Tieteen historia avautuu Jyväskylän kansainvälisessä kesäkoulussa
28.7.2026 12:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Jyväskylän kansainvälisen kesäkoulun ohjelmaan sisältyy kaikille avoin yleisöluento, jonka aiheena on uuden fysiikan synnyn yhteydet Weimarin tasavallan kulttuurielämään. Luennoitsijana toimii professori Ismo Koponen Helsingin yliopistosta.

Jyväskylän kansainvälinen kesäkoulu on vakiinnuttanut asemansa osana Jyväskylän yliopiston akateemista perinnettä ja kansainvälistä toimintaa jo vuosikymmenten ajan. Pitkäikäinen kesäkoulu on tarjonnut sukupolville opiskelijoita ja tutkijoita mahdollisuuden syventyä luonnontieteen ja teknologian ajankohtaisiin teemoihin, oppia maailman johtavilta asiantuntijoilta ja rakentaa kansainvälisiä verkostoja. Kesäkoulun jatkuvuus heijastaa sitoutumista korkeatasoiseen opetukseen, monitieteisyyteen ja tieteellisen ymmärryksen pitkäjänteiseen kehittämiseen.
- Nyt kesäkoulun yhtenä teemana on tieteen historia, mikä sopii erinomaisesti kesäkoulun pitkäikäiseen perinteeseen ja sen tapaan tarkastella tiedettä osana laajempaa historiallista ja kulttuurista jatkumoa, kertoo kesäkoulun puheenjohtaja Jani Moilanen Jyväskylän yliopistolta.
Alkemian perinnöstä kvanttifysiikkaan
Kurssi “History of Science: Alchemy as a Predecessor of Modern Chemistry” avaa alkemian roolia modernin kemian syntyprosessissa. Kurssin luennoi professori Lawrence Principe (Johns Hopkins University), joka on yksi maailman johtavista alkemian historian asiantuntijoista. Hänen tutkimuksensa on muuttanut käsityksiä alkemian tieteellisestä ja kulttuurisesta merkityksestä.
Fysiikan historian murroskohtia käsittelee From Classical to Quantum Mechanics -kurssi, joka tarkastelee siirtymää klassisesta maailmankuvasta kvanttimekaniikan aikakauteen. Kurssista vastaa professori Ismo Koponen Helsingin yliopistosta. Hän on didaktisen fysiikan asiantuntija ja fysiikan historian asiantuntija, joka yhdistää opetuksessaan tieteen, filosofian ja kulttuurihistorian näkökulmat.
Kaikille avoin luento tieteen historiasta
Kesäkoulun ohjelmaan kuuluu myös kaikille avoin yleisöluento, joka tarkastelee uuden fysiikan synnyn yhteyksiä Weimarin tasavallan kulttuurielämään. Luento valottaa, miten tieteen murros, taiteet, filosofia ja yhteiskunnallinen ilmapiiri kietoutuivat toisiinsa 1900‑luvun alun Euroopassa ja loivat pohjaa modernille fysiikalle.
- Yleisöluento tarjoaa kiinnostavan näkökulman tieteen historiaan osana laajempaa kulttuurista muutosta ja on suunnattu niin tieteen, kulttuurin kuin historian ystäville, painottaa Moilanen.
Yli 30 vuotta kansainvälistä huipputason opetusta
Jyväskylän kansainvälinen kesäkoulu sai alkunsa vuonna 1991, kun Jyväskylän yliopistossa etsittiin keinoja vahvistaa yliopiston kansainvälistä näkyvyyttä. Jo alusta alkaen kesäkoulun tavoitteena oli tarjota maisteri- ja tohtoriopiskelijoille korkeatasoista opetusta eri luonnontieteiden aloilta. Vuosien saatossa kesäkoulu on kasvanut yhdeksi Suomen tunnetuimmista kansainvälisistä kesäkouluista, jossa on opiskellut yli 7 000 opiskelijaa yli 110 maasta ja opettanut monia satoja arvostettuja tutkijoita eri puolilta maailmaa. Kesäkoulu järjestetään vuosittain, ja sen ohjelma uudistuu joka vuosi ajankohtaisten ja monitieteisten kurssien ympärille.
Yhteyshenkilöt
Jani MoilanenApulaisprofessori
Puh:040 805 4849jani.o.moilanen@jyu.fiwww.jyu.fi/fi/henkilot/jani-moilanenTeemu RahikkaViestinnän asiantuntijaInformaatioteknologian tiedekunta
Puh:+358 50 469 9377teemu.m.rahikka@jyu.fiSanna LiimatainenKansainvälisten asioiden suunnittelija
Puh:040 805 5184sanna.p.liimatainen@jyu.fiwww.jyu.fi/fi/henkilot/sanna-liimatainenKuvat
Linkit
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Miten metsiin perustuva arvonluonti uudistuu? Tutkijat esittelevät näkemyksensä Wisdom Letters -tilaisuudessa10.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Miten Suomen metsät voivat luoda hyvinvointia myös tulevaisuudessa? Tätä kysymystä tarkastellaan tiistaina 15.9.2026 Jyväskylän yliopistossa järjestettävässä Monimuotoinen metsä arvonluonnin alustana: Luonto, talous ja oikeudenmukaisuus tasapainoon -julkaisun julkistamistilaisuudessa.
Vuokatin liikuntateknologian maisteriohjelmasta valmistui 100. maisteri9.9.2026 11:30:41 EEST | Tiedote
Vuokatissa on koulutettu liikuntateknologian maistereita vuodesta 2004 lähtien. Koulutusohjelmasta on valmistunut nyt 100 maisteria. Vuokatin maisteriopiskelijat suorittavat opintojaan monimuoto-opiskeluna. Opintosuuntia ovat biomekaniikka, liikuntafysiologia ja valmennustieteet.
Strategisen tutkimuksen neuvostolta yli 3 miljoonaa euroa Jyväskylän yliopiston tutkimukseen9.9.2026 10:53:22 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) on myöntänyt yhteensä 24 miljoonaa euroa rahoitusta mielen kansanterveyttä sekä arktisen alueen murrosta koskevaan tutkimukseen. Jyväskylän yliopisto sai rahoituksesta yli kolme miljoonaa euroa.
Kyberrosvoilta suojautumista ja bakteriofaagien ihmettelyä – Tutkijoiden yön koko ohjelma on nyt julkaistu!9.9.2026 10:52:28 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yön koko ohjelma on nyt julkaistu, ja luvassa on jälleen innostavia kohtaamisia tieteen ja uusien oivallusten parissa. Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun yhteistyössä järjestämä maksuton tapahtuma kutsuu kaikenikäiset tutkimuksen ja elämysten äärelle perjantaina 25.9.2026.
Kaikkia teknologioita ei ole tarkoitettu pysyviksi: Tutkimus tuo uuden näkökulman teknologiseen suvereniteettiin9.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston, Helsingin yliopiston ja Tampereen yliopiston tutkijat osoittavat, että kriisit voivat synnyttää väliaikaisia teknologioita, jotka turvaavat kriittiset toiminnot ulkoisten shokkien yllättäessä. Sota-ajan Suomen tervaöljyteollisuus on tästä kiinnostava esimerkki.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


