Kaikki rankkasateissa vaurioituneet tieosuudet on avattu Keski-Suomessa – myös Soutujoentie avattiin liikenteelle torstai-iltana
24.7.2026 13:10:44 EEST | Keski-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Viime viikonlopun poikkeuksellisen runsaat sateet aiheuttivat useita vaurioita sorateille Keski-Suomessa. Tieverkolla esiintyi sortumia ja tulvavaurioita, joiden vuoksi useita tieosuuksia jouduttiin sulkemaan liikenteeltä turvallisuussyistä. Nyt kaikki suljettuina olleet tieosuudet on saatu avattua liikenteelle. Alueen sorateillä on edelleen pienempiä vaurioita, joiden korjaamista jatketaan.

Viime viikonlopun poikkeukselliset rankkasateet aiheuttivat useita vaurioita ja sortumia sorateille Keuruulla, Multialla, Saarijärvellä ja Kannonkoskella. Vaurioiden vuoksi useita tieosuuksia jouduttiin väliaikaisesti sulkemaan liikenteeltä. Suurin osa tieosuuksista saatiin avattua jo sunnuntai-illan aikana, ja kaksi tieosuutta avattiin maanantaina iltapäivällä.
Rankkasateiden aiheuttamien tievaurioiden korjaustyöt ovat edenneet Keski-Suomessa hyvin. Viimeisenä suljettuna ollut Multialla sijaitseva Soutujoentie (tie 16517) avattiin liikenteelle torstai-iltana. Soutujoentien avauduttua kaikki viikonlopun rankkasateiden vuoksi suljettuina olleet tieosuudet ovat jälleen liikennöitävissä.
Soutujoentien sortumapaikka on avattu liikenteelle
Pisimpään suljettuna oli Multialla sijaitseva Soutujoentie (tie 16517), joka sortui rankkasateiden seurauksena noin sadan metrin matkalta. Sadevesivirtaus aiheutti tielle merkittäviä vaurioita, ja sortumakohdan korjaaminen edellytti tieosuuden uudelleenrakentamista. Lisäksi toinen osa Soutujoentiestä jäi veden alle kahden vuorokauden ajaksi.

Veden alle jäänyt tieosuus avattiin liikenteelle jo tiistaina, ja kokonaisuudessaan Soutujoentie avattiin liikenteelle puoli seitsemältä torstai-iltana.
Soutujoentiellä korjaustöiden yhteydessä siivottiin myös ympäröiville pelloille kulkeutunutta tiesoraa. Rankkasateiden mukana liikkuneet vesimassat olivat kuljettaneet maa-ainesta ja soraa tiealueen ulkopuolelle. Myös siivoustyöt on nyt saatu tehtyä, ja sora on kuormattu ja kuljetettu pois.


Pienempiä korjaus- ja viimeistelytöitä jatketaan edelleen
Vaikka kaikki suljettuina olleet tieosuudet ovat nyt auki, korjaus- ja viimeistelytöitä jatketaan yhä. Liikenteelle avatuilla tieosuuksilla tehdään vielä viimeistelytöitä. Kohteita korjattiin väliaikaisesti normaalia karkeammalla kiviaineksella, ja kulutuskerroksen pinnan viimeistelyä hienojakoisemmalla kiviaineksella tehdään vielä myöhemmin. Viimeistelytöistä ei kuitenkaan ole juurikaan haittaa liikenteelle.
Lisäksi alueen sorateillä on yhä pienempiä rankkasateiden aiheuttamia vaurioita, joiden kunnostamista jatketaan tulevina viikkoina. Poikkeuksellisten sateiden seurauksena tieverkolla voi esiintyä yksittäisiä pieniä vaurioita, kuten reunasyöpymiä, joita voidaan havaita vielä myöhemmin. Havaittuja vauriokohtia on jo merkitty maastoon, ja tieverkon kuntoa seurataan edelleen aktiivisesti.
Tienkäyttäjiä kehotetaan edelleen noudattamaan varovaisuutta erityisesti sorateillä liikuttaessa. Mikäli tienkäyttäjä havaitsee tiellä liikenneturvallisuutta vaarantavan vaurion, pyydämme ilmoittamaan siitä viipymättä Tienkäyttäjän linjaan (p. 0200 2100, 24 h/vrk, pvm/mpm). Ajantasaiset tiedot liikenteen häiriöistä ja tieverkon tilanteesta löytyvät Liikennetilanne-palvelusta.
“Viime viikonlopun rankkasateet aiheuttivat lyhyessä ajassa poikkeuksellisen paljon vaurioita Keski-Suomen tieverkolle. Tilanne saatiin kuitenkin hallintaan nopealla yhteistyöllä, ja kaikki tieosuudet on saatu taas avattua liikenteelle. Kiitämme alueen asukkaita ja tienkäyttäjiä kärsivällisyydestä, sekä urakoitsijoita ja yhteistyökumppaneita tehokkaasta työstä tilanteen hoitamisessa. Vaikka liikenteen kannalta poikkeustilanne on ohi, sorateillä kannattaa edelleen liikkua olosuhteet huomioiden”, osastopäällikkö Miia Asikainen Keski-Suomen elinvoimakeskuksesta toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miia AsikainenOsastopäällikkö, LiikenneKeski-Suomen elinvoimakeskus
Puh:0295024028miia.asikainen@elinvoimakeskus.fiKuvat




Linkit
- Tiedote 21.7.2026: Rankkasateiden vaurioittamat tieosuudet on yhtä lukuun ottamatta avattu liikenteelle – Soutujoentien sortumaa Multialla korjataan edelleen
- Tiedote 20.7.2026: Sateiden vaurioittamien sorateiden korjaus on käynnissä Keski-Suomessa – vielä kolme tieosuutta suljettuna
- Tiedote 19.7.2026: Kovat sateet ovat vaurioittaneet sorateitä Keski-Suomessa – useita tieosuuksia suljettu liikenteeltä
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinvoimakeskus hoitaa liikenteeseen, maaseutuun, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Keski-Suomen elinvoimakeskus toimii Keski-Suomen maakunnan alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen elinvoimakeskus
Rankkasateiden vaurioittamat tieosuudet on yhtä lukuun ottamatta avattu liikenteelle – Soutujoentien sortumaa Multialla korjataan edelleen21.7.2026 16:02:40 EEST | Tiedote
Viikonlopun poikkeuksellisen runsaat sateet aiheuttivat useita vaurioita soratielle Keski-Suomessa. Tieverkolla esiintyi sortumia ja tulvavaurioita, joiden vuoksi useita tieosuuksia jouduttiin sulkemaan liikenteeltä turvallisuussyistä. Nyt lähes kaikki tieosuudet on saatu avattua liikenteelle. Vain Multialla sijaitseva Soutujoentie (tie 16517) on edelleen suljettuna.
Keski-Suomen työttömyys kesäkuussa 15,8 %21.7.2026 08:00:45 EEST | Tiedote
Kesäkuussa 2026 työttömyys kasvoi 9,3 % kesäkuuhun 2025 verrattuna Lomautettujen määrä laski hieman vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrä kasvoi 16,8 % edellisvuoteen verrattuna Naisten työttömyys kasvaa edelleen enemmän kuin miesten työttömyys Uusien avointen työpaikkojen määrä kuukauden aikana väheni 22,5 % vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna
Sateiden vaurioittamien sorateiden korjaus on käynnissä Keski-Suomessa – vielä kolme tieosuutta suljettuna20.7.2026 15:43:15 EEST | Tiedote
Viikonlopun poikkeuksellisen runsaat sateet aiheuttivat useita vaurioita sorateille Keski-Suomessa. Tieverkolla on esiintynyt sortumia ja tulvavaurioita, joiden vuoksi useita tieosuuksia jouduttiin sulkemaan liikenteeltä turvallisuussyistä. Ensimmäiset tieosuudet saatiin avattua liikenteelle jo sunnuntai-iltana, ja muiden tieosuuksien parissa urakoidaan parhaillaan. Suljettuna on vielä kolme tieosuutta.
Kovat sateet ovat vaurioittaneet sorateitä Keski-Suomessa – useita tieosuuksia suljettu liikenteeltä19.7.2026 16:02:53 EEST | Tiedote
Poikkeuksellisen runsaat sateet ovat aiheuttaneet Keski-Suomen alueella vaurioita sorateille. Tieverkolla on esiintynyt sortumia ja tulvavaurioita, joiden vuoksi useita tieosuuksia on jouduttu sulkemaan liikenteeltä turvallisuussyistä.
Päällystystyöt etenevät Keski-Suomessa13.7.2026 14:57:28 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa päällystystyöt etenevät suunnitellusti. Päällystysohjelman kokonaispituus on noin 130 km, josta 73 km on jo valmistunut. Seuraavaksi vuorossa on Vt 4 Vaajakosken moottoritien päällystys, joka tehdään yötyönä 14.7.2026 alkaen. Kesän aikana korjaustöitä ja paikkausprojekteja toteutetaan eri puolilla maakuntaa. Tiellä liikkuvien kannattaa varautua tilapäisiin liikennehaittoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme