Afrikkalainen sikarutto ei vaaranna ruokaturvallisuutta
31.7.2026 10:18:04 EEST | Elintarviketeollisuusliitto ry | Tiedote
Ruokaviraston mukaan Suomessa Virolahdella on todettu villisiassa afrikkalaista sikaruttoa (African swine fever, ASF). Afrikkalainen sikarutto on lakisääteisesti vastustettava, helposti leviävä eläintauti. Se ei vaaranna elintarviketurvallisuutta eikä tartu ihmisiin.

Taudin rajoittamistoimiin on ryhdytty välittömästi. Ruokavirasto on perustanut löydösalueen ympärille tartuntavyöhykkeen, jonka sisällä sikojen siirtoa rajoitetaan ja taudin levinneisyyttä villisioissa tutkitaan tehostetusti.
Koko elintarvikeketju pyrkii kaikin keinoin estämään taudin leviämisen tuotantosikaloihin. Levitessään niihin tauti aiheuttaisi sikataloudelle suuria tappioita.
Merkittävä taloudellinen haitta afrikkalaisesta sikarutosta tulee mahdollisten kansainvälisen kaupan rajoitusten kautta. Kauppakumppanit asettavat eläintautitapauksissa herkästi koko maata koskevia tuontirajoituksia, jotka saattavat kestää vuosia taudista vapautumisen jälkeenkin. Rajoitukset olisivat erittäin harmillisia ja vahingollisia suomalaisten elintarvikkeiden viennin ja vientiponnistelujen kannalta.
Suomessa on noin 600 sikatilaa, joista suurin osa sijaitsee Lounais- ja Länsi-Suomessa. Sianlihaa tuotettiin maassamme vuonna 2025 noin 164 milj. kg, ja suomalaiset söivät sianlihaa noin 156 milj. kg.
Sianlihaa vietiin Suomesta vuonna 2025 noin 23 miljoonaa kiloa. Viennin arvo oli noin 74 miljoonaa euroa.
Viennistä kaksi kolmasosaa suuntautui EU:n ulkopuolelle. Suurimmat vientimaat olivat Etelä-Korea (21,6 milj. €), Uusi-Seelanti (14,4 milj. €), Puola (7,0 milj. €), ja Japani (6,5 milj. €). Vientiä oli myös muun muassa Ruotsiin, Norjaan, Kiinaan, Viroon ja Liettuaan.
Lyhyesti:
- Afrikkalainen sikarutto on eläintauti. Se ei tartu ihmiseen elävistä sioista, sianlihasta eikä ruuan kautta.
- Villisikatartunta johtaa tehostettuun tilanteen tarkkailuun myös alueen sikaloissa.
- Jos tauti leviäisi tuotantosikaloihin, tartunnan saaneet siat lopetettaisiin ja tuotantotilat saneerattaisiin.
- Ruokavirasto tiedottaa Suomessa taudista, sen esiintymisestä maassamme, torjuntatoimista ja elintarviketurvallisuudesta: https://www.ruokavirasto.fi/teemat/afrikkalainen-sikarutto-asf/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riitta RahkilaErityisasiantuntija
Puh:050 537 8328riitta.rahkila@etl.fiTietoa julkaisijasta
Elintarviketeollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. Tavoitteenamme on uudistuva ja vetovoimainen ruoka-ala, joka luo hyvinvointia koko Suomeen.
Elintarviketeollisuusliiton toiminnan piirissä olevat noin 600 yritystä kattavat kaikki elintarviketeollisuuden toimialat ja elintarviketeollisuuden tuotannon Suomessa lähes kokonaan.
Elintarviketeollisuus on Suomessa kolmanneksi suurin teollinen toimiala, joka työllistää 44 000 henkeä. Ruokia ja juomia valmistavia yrityksiä toimii kaikkialla maassamme.
Koko ruoka-ala (alkutuotanto, elintarviketeollisuus, päivittäistavarakauppa ja ruokapalvelut) työllistää Suomessa yhteensä 320 000 henkeä, kun välilliset vaikutukset lasketaan mukaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elintarviketeollisuusliitto ry
Suomalaisen ruoan tekijöille vakautta – elintarvikealan työehtosopimukset jatkuvat4.9.2026 13:28:49 EEST | Tiedote
Elintarviketeollisuusliitto ETL, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL, Ammattiliitto Pro ja Meijerialan Ammattilaiset MVL ovat sopineet, että elintarvikealan työehtosopimukset jatkuvat kolmannen sopimusvuoden. Ratkaisu tuo vakautta ja ennakoitavuutta yhdelle Suomen suurimmista teollisuudenaloista, sen yrityksille ja kymmenille tuhansille ammattilaisille.
Ruoka-alan kilpailukyky keskiöön hallituskauden loppusuoralla2.9.2026 08:23:06 EEST | Tiedote
Geopoliittiset jännitteet, ilmastonmuutos, ruokaketjun kasvavat kustannuspaineet ja kiristyvä kansainvälinen kilpailu haastavat ruokia ja juomia valmistavia yrityksiä tällä hetkellä. Siksi on ratkaisevaa vahvistaa elintarviketeollisuuden kykyä ja uskallusta investoida Suomeen.
ETL, MTK, PTY: Ruokaketjun data jumittaa järjestelmissä19.8.2026 11:29:17 EEST | Tiedote
Ruokaketjussa syntyvää tietoa on pystyttävä hyödyntämään nykyistä sujuvammin koko ketjussa. MTK, ETL ja PTY korostavat, että ruoka-alan datatalouden kehittämisessä tarvitaan parempaa yhteentoimivuutta, reiluja pelisääntöjä ja konkreettisia hyötyjä kaikille ruokaketjun osapuolille. Myös päällekkäistä tietojen kirjaamista on vähennettävä.
Budjettiriihessä vauhditettava yritysten, ei kustannusten kasvua13.8.2026 10:17:51 EEST | Tiedote
Elintarviketeollisuusliitto (ETL) vaatii hallitukselta budjettiriihessä päätöksiä, jotka vauhdittavat yritysten kasvua, kannustavat investointeihin, tukevat puhdasta siirtymää ja turvaavat toimivat elintarvikemarkkinat. Samalla on vältettävä uusia kustannuksia, jotka heikentäisivät suomalaisen ruoka-alan kilpailukykyä.
Uusia asiantuntijoita Elintarviketeollisuusliittoon4.8.2026 10:49:51 EEST | Tiedote
Elintarviketeollisuusliittoon (ETL) on nimitetty kaksi uutta asiantuntijaa: Antti Vaaja neuvottelujohtajaksi ja Kati Sinda johdon assistentiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme