Kirkkonummen Prismakeskuksen uudistus etenee – uusi laajennusosa avautuu 6.8.
4.8.2026 09:00:00 EEST | Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag | Tiedote
Kirkkonummen Prismakeskuksen uudistus ottaa askeleen eteenpäin torstaina 6.8., kun uusi laajennusosa avataan lähes kokonaisuudessaan asiakkaiden käyttöön. Samalla käyttöön otetaan uusi sisäänkäynti, uusi kassalinjasto avataan, verkkokaupan ja noutopalveluiden kokonaisuus laajenee ja ravintolamaailma alkaa palvella asiakkaita vaiheittain.

Uuden laajennusosan avautuminen tuo asiakkaille näkyviin merkittävän osan uudistuvasta Prismakeskuksesta. Samalla Prismakeskuksen pääsisäänkäynti siirtyy nykyisestä sijainnistaan rakennuksen vasempaan kulmaan.
Uuden laajennusosan käyttöönoton myötä myös Prisman kassalinjasto siirtyy laajennusosan puolelle. Muutoksen ansiosta myymälään vapautuu lisää tilaa tuotteille ja asioinnille, ja asiakasvirrat selkeytyvät. Uudessa kassalinjastossa on lisäksi oma pikakassa-alue Kerää ja skannaa -asiakkaille.
– Nyt asiakkaat pääsevät ensimmäistä kertaa näkemään, millaiseksi uudistuva Prisma on rakentumassa. Uusi kassalinjasto, laajenevat myymälätilat ja keskitetyt palvelut tekevät asioinnista entistä sujuvampaa jo tässä vaiheessa uudistusta, sanoo Prismajohtaja Jan Lundmark osuuskauppa Varuboden-Oslasta.
Laajennusosan yhteyteen sijoittuvat myös verkkokaupan noutopisteet sekä useat paketti- ja noutopalvelut. Samalta alueelta löytyvät jatkossa muun muassa Postin, Matkahuollon ja Budbeen noutopalvelut, sokos.fi- ja prisma.fi-verkkokauppojen noutolokerikot sekä apteekin noutopalvelut. Lisäksi asiakkaiden käyttöön avataan uusi pullonpalautusalue.
Uuden sisäänkäynnin vieressä sijaitseva ravintolamaailma avautuu asiakkaille vaiheittain 10.8. alkavan viikon aikana. Ensimmäisenä avataan Hesburger ja Presso, ja kokonaisuus täydentyy myöhemmin Pizza & Buffa -ravintolalla. Henkilökunnan koulutuksen vuoksi ravintolat toimivat alkuvaiheessa normaalia suppeammin aukioloajoin.
Ravintolamaailman viimeistelytyöt jatkuvat vielä elokuun ja syyskuun vaihteeseen saakka. Tämän jälkeen myös ravintolamaailman ravintolasali valmistuu lopulliseen kokoonsa.
– Olemme odottaneet innolla hetkeä, jolloin pääsemme toivottamaan asiakkaat tervetulleiksi uuteen ravintolamaailmaan. Hesburger, kahvila Presso ja Pizza & Buffa tuovat Prismakeskukseen monipuolisen kokonaisuuden, josta löytyy vaihtoehtoja niin kiireiseen arkeen kuin rauhallisempiinkin nautiskeluhetkiin, kertoo ravintoloiden ryhmäpäällikkö Jarno Sorasahi osuuskauppa Varuboden-Oslasta.
Uusissa tiloissa avautuvat myös Alko ja apteekki. Alko ja apteekki ovat suljettuina muuton vuoksi alkuviikosta ja avaavat ovensa uusissa, lopullisissa tiloissaan torstaina 6.8.
Vaikka suurin osa uudesta laajennusosasta saadaan nyt asiakkaiden käyttöön, uudistustyöt jatkuvat edelleen Prismakeskuksen toisessa päässä. Nykyinen sisäänkäynti suljetaan, ja sen yhteydessä sijaitsevissa tiloissa viimeistellään uusia liiketiloja tuleville vuokralaisille ja myös osuuskaupan uudelle Emotion-myymälälle. Koko Prismakeskuksen uudistus valmistuu myöhemmin syksyllä.
Yhteyshenkilöt
Jaana HagelbergviestintäpäällikköVaruboden-Osla
Puh:010 765 9333jaana.hagelberg@sok.fiKuvat



Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag
Ny specialbutik för skönhet Sokos Beauty piloteras i Kyrkslätt26.10.2026 09:17:48 EET | Pressmeddelande
Handelslaget Varuboden-Osla öppnar en ny specialbutik för skönhet, Sokos Beauty, i Kyrkslätt. Den nya butiken stärker serviceutbudet i området och fungerar samtidigt som pilotbutik. Erfarenheterna från den kommer att användas i utvecklingen av Sokos.
Kirkkonummella pilotoidaan uutta kauneuden erikoismyymälää Sokos Beautya26.10.2026 09:17:48 EET | Tiedote
Osuuskauppa Varuboden-Osla avaa Kirkkonummelle uuden Sokos Beauty -kauneuden erikoismyymälän. Uusi myymälä vahvistaa alueen palvelutarjontaa ja toimii samalla pilottimyymälänä, jonka kokemuksia hyödynnetään Sokoksen kehityksessä.
Förnyelsen av Prismacentret i Kyrkslätt på slutrakan – det helt nya Mattorget har nu öppnat12.10.2026 10:10:18 EEST | Pressmeddelande
Den omfattande förnyelsen av Prismacentret i Kyrkslätt är på slutrakan. En av projektets viktiga milstolpar nåddes förra veckan, då det förnyade Mattorget med tillhörande tjänster öppnade för kunderna.
Kirkkonummen Prismakeskuksen uudistus loppusuoralla – täysin uudistettu Ruokatori nyt avattu12.10.2026 10:10:18 EEST | Tiedote
Kirkkonummen Prismakeskuksen mittava uudistus on loppusuoralla. Yksi hankkeen tärkeistä virstanpylväistä saavutettiin viime viikolla, kun uudistettu Ruokatori oheispalveluineen avattiin asiakkaille.
Sale Kyrkslätt stänger permanent den 31 oktober 20261.10.2026 08:54:56 EEST | Pressmeddelande
Sale Kyrkslätt avslutar sin verksamhet och stänger permanent lördagen den 31 oktober 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme