Varuboden-Oslan sponssihaku aukeaa lauantaina
29.7.2026 08:30:00 EEST | Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag | Tiedote
Itäisellä ja läntisellä Uudellamaalla sekä Kauniaisissa toimivat yhdistykset voivat hakea sponsorointia oman alueensa osuuskaupasta, Varuboden-Oslasta. Sponssihaku on auki kahdesti vuodessa. Vuoden 2026 toinen hakukierros alkaa lauantaina 1. elokuuta.

Osuuskauppa Varuboden-Osla tukee paikallisia yhdistyksiä ja ryhmiä, jotka järjestävät merkityksellistä toimintaa lapsille ja nuorille osuuskaupan toiminta-alueella Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla. Sponsorointihaku on auki taas elokuussa.
Osuuskauppa sponsoroi ensisijaisesti toimintaa, joka luo turvaa, yhteisöllisyyttä ja mielekästä tekemistä paikallisissa kunnissa. Etusijalla ovat erityisesti hankkeet, jotka vahvistavat osallisuutta ja edistävät aktiivista ja positiivista arkea lapsille ja nuorille.
Tänä vuonna otettiin käyttöön uusi järjestelmä kiinteine hakuaikoineen, jotta hakemusten vertailu helpottuu ja sponsorointi jakaantuu tasaisesti koko toimialueelle. Ensimmäinen hakukierros sijoittui helmikuulle, jolloin sponsorointia haki yli 300 hakijaa. Sponsorointia myönnettiin keväällä noin 100 000 euron edestä lähes 90 yhteisölle.
Varuboden-Osla ei sponsoroi poliittista tai ammatillista toimintaa eikä hankkeita, jotka kuuluvat julkisen sektorin lakisääteiseen vastuuseen. Sponsorointisopimuksia ei myöskään solmita yksittäisten henkilöiden tai edustusjoukkueiden kanssa.
Päätökset elokuun hausta ilmoitetaan viimeistään 15. lokakuuta.
Yhteyshenkilöt
Jaana HagelbergviestintäpäällikköVaruboden-Osla
Puh:010 765 9333jaana.hagelberg@sok.fiLinkit
Osuuskauppa Varuboden-Osla
Varuboden-Osla on yli 70 000 asiakasomistajan omistama kaksikielinen osuuskauppa, joka toimii Uudenmaan rannikolla ja Ahvenanmaalla. Palvelemme asiakkaitamme yli 60 toimipaikassa päivittäis- ja erikoistavarakaupan, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan sekä ravitsemiskaupan alalla. Olemme osa S-ryhmää.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag
Ny specialbutik för skönhet Sokos Beauty piloteras i Kyrkslätt26.10.2026 09:17:48 EET | Pressmeddelande
Handelslaget Varuboden-Osla öppnar en ny specialbutik för skönhet, Sokos Beauty, i Kyrkslätt. Den nya butiken stärker serviceutbudet i området och fungerar samtidigt som pilotbutik. Erfarenheterna från den kommer att användas i utvecklingen av Sokos.
Kirkkonummella pilotoidaan uutta kauneuden erikoismyymälää Sokos Beautya26.10.2026 09:17:48 EET | Tiedote
Osuuskauppa Varuboden-Osla avaa Kirkkonummelle uuden Sokos Beauty -kauneuden erikoismyymälän. Uusi myymälä vahvistaa alueen palvelutarjontaa ja toimii samalla pilottimyymälänä, jonka kokemuksia hyödynnetään Sokoksen kehityksessä.
Förnyelsen av Prismacentret i Kyrkslätt på slutrakan – det helt nya Mattorget har nu öppnat12.10.2026 10:10:18 EEST | Pressmeddelande
Den omfattande förnyelsen av Prismacentret i Kyrkslätt är på slutrakan. En av projektets viktiga milstolpar nåddes förra veckan, då det förnyade Mattorget med tillhörande tjänster öppnade för kunderna.
Kirkkonummen Prismakeskuksen uudistus loppusuoralla – täysin uudistettu Ruokatori nyt avattu12.10.2026 10:10:18 EEST | Tiedote
Kirkkonummen Prismakeskuksen mittava uudistus on loppusuoralla. Yksi hankkeen tärkeistä virstanpylväistä saavutettiin viime viikolla, kun uudistettu Ruokatori oheispalveluineen avattiin asiakkaille.
Sale Kyrkslätt stänger permanent den 31 oktober 20261.10.2026 08:54:56 EEST | Pressmeddelande
Sale Kyrkslätt avslutar sin verksamhet och stänger permanent lördagen den 31 oktober 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme