Pia Lohikoski: Caruna on kallis oppitunti – kriittinen infra kuuluu yhteiseen omistukseen
23.7.2026 10:40:36 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Carunan tuore myynti espanjalaiselle energiayhtiölle on herättänyt uudelleen keskustelun kriittisen infrastruktuurin omistuksesta. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikosken mukaan sähköverkkojen myynti sijoittajille oli virhe, jonka seurauksia suomalaiset kuluttajat maksavat edelleen.

Uutinen sähköverkkoyhtiö Carunan myynnistä espanjalaiselle energiayhtiölle julkaistiin keskellä kesälomakautta. Lohikosken mukaan kauppa herättää perustellusti kysymyksiä siitä, mitä suomalaisen kriittisen infrastruktuurin omistukselle tapahtuu.
– Caruna on kallis oppitunti siitä, mitä tapahtuu, kun välttämätön perusinfra annetaan sijoittajien pelinappulaksi. Sähköverkot eivät ole mitä tahansa kauppatavaraa, vaan yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämätöntä infrastruktuuria, Lohikoski sanoo.
Caruna siirtyi kansainvälisten sijoittajien omistukseen vuonna 2014, kun Fortum myi sähköverkkonsa. Tuolloin Kataisen hallituksessa vain Vasemmistoliitto vastusti kauppoja, ja ministeri Paavo Arhinmäki jätti päätökseen eriävän mielipiteen. Kauppaa puolustettiin sillä, ettei omistajapohjalla olisi kuluttajien kannalta merkitystä.
Kokoomuksen Jyrki Kataisen ja Jan Vapaavuoren vakuutteluista huolimatta sähkönsiirron hinnat nousivat kauppojen jälkeen voimakkaasti. Lohikosken mukaan Carunan historia osoittaa, että omistajalla on merkitystä erityisesti silloin, kun kyse on luonnollisesta monopolista.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen on vaatinut hallitusta selvittämään sähköverkkojen palauttamista suomalaiseen omistukseen. Myös Lohikosken mukaan selvitys on perusteltu.
– Kuluttaja ei voi vaihtaa sähköverkkoyhtiötään tai kilpailuttaa palvelua. Asiakkaan osaksi jää maksaa lasku riippumatta siitä, kuka verkkoa omistaa. Siksi on olennaista kysyä, palveleeko omistus suomalaisten kotitalouksien etua vai kansainvälisten sijoittajien tuottotavoitteita.
Lohikoski korostaa, että sähköverkkojen omistuksessa ei ole kyse pelkästään taloudesta vaan myös yhteiskunnan toimintakyvystä.
Sähköverkot ovat osa Suomen kriittistä infrastruktuuria, ja niiden omistus liittyy huoltovarmuuteen, turvallisuuteen ja kotitalouksien välttämättömiin elinkustannuksiin. Lohikosken mukaan Carunan omistajien aiempi toiminta osoittaa, kuinka eri lähtökohdista sijoittajat ja yhteiskunta tarkastelevat sähköverkkoja.
Kun Energiavirasto kiristi verkkoyhtiöiden valvontaa ja oikeus piti kiinni verkkoyhtiöiden tuottokatosta, Carunan ulkomaiset omistajat veivät Suomen valtion kansainväliseen välimiesmenettelyyn Washingtonissa.
– Aggressiivinen verosuunnittelu ja Suomen valtion haastaminen oikeuteen osoittavat, että pääomasijoittajille sähköverkko on ennen kaikkea tuotto-omaisuutta. Yhteiskunnalle se on välttämätön peruspalvelu, jonka pitää toimia luotettavasti ja kohtuullisella hinnalla.
Lohikosken mukaan hallituksen ei pidä seurata tilannetta sivusta.
– Nyt on aika ottaa opiksi menneisyyden virheistä ja selvittää sähköverkkojen palauttamista suomalaiseen ja julkiseen omistukseen ennen kuin siitä tulee entistä vaikeampaa ja kalliimpaa. Orpon hallituksella on nyt näytön paikka. Katseet kääntyvät kokoomukseen ja perussuomalaisiin: aiotteko toimia vai ette, Lohikoski sanoo.
Yhteyshenkilöt
Pia Lohikoskikansanedustaja
Puh:050 362 9496pia.lohikoski@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Pia Lohikoski: Taiteen perusopetukseen tarvitaan tasa-arvoraha11.9.2026 08:31:58 EEST | Tiedote
Eduskunnassa käytiin torstaina lähetekeskustelu taiteen perusopetuksen uudistamisesta. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Pia Lohikoski vaati lakiuudistukseen lisärahoitusta sekä taiteen perusopetukseen tasa-arvorahaa. Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie suhtautui tasa-arvorahaan positiivisesti ja oli valmis harkitsemaan sitä seuraavaan hallitusohjelmaan.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä: Datakeskushankkeille tarvitaan sitovat valtakunnalliset ehdot – suomalaiset eivät saa joutua maksamaan sähkölaskuissaan teknojättien megavoittoja10.9.2026 15:21:44 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä Suomessa ei ole varauduttu riittävästi massiivisten datakeskushankkeiden vyöryn seurauksiin. Ryhmä vaatii valtakunnallisen tason ohjausta ja hyväksymismenettelyä uusille datakeskushankkeille.
Mai Kivelä: Datakeskuksia tulee verottaa ja niiden määrää rajoittaa10.9.2026 14:51:31 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelän mukaan on kriittistä, että suomalainen yhteiskunta saa tänne sijoittuvista datakeskuksista asianmukaisen hyödyn - tähän tarkoitukseen on kehitettävä erillinen datakeskusvero. Datakeskusten määrää tulee lisäksi rajoittaa ehdollisuuden avulla.
Minja Koskela: Suomalaiset valitsevat hyvinvointivaltion – eivät leikkauslistoja10.9.2026 13:21:38 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela muistuttaa, että suomalaisten selkeä enemmistö valitsisi sopeuttamisen keinoksi mieluummin veronkorotukset kuin leikkaukset.
Pia Lohikoski: Kenelle lankeaa datakeskusten sähkölasku?10.9.2026 09:45:05 EEST | Tiedote
Fortum on solminut Googlen kanssa 22 vuoden sähkönostosopimuksen osana Googlen miljardiluokan datakeskusinvestointeja. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikoski vaatii hallitukselta selvitystä siitä, miten datakeskusbuumi vaikuttaa suomalaisten sähkön hintaan, sähkön riittävyyteen ja huoltovarmuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme