EKP:n rahapoliittisia päätöksiä
23.7.2026 15:19:38 EEST | Suomen Pankki | Tiedote
EKP:n neuvosto päättää euroalueen rahapolitiikasta. EKP:n neuvosto päätti tänään pitää EKP:n kolme ohjauskorkoa ennallaan.

Energian hintanäkymät ovat hyvin epävakaat, mutta ne ovat silti tällä hetkellä eurojärjestelmän asiantuntijoiden kesäkuun arvioiden perusskenaarion tuntumassa ja selvästi korkeammalla kuin ennen Lähi-idän konfliktia. Epävarmuus on edelleen suurta, eikä energiasokin täysi inflaatiovaikutus ole vielä toteutunut. EKP:n neuvosto seuraakin tarkasti sokin voimakkuutta ja kestoa sekä sen välillisiä vaikutuksia ja kerrannaisvaikutuksia. EKP:n neuvosto on sitoutunut varmistamaan rahapolitiikan mitoituksella, että inflaatio vakautuu sen 2 prosentin tavoitteen mukaiseksi keskipitkällä aikavälillä.
Tämänpäiväisen päätöksen myötä EKP:n neuvostolla on yhä hyvät edellytykset luovia eteenpäin konfliktin aiheuttamassa epävarmuudessa. Se määrittää rahapolitiikan mitoituksen kokouskohtaisesti aina tuoreimpien tietojen perusteella. EKP:n neuvoston korkopäätökset perustuvat etenkin inflaationäkymiä ja niihin liittyviä riskejä koskevaan arvioon, jossa on otettu huomioon taloutta ja rahoitusoloja koskevat tuoreimmat tiedot, pohjainflaation kehitys ja rahapolitiikan välittymisen voimakkuus. EKP:n neuvosto ei sitoudu ennalta mihinkään tiettyyn korkouraan.
EKP:n ohjauskorot
Talletuskorko on edelleen 2,25 %, perusrahoitusoperaatioiden korko 2,40 % ja maksuvalmiusluoton korko 2,65 %.
Omaisuuserien osto-ohjelma (APP) ja pandemiaan liittyvä osto-ohjelma (PEPP)
APP- ja PEPP-ohjelmissa tehtyjen sijoitusten määrän annetaan pienentyä hallitusti ja ennakoitavasti, eli omaisuuserien erääntyessä takaisin maksettavaa pääomaa ei enää sijoiteta uudelleen.
***
EKP:n neuvosto on valmis tarkistamaan kaikkia mandaattiinsa kuuluvia välineitä sen varmistamiseksi, että inflaatio vakautuu keskipitkällä aikavälillä kahden prosentin tavoitteeseen ja rahapolitiikan vaikutus välittyy sujuvasti talouteen. Jos perusteeton tai hallitsematon markkinakehitys uhkaa muuttaa vakavanlaatuisesti rahapolitiikan välittymistä euroalueen eri maihin, EKP:n neuvostolla on käytössään välittymisen turvaava instrumentti, jonka avulla se pystyy täyttämään hintavakaustehtävänsä tehokkaasti.
EKP:n pääjohtaja kertoo päätösten taustoista tänään kello 14.45 (Keski-Euroopan aikaa) alkavassa lehdistötilaisuudessa.
EKP:n neuvoston hyväksymä tarkka sanamuoto käy ilmi englanninkielisestä versiosta.
Avainsanat
Linkit
Suomen Pankki
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Suomen Pankki ja OP Pohjola käynnistävät yhteistyön digitaalisen euron pilotissa14.7.2026 12:40:00 EEST | Uutinen
Suomen Pankki ja OP Pohjola ovat allekirjoittaneet sopimuksen osallistumisesta eurojärjestelmän digitaalisen euron pilottiin. Sopimus merkitsee uutta askelta digitaalisen euron valmistelutyössä ja vahvistaa suomalaisten toimijoiden osallistumista eurooppalaisen maksamisen tulevaisuuden rakentamiseen.
Bank of Finland and OP Pohjola launch cooperation in digital euro pilot14.7.2026 12:40:00 EEST | News
The Bank of Finland and OP Pohjola have signed an agreement on participation in the Eurosystem’s digital euro pilot. The agreement marks a new step in the preparatory work for a digital euro and strengthens the participation of Finnish actors in building the future of European payments.
Working together against new AI-enhanced cyber threats8.7.2026 12:00:00 EEST | Blog
The frontier artificial intelligence models are changing the nature of cyber threats. At the same time, they are also changing our understanding of where serious disruptions and systemic risks in the financial system may originate.
Referensränta och dröjsmålsräntor enligt räntelagen för tiden 1.7–31.12.202630.6.2026 12:37:38 EEST | Pressmeddelande
Referensräntan enligt 12 § i räntelagen (633/1982) är 2,5 % för tiden 1.7–31.12.2026.
Korkolain mukainen viitekorko ja viivästyskorot 1.7.–31.12.202630.6.2026 12:37:38 EEST | Tiedote
Korkolain (633/1982) 12 §:n mukainen viitekorko ajanjaksona 1.7.–31.12.2026 on 2,5 %.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme