Ilmatieteen laitos

Kolean alkuviikon jälkeen vähitellen lämpenee – sää on viikonloppuna epävakainen

23.7.2026 14:12:16 EEST | Ilmatieteen laitos | Tiedote

Jaa

Suomen lähistöllä liikkuu viikonloppuna ja ensi viikon alkupuolella matalapaineen alue, joka tuo sateita myös Suomen alueelle. Sateiden painopiste on viikonloppuna maan länsiosassa ja Lapissa, kun taas idässä sää on poutaisempi ja lämpimämpi.

Ilmatieteen laitoksen 23. heinäkuuta tekemän ennusteen mukaan sää vähitellen lämpenee viikonlopun ja ensi viikon mittaan. Suomen länsipuolella olevan matalapaineen myötä säätyyppi on varsinkin maan länsi- ja pohjoisosassa epävakainen ensi viikon alkupuolelle asti.

“Jos sadealueiden reitteihin ei tule suurta muutosta, idässä lämpötila voi nousta viikonloppuna yli 20 asteen. Ensi viikon alkupuolella hellelukematkin ovat idässä mahdollisia”, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Oskari Rockas sanoo.

Vaikka sateet painottuvat lauantaina ja sunnuntaina maan länsi- ja pohjoisosaan, myös idässä kuurottaiset sateet ovat viikonloppuna mahdollisia. Ennustetut sateet ovat kuitenkin runsaampia maan länsi- ja pohjoisosassa ja näillä alueilla päivälämpötila jää viikonloppuna pääosin 15 ja 20 asteen välille.

Alkuviikolla idän helteisen ja lännen viileämmän ilman rajapintaan voi muodostua rankkoja sadekuuroja ja ukkosia. “Ennusteisiin liittyy epävarmuutta ensi viikon osalta, mutta viikon keskivaiheilla voi olla laajalti poutaista ja kesäisen lämmintä”, Rockas sanoo.

Alkuviikolla havaittiin jopa poikkeuksellisen koleita päivälämpötiloja

Seuraavien viiden vuorokauden aikana ennustetut päivälämpötilat ovat lännessä ja pohjoisessa keskimäärin muutamia asteita tavanomaista viileämpiä, kun taas idässä noustaan jo ajankohdalle tavanomaisiin lukemiin.

Kuluvalla viikolla sää on ollut laajalti tavanomaista koleampi. Tiistaina maan eteläosassa ja keskiviikkona maan itäosassa päivälämpötilat olivat monin paikoin poikkeuksellisen tai harvinaisen koleita ja maan pohjoisosassa on useampana vuorokautena havaittu hallaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde). Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye