Atea Finland jatkoi kasvuaan edelleen epävarmassa IT-markkinassa
6.8.2026 13:25:58 EEST | Atea Finland Oy | Tiedote
Atea Finlandin vuoden 2026 toinen kvartaali eteni odotusten mukaisesti piristyvässä, mutta edelleen epävarmassa IT-markkinassa. Tuoteliiketoiminta kehittyi positiivisesti ja sitä tuki osaltaan asiakkaiden ennakoiva laitehankinta. Palvelu- ja projektikysyntä puolestaan kehittyi maltillisemmin.

Vuoden 2026 toisella kvartaalilla Atea Finlandin liikevaihto oli 119,0 miljoonaa euroa ja kasvoi 11,2 prosenttia vuoden 2025 vastaavasta ajankohdasta. Liikevoitto (EBIT) oli huhti–kesäkuussa 3,0 miljoonaa euroa, mikä oli 15,0 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
IT-markkina piristyi varovaisesti
IT-markkinassa näkyi toisella kvartaalilla varovaisia piristymisen merkkejä, mutta kehitys vaihteli liiketoiminta-alueittain. Kysyntää tukivat erityisesti tekoälyyn, pilveen, kyberturvaan, ohjelmistoihin ja datakeskuksiin liittyvät investoinnit. Palvelu- ja projektihankkeissa asiakkaiden päätöksenteko säilyi harkitsevana ja hankkeita siirtyi osin eteenpäin.
Suunnitelmallisuus korostuu loppuvuoden hankinnoissa
Loppuvuoden hankinnoissa korostuvat ennakointi ja oikea-aikainen suunnittelu. Komponenttien saatavuuteen, toimitusaikoihin ja hintakehitykseen liittyvä epävarmuus voi vaikuttaa erityisesti kriittisiin laite- ja kapasiteettitarpeisiin.
”Tässä markkinatilanteessa asiakkaiden kannattaa katsoa yksittäisiä hankintoja pidemmälle ja arvioida, mitkä ratkaisut turvaavat liiketoiminnan jatkuvuutta myös muuttuvissa olosuhteissa. Kyse on saatavuuden lisäksi siitä, että IT-investoinnit tukevat organisaation jatkuvuuden varmistamista, kykyä uudistua ja hallita riskejä”, sanoo Atea Finlandin toimitusjohtaja Juha Sihvonen.
Datan suvereniteetti nousee asiakkaiden agendalle
Atea julkaisi jälleen Pohjois-Euroopan laajimman IT-päättäjätutkimuksen. Atea CIO Analytics 2026 perustuu lähes 1 500 pohjoiseurooppalaisen IT-päättäjän näkemyksiin. Raportissa nousee esiin useita muutostrendejä. Yksi keskeisistä havainnoista on, että suhtautuminen julkiseen pilveen on muuttunut aiempaa varovaisemmaksi: vain 23 prosenttia vastaajista suhtautui siihen erittäin myönteisesti.
Suvereniteetti ja geopoliittiset huolenaiheet ovat nousseet entistä tärkeämmiksi. Monet organisaatiot arvioivat nyt altistumistaan rajat ylittäville riippuvuussuhteille sekä pilvipalvelujen keskittämisen strategisia vaikutuksia.
”Datan sijaintiin, hallintaan ja suvereniteettiin liittyvät kysymykset ovat nousseet asiakkaiden keskusteluissa selvästi aiempaa vahvemmin esiin. Organisaatiot haluavat tehdä pilvi- ja dataratkaisuja entistä harkitummin ja liiketoimintakriittiset tarpeet huomioiden”, Juha Sihvonen sanoo.
Atea-konsernin ja IFRS15:n mukainen raportointi
Atea-konserni käyttää taloudellisessa raportoinnissaan IFRS15:n mukaista liikevaihdon kirjaustapaa agentti-/päämiestulkinnan mukaisesti. Suomen tilinpäätöksessään Atea noudattaa suomalaista kirjanpitokäytäntöä.
Atea-konsernin Q2/2026
- IFRS15:n mukainen laskutus: 1 713,7 miljoonaa euroa (+12,5 % vuoden 2025 vastaavasta ajankohdasta)
- IFRS15:n mukainen liikevaihto: 949,8 miljoonaa euroa (+14,1 %)
- Liikevoitto (EBIT): 29,4 miljoonaa euroa (+19,2 %).
Atea Finlandin Q2/2026
- IFRS15:n mukainen laskutus: 119,0 miljoonaa euroa (+11,2 % vuoden 2025 vastaavasta ajankohdasta)
- IFRS15:n mukainen liikevaihto: 88,8 miljoonaa euroa (+7,9 %)
- Liikevoitto (EBIT): 3,0 miljoonaa euroa (+15,0 %)
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja, Suomi:
toimitusjohtaja Juha Sihvonen, Atea Finland Oy, puh. 0400 735 134
Lisätietoja, konserni:
CEO Steinar Sønsteby, Atea ASA, puh. +47 930 55 655
CFO Robert Giori, Atea ASA, puh. +47 934 09 188
Kuvat
Atea
Atea on Pohjois-Euroopan johtava IT-palveluyritys, joka palvelee seitsemässä maassa 8000 hengen voimin sekä paikallisesti ympäri Suomen. Olemme lähellä asiakasta 90 toimipisteessä.
Tarjoamme asiakkaillemme kattavan valikoiman IT-palveluita ja -ratkaisuja, jotka mahdollistavat digitaalisen muutoksen. Toimimme luotettavana neuvonantajana ja autamme asiakkaitamme suunnittelemaan, toteuttamaan ja ylläpitämään IT-infrastruktuuria ja -palveluita vastuullisesti.
Rakennamme Suomea tietotekniikalla yhdessä maailman suurimpien teknologiayritysten kanssa.
Atea-konsernin liikevaihto vuonna 2025 oli yli 3 miljardia euroa, ja se on listattu Oslon pörssissä. https://www.atea.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atea Finland Oy
Atealta 60 000 euroa lasten yleisurheiluryhmien valmentamiseen – Atea Yleisurheilugaalassa julkistettiin avustuksen saavat seurat6.11.2026 08:37:59 EET | Tiedote
Atea Finland lahjoitti IT-laitteiden kierrätyksestä syntyneitä varoja lasten ja nuorten yleisurheiluun tukemiseksi. ONE for Good -rahaston kautta jaetut apurahat jaettiin nyt ensimmäistä kertaa huippu-urheilijoiden tunnustusten rinnalla Atea Yleisurheilugaalassa Helsingissä.
Atealta 60 000 euroa lasten yleisurheiluryhmien valmentamiseen – Atea Yleisurheilugaalassa palkitaan vuoden huiput ja julkistetaan avustukset 5. marraskuuta3.11.2026 15:26:15 EET | Tiedote
Yleisurheilugaalassa jaetaan ensimmäistä kertaa Atean ONE for Good -avustukset lasten yleisurheilun valmentamisen tukemiseen. 60 000 euron avustukset on kerätty kierrätettyjen IT-laitteiden tuotoista.
Turkulaiskoululaiset tutustuvat teknologian elinkaareen uudenlaisessa oppimiskokemuksessa19.10.2026 13:55:32 EEST | Tiedote
Turun yhtenäiskoulun 7. luokkalaiset pääsevät ensimmäisinä Suomessa perehtymään arkipäiväisten IT-laitteiden elinkaareen, kun Tanskasta startannut IT-alan vastuullisuuskiertue saapuu myös Suomeen. Samalla oppilaita kannustetaan keräämään kotona lojuvat vanhat laitteet kierrätykseen ja ansaitsemaan rahaa oppilaskunnalle.
Messukeskuksessa juhlittiin suomalaisia maailmanluokan tekoälyratkaisuja – Opetushallitus ja Aiforia nappasivat Vuoden digiteko -palkinnot8.10.2026 19:18:20 EEST | Tiedote
4,8 miljoonan oppijan tiedot yhteen kokoava Opetushallituksen KOSKI-palvelu ja syöpädiagnostiikkaa tekoälyn avulla parantava Aiforia® Create -työkalu voittivat Vuoden digiteko 2026 -kilpailun. Tuomariston mukaan kaikki kilpailuun osallistuneet digiteot edustavat maailmanluokan osaamista. ”Kyllä näillä Suomi nousuun saadaan!” totesi tuomariston jäsen, Dell Technologies Suomen toimitusjohtaja Riikka Salminen palkintogaalassa Helsingin Messukeskuksessa.
Tekoälystä on tullut vakiintunut osa yhteiskuntaa – Vuoden digiteko -finalistit näyttävät suomalaisen digitalisaation tilan25.9.2026 08:15:40 EEST | Tiedote
Tekoäly analysoi syöpänäytteitä, automaatio vapauttaa lääkärien aikaa ja data auttaa pitämään Suomen sähköjärjestelmän tasapainossa. Vuoden digiteko 2026 -finalistit kertovat vahvaa tarinaa digitalisaation uusimmasta vaiheesta: tekoälyn käyttö on siirtynyt kokeiluista osaksi ihmisten arkea ja yhteiskunnan keskeisiä toimintoja. Kilpailun yleisöäänestys alkaa 25. syyskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

