SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Razmyar: Suomen epäonnistunein valtiovarainministeri soittaa jälleen samaa levyä

23.7.2026 12:20:01 EEST | SDP | Tiedote

Jaa

Perussuomalaiset näyttää löytäneen jälleen tutun levyn taloushuolien karkottamiseen, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar. Vastuunotto heikosta taloustilanteesta jää valtiovarainministeripuolueella vähäisemmäksi.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

- Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Purra tarjoili kansalaisille tänään jälleen kerran tuttua levyä Suomen taloushaasteisiin. Ihmisten jakaminen meihin ja muihin on perussuomalaisten tuttu mantra. Totuus kuitenkin on, että tällä kaudella puolue on kunnostautunut ennen kaikkea kurjistamalla pienituloisten ja tavallisen suomalaisen palkansaajan asemaa monin tavoin.

Razmyar huomauttaa, että samaan aikaan hallituksen keskittyessä selittelemään parhain päin omia epäselvyyksiään ja sisäisiä jännitteitään Garden Helsinki -jupakassa suomalaiset keskittyvät sinnittelemään vaikeassa työttömyystilanteessa, jota hallitus ei ole lupauksistaan huolimatta saanut ratkottua.

Tilastokeskuksen mukaan kesäkuussa työttömien määrä on kasvanut vuoden takaiseen verrattuna. Työttömiä on kesäkuussa ollut 297 000 ihmistä. Viime vuonna luku oli 294 000. Lisäksi 25–34-vuotiaiden työmarkkinatilanne on jatkanut heikkenemistään.

- On aivan selvää, että ensi kaudella joudutaan sopeuttamaan. Reilua olisi kuitenkin puhua myös siitä, miksi tämä miljardiurakka on edessä. Orpon ja Purran hallitus on epäonnistunut massiivisesti taloustavoitteissaan. Valtiovarainministeriltä olisi toivonut edes muutamaa sanaa sadoille tuhansille työttömille. Mutta näyttää olevan niin, että tavallisen työntekijän tilannetta ei tarvitse miettiä, kunhan maahanmuuttajia saadaan tavalla tai toisella höykkyytettyä.

Yhteyshenkilöt

Nasima RazmyarSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja

Eduskunta-avustaja Merja Pulliainen p. +358 50 306 1120

nasima.razmyar@eduskunta.fi

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

SDP

Siltasaarenkatu 18-20 C

00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)

https://www.sdp.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n Näkkäläjärvi: Kokoomus puhuu järjestöjen arvostuksesta, mutta vie niiltä toimintaedellytykset12.9.2026 16:54:19 EEST | Tiedote

Kokoomuslaiset Paula Risikko ja Karoliina Partanen ovat närkästyneet tänään, kun SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar kertoi suoraan mitä Orpon-Purran hallituksen politiikka on aiheuttanut tärkeää työtä tekeville suomalaisille järjestöille. Risikko puhuu kauniisti järjestöjen toiminnan vaikuttavuudesta ja Partanen järjestöjen tekemästä konkreettisesta työstä. – Tällaiset puheet ovat pahimmanlaatuista hurskastelua, kun todellisuudessa hallitus on vaalikauden aikana vienyt sote-järjestöjen rahoituksesta puolet pois, minkä seurauksena esimerkiksi Kehitysvammaliiton toiminta uhkaa loppua kokonaan. Kokoomuslaisten mainostama vaikuttavuustyö tarkoittaa arkitodellisuudessa vähemmän apua ihmisille, jotka sitä todella tarvitsisivat, SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi puuskahtaa. Orpon-Purran hallituksen leikkaukset johtavat Hyvinvointiala Halin ja SOSTE:n kyselyn mukaan siihen, että 80 % sosiaali- ja terveysalan järjestöistä joutuvat lopettamaan jonkin toimintamuodon tai toiminnon, 7

Lindtman ja Näkkäläjärvi seuraamaan Ruotsin vaaleja Tukholmaan 13.9.202611.9.2026 08:54:28 EEST | Tiedote

Ruotsissa järjestetään kunnallis-, alue- ja valtiopäivävaalit sunnuntaina 13.9.2026. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi matkustavat Tukholmaan seuraamaan Ruotsin vaaleja sekä tapaamaan pohjoismaisia kollegoitaan. Vierailu on osa puolueiden säännöllistä pohjoismaista yhteistyötä. Puoluesihteeri Näkkäläjärvi osallistuu lauantaina 12. syyskuuta myös Tanskan sosialidemokraattien puoluekokoukseen Aalborgissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye