työaika-asiakirjoissa on puutteita. Esitys perustuu ministerivaliokunnan linjaukseen, jonka tarkoituksena on erityisesti työperäisen hyväksikäytön torjunta. Suomen Yrittäjät pitää esitysluonnosta osittain ongelmallisena. – Muutos alentaisi sanktiokynnystä myös tilanteissa, joissa työntekijöille ei ole aiheutunut minkäänlaista vahinkoa. Se myös kohtelisi yrityksiä epäyhdenvertaisesti, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg sanoo.
Työelämägallup: Merkittävä muutos – enemmistö työelämässä olevista kannattaa minimipalkkalakia6.7.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Selvä enemmistö työelämässä olevista kannattaa minimipalkkalain säätämistä, osoittaa Työelämägallup. Työelämässä olevista 58 prosenttia katsoo, että Suomeen tulisi säätää lailla vähimmäispalkka. Eri mieltä on 16 prosenttia, ja 26 prosenttia ei osaa arvioida asiaa. Minimipalkka selkeyttäisi työelämän pelisääntöjä ja toisi turvaa esimerkiksi nuorille, Suomen Yrittäjät perustelee.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme