Kansanedustaja Mari Holopainen: Ministeri Rydmanin tutkimuksen valikointi on peruttava – tieteen vapaus on demokratian perusta
24.7.2026 11:59:48 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Mari Holopainen vaatii hallitukselta Rydmanin päätösten perumista ja selvitystä tutkimusrahoituksen päätöksenteosta. Hänen mukaansa ministeri ei voi ohittaa riippumatonta vertaisarviointia.

– On huolestuttavaa, jos muu hallitus hyväksyy sen, että ministeri Rydmanin päätös jää voimaan. Päätös on yksittäisiä hankkeita merkittävämpi ja periaatteellinen, Holopainen sanoo.
Ylen tietopyyntöihin perustuvan selvityksen mukaan elinkeinoministeri Wille Rydman myönsi tutkimusrahoitusta hankkeille, jotka olivat vertaisarvioinnissa sijoittuneet heikommin kuin useat rahoitusta vaille jääneet hankkeet. Samalla kielteisen päätöksen saaneet hakijat saivat lähes identtiset perustelut, vaikka hankkeet olivat keskenään erilaisia.
– Ministeri Rydman on edelleen sitä mieltä, että hänen toiminnassaan ei ole mitään ongelmaa. Hyväksyykö myös pääministeri Orpo sen, että tutkimuksen riippumattomuuden murentaminen jää käytännössä hallituksen linjaksi vai aikooko hallitus käsitellä päätöksen uudelleen?
– Poliitikot voivat päättää etukäteen budjetista, mutta yksittäisten tutkimushankkeiden valinnan on perustuttava tieteelliseen arviointiin, ei ministerin henkilökohtaiseen harkintaan, Holopainen sanoo.
Holopaisen mukaan riippumaton arviointi on tutkimusrahoituksen uskottavuuden perusta.
– Tutkimuksen tehtävä ei ole tuottaa poliitikoille mieluisia johtopäätöksiä vaan luotettavaa tietoa yhteiskunnan päätöksenteon tueksi. Siksi tutkimuksen vapautta on suojeltava. Jos poliittinen harkinta alkaa syrjäyttää asiantuntija-arvioita, murennetaan tieteen riippumattomuus.
Holopainen muistuttaa, että suomalaiset tutkijat ovat varoittaneet tieteen vapauden heikentymisestä ja että Suomi on pudonnut viime vuosina voimakkaasti akateemista vapautta mittaavassa kansainvälisessä vertailussa.
– Suomen kilpailukyky rakentuu korkeatasoiselle tutkimukselle ja luottamukselle instituutioihin. Hallituksen on osoitettava, että tutkimusrahoitusta koskevat päätökset tehdään avoimesti, johdonmukaisesti ja tieteellisin perustein, ei poliittisin mieltymyksin.
Holopainen vaatii päätöksen perumisen lisäksi hallitukselta selvitystä siitä, miksi ministeri ryhtyi valikoimaan tutkimushankkeita ja miten jatkossa varmistetaan, että tutkimusrahoituksen päätöksenteko perustuu riippumattomaan asiantuntija-arviointiin.
– Kokoomuksen ministerit Mari-Leena Talvitie, Anna-Kaisa Ikonen ja Karoliina Partanen ovat ulostuloissaan aiemmin korostaneet tieteen vapauden merkitystä ja vaatineet ministeri Rydmanilta perusteluja sekä asian läpikäyntiä. Jos tästä huolimatta mitään ei tapahdu, jää Rydmanin linja murentaa demokratiaa hallituksen kannaksi. Hallituksen on nyt osoitettava teoillaan, että Suomi on oikeusvaltio. Tieteen vapautta on puolustettava, Holopainen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Mari HolopainenKansanedustaja
Puh:0505143452mari.holopainen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Virta: Ministeri Häkkäsen Israel-matka on epäluottamustason kysymys19.9.2026 17:06:25 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii hallitukselta vastausta siihen, onko se linjannut puolustusministeri Antti Häkkäsen tapaamisesta Israelin puolustusministeri Israel Katzin kanssa. Myös Vihreiden Atte Harjanne on tänään aiemmin tiedotteella kritisoinut Häkkäsen päätöstä voimakkaasti.
Vihreiden Harjanne kritisoi puolustusministeri Häkkäsen Israel-vierailua: "Kuka tämän maan Israel-politiikkaa johtaa?"19.9.2026 11:03:25 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto tiedotti puolustusministeri Häkkäsen vierailleen Lähi-Idässä 13.-18.9. Osana matkaa ministeri tapasi Israelin puolustusministeri Israel Katzin.
Hyrkkö: Talouden säännöt täytyy valjastaa ratkomaan Euroopan ja Suomen kohtalonkysymyksiä – ehdottaa uudistuksia EU:n velkasääntöihin18.9.2026 15:54:06 EEST | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän sekä valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö esittää, että EU:n taloussääntöjen puolustuspoikkeamaa jatketaan myös vuoden 2028 jälkeen ja että energiapoikkeama laajennetaan koskemaan ympäristöturvallisuutta. Hyrkkö patistaa hallitusta aktiivisiin toimiin EU:ssa.
Virta tuoreista kaivospaljastuksista: Orpon hallituksen käsissä historiallinen ennakkotapaus – avaako Suomi ovet kansainvälisille kaivosjäteille myös luonnonsuojelualueilla18.9.2026 13:27:03 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan ympäristöjärjestöjen tuore paljastus osoittaa, että Orpon hallituksen käsissä on historiallinen ennakkotapaus siitä, onko luonnonsuojelualueilla Suomessa enää arvoa. Hän vaatii hallitusta lupaamaan, ettei Viiankiaavan kaivoshankkeelle anneta poikkeuslupaa.
Sofia Virta vaatii: Googlen datakeskustyömaan laittomat hakkuuepäilyt selvitettävä välittömästi17.9.2026 19:31:59 EEST | Tiedote
Suomen Luonnonsuojeluliiton mukaan Googlen datakeskustyömailla epäillään toteutettaneen laittomia hakkuita Kajaanissa ja Muhoksella. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii, että Suomi on hereillä tilanteessa, jossa monikansallinen yhtiö uhkaa tuhota suomalaista luontoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme