Minja Koskela: Yhteisöveroale on kallis riippakivi Suomen taloudelle
4.8.2026 17:13:44 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Valtiovarainministeri Purra esitteli tänään vaalikauden viimeisen budjettiehdotuksensa. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela pitää käsittämättömänä, että valtiovarainministeri ei edelleenkään esitä yhteisöveroalen poistamista.

– Yhteisöveroale on Suomelle uusi kallis taloudellinen riippakivi. Siitä ei ole todettu olevan hyötyä Suomen sakkaavalle taloudelle, sen sijaan se on merkittävä tulonsiirto suuryrityksille ja kokoomuksen taustatahoille, Koskela sanoo.
– Purra pelottelee ensi kauden kymmenen miljardin sopeutuksilla, vaikka hänen omalla valtiovarainministerikaudellaan hallitus on nettosopeuttanut 2,8 miljardia. Jo sillä summalla on tehty mittavaa hallaa hyvinvointivaltiolle. Paremman talouspolitiikan voi aloittaa hyödyttömän yhteisöveroalen perumisesta, Koskela sanoo.
Valtiovarainministerin budjettiesitys ei sisällä myöskään mitään merkittäviä toimia ennätysluvuissa olevan työttömyyskriisin helpottamiseksi. Koskela muistuttaa, että korkean ja kroonistuvan työttömyyden Suomessa kesän pienet positiiviset talousuutiset ovat laiha lohtu.
– Valtiovarainministeri vain levittelee käsiään, joten muun hallituksen on toimittava. Työttömyyteen on puututtava voimakkaasti jo tämän syksyn budjetissa. Jos suurtyöttömyys päästetään kroonistumaan, kriisiä on entistä vaikeampi ja kalliimpi korjata, Koskela varoittaa.
Koskelan mielestä syksyn budjettikäsittely on myös erinomainen tilaisuus korjata hallituksen aiemmin tekemiä huonoksi todettuja päätöksiä. Vasemmistoliitto vaatii esimerkiksi sosiaaliturvan suojaosien, ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden, työttömyysturvan lapsikorotusten sekä aikuiskoulutustuen palauttamista.
– Suomessa on vaikea yrittää, luoda uutta, perustaa perhe tai rakentaa elämää pitkäjänteisesti, kun hallituksen näköalaton politiikka on ajanut suomalaisten tulevaisuudenuskon totaaliseen lamaan. Suunnanmuutos ei voi odottaa enää yhtään ylimääräistä vuotta, Koskela sanoo.
Yhteyshenkilöt
Minja Koskelakansanedustaja, vasemmistoliiton puheenjohtaja
Puh:050 549 9632minja.koskela@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Minja Koskela: Oikeistohallitus hyökkää aborttioikeutta vastaan21.9.2026 11:23:38 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela tyrmää Orpon hallituksen esittämän uuden 257 euron suuruisen aborttimaksun, joka koskisi omasta pyynnöstä tehtyjä abortteja.
Minja Koskela: Häkkänen vaarantaa Suomen turvallisuusneuvostokampanjan – Koskelalta kirjallinen kysymys21.9.2026 11:09:34 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Minja Koskelan mukaan ulkoministeri Elina Valtosen ja puolustusministeri Antti Häkkäsen toimet osoittavat, että hallituksen Israel-politiikka on vastuuttomalla tavalla sekaisin. Koskelan mukaan se vaarantaa Suomen turvallisuusneuvostokampanjan.
Vasemmistonaiset: Rasismi tulee Suomelle kalliiksi21.9.2026 10:53:25 EEST | Tiedote
Suomalainen julkinen keskustelu on muuttunut huolestuttavaan suuntaan. Haasteista puhuminen kuuluu normaaliin julkiseen keskusteluun ja avoin keskustelukulttuuri on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Keskustelu on kuitenkin siirtynyt pois yhteiskunnan kipukohdista avoimeen vihapuheeseen. Rasistiset puhetavat ovat siirtyneet politiikan ja julkisen keskustelun valtavirtaan. Kun päättäjät käyttävät ihmisryhmiä halventavaa, epäinhimillistävää tai ulossulkevaa kieltä, he eivät vain kuvaa todellisuutta – he muokkaavat sitä.
Mai Kivelä: Hallitus vaarantaa suomalaisen ruoantuotannon ja viljelijöiden toimeentulon16.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Eduskunta keskustelee tänään keskustan välikysymyksestä suomalaisen ruoan ja maaseudun tulevaisuuden vaarantumisesta. Myös vasemmistoliitto esitti epäluottamusta Orpon hallitukselle sen ilmasto- ja ympäristöpoliittisen toimettomuuden vuoksi. Vasemmistoliiton mukaan hallituksen toimettomuus vaarantaa suomalaisen ruoantuotannon sekä viljelijöiden toimeentulon ja tulevaisuuden.
Pia Lohikoski: Taiteen perusopetukseen tarvitaan tasa-arvoraha11.9.2026 08:31:58 EEST | Tiedote
Eduskunnassa käytiin torstaina lähetekeskustelu taiteen perusopetuksen uudistamisesta. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Pia Lohikoski vaati lakiuudistukseen lisärahoitusta sekä taiteen perusopetukseen tasa-arvorahaa. Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie suhtautui tasa-arvorahaan positiivisesti ja oli valmis harkitsemaan sitä seuraavaan hallitusohjelmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme