EM-loppuotteluun valmistautuva leiriryhmä valittu
6.8.2026 10:44:15 EEST | Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry | Tiedote
Suomen naisten amerikkalaisen jalkapallon maajoukkue pelaa Euroopan mestaruudesta kotiyleisönsä edessä Vantaalla 22. elokuuta. Maajoukkueen valmennus on nyt nimennyt leiriryhmän, joka aloittaa valmistautumisen EM-loppuotteluun.

Suomi kohtaa Saksan amerikkalaisen jalkapallon naisten EM-loppuottelussa lauantaina 22.8.2026 Vantaan Myyrmäessä. Kaksi kertaa Euroopan mestaruuden voittanut Suomi pelaa naisten EM-kullasta ensimmäistä kertaa kotikentällään.
Maajoukkue kokoontuu tulevana viikonloppuna valmistavalle leirille Kuortaneelle. Päävalmentaja Samu Juppo uskoo joukkueen olevan hyvissä asemissa ennen kotiyleisön edessä pelattavaa finaalia.
– Uskon, että saamme kotifinaaliin todella kilpailukykyisen joukkueen kentälle. EM-sarjan aikana meillä on ollut lähes 90 eri pelaajaa mukana otteluissa, Juppo sanoo.
Kuortaneella järjestettävän leirin jälkeen maajoukkuevalmennus nimeää 45 pelaajan nimet, jotka lähtevät tavoittelemaan naisten kolmatta EM-kultaa.
Suomen paikka EM-loppuottelussa ratkesi toukokuussa Zaragozassa, jossa joukkue voitti hallitsevan Euroopan mestarin Espanjan lukemin 31–13.
-Meillä oli tosi onnistunut ottelu Espanjassa toukokuussa, jossa päästiin toteuttamaan hyvin pelisuunnitelmaa sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa, joten senkin osalta luottavainen mieli tulevaan finaaliin, kertoo päävalmentaja Juppo.
Valmistavalle leirille valitut hyökkäyksen pelaajat
| Pelinrakentajat | ||
| Lepistö | Pinja | Helsinki Wolverines |
| Törmänen | Nea | Oulu Northern Lights |
| Weckström | Nea | Lohja Lionesses |
| Keskushyökkääjät | ||
| Blomqvist | Alina | Helsinki Wolverines |
| Hiltunen | Laura | Helsinki Wolverines |
| Joro | Aino | Tampere Saints |
| Kemppi | Emilia | Jyväskylä Jaguars |
| Kuusinen | Tytti | Helsinki Wolverines |
| Mäki | Annika | Oulu Northern Lights |
| Ojala | Rosetta | Helsinki Wolverines |
| Laitahyökkääjät | ||
| Jansen | Tia | Turku Trojans |
| Korhonen | Milla | Turku Trojans |
| Lindholm | Erika | Lohja Lionesses |
| Mäki-Haapoja | Mira | Wasa Royals |
| Nirhamo | Kirsti | Turku Trojans |
| Pajunen | Anni | Helsinki Wolverines |
| Åman | Anna | Helsinki Wolverines |
| Hyökkäyslinja | ||
| Alanko | Anni | Helsinki Wolverines |
| Haddad | Edona | Turku Trojans |
| Hakkarainen | Veera | Tampere Saints |
| Immonen | Reetta | Oulu Northern Lights |
| Kekäläinen | Viivi | Jyväskylä Jaguars |
| Mäkinen | Ninni | Turku Trojans |
| Patana | Jenni | Jyväskylä Jaguars |
| Ylinen | Oona | Helsinki Wolverines |
Valmistavalle leirille valitut puolustuksen pelaajat
| Puolustuslinja | ||
| Laitinen | Roosa | Oulu Northern Lights |
| Perkkola | Fanny | Oulu Northern Lights |
| Puska | Mila | Kotka Eagles |
| Ristiharju | Peppilotta | Wasa Royals |
| Takala | Tuulia | Jyväskylä Jaguars |
| Tiainen | Tytti | Wasa Royals |
| Tiihonen | Iina | Jyväskylä Jaguars |
| Linebackerit | ||
| Eklund | Roosa | Lohja Lionesses |
| Honkaniemi | Kaisla | Turku Trojans |
| Järn | Emmi | Helsinki Wolverines |
| Kemppainen | Ronja | Helsinki Wolverines |
| Laajapuro | Evi | Helsinki Wolverines |
| Lähteenmäki | Kerttu | Jyväskylä Jaguars |
| Similä | Ida | Wasa Royals |
| Vuorinen | Anu-Riikka | Wasa Royals |
| Takapuolustajat | ||
| Asikainen | Saara | Helsinki Wolverines |
| Hakala | Janna | Tampere Saints |
| Himanen | Riikka | Tampere Saints |
| Kuitunen | Hilma | Turku Trojans |
| Laukkanen | Miina | Tampere Saints |
| Malk | Nelli | Helsinki Wolverines |
| Saarinen | Oona | Wasa Royals |
| Tuomi | Oona | Turku Trojans |
| Udd | Anni | Kotka Eagles |
| Ulvila | Mirja | Tampere Saints |
| Wallasvaara | Nona | Tampere Saints |
- Tapahtuma: Amerikkalaisen jalkapallon naisten EM-loppuottelu
- Aika: Lauantai 22.8.2026 klo 18:00
- Paikka: Myyrmäen jalkapallostadion, Vantaa
Median edustajien akkreditointi on avattu: EM-loppuottelu, naiset 2026
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne VainioViestintäpäällikkö
Puh:+358 400400171Puh:+358 400400171janne.vainio@sajl.fiKuvat

Linkit
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry
Vuonna 1979 perustettu Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry (SAJL) järjestää ja hallinnoi amerikkalaisen jalkapallon ja lippupallon kilpailu- ja harrastustoimintaa Suomessa. Jenkkifutisllitto on Suomen Olympiakomitean sekä amerikkalaisen jalkapallon maailmanliitto IFAF:n jäsen. Vuoden 2025 alussa amerikkalaisen jalkapallon liittoon kuuluu 36 jäsenseuraa ympäri Suomea.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry
Suomen puolustus nollasi Iso-Britannian24.10.2026 16:49:10 EEST | Tiedote
Suomen miehet ottivat komean 21-0 (7-0) voiton Iso-Britanniasta amerikkalaisen jalkapallon EM-alkulohkon ottelussaan lauantaina Vantaalla. Voitollaan Suomi varmisti paikan vuonna 2027 pelattaviin neljän maan mitalipeleihin.
Suomi ja Iso-Britannia taistelevat lauantaina paikasta EM-mitalipeleihin23.10.2026 22:29:17 EEST | Tiedote
Suomen miesten amerikkalaisen jalkapallon maajoukkue kohtaa Iso-Britannian lauantaina 24. lokakuuta Vantaan Myyrmäessä. Ottelun voittaja etenee suoraan kesällä 2027 pelattaviin EM-mitalipeleihin. Kahden edellisen EM-turnauksen hopeamitalisti Suomi lähtee historiansa 80. maaotteluun ennakkosuosikkina.
Chris Mulumban huikea ura päätökseen kotikaupungissaan Vantaalla22.10.2026 12:53:05 EEST | Artikkeli
Kotimaisen jenkkifutiksen yksi komeimmista pelaajaurista tulee päätökseen lauantaina 24.10. Vantaan Myyrmäessä, kun Chris Mulumba pukee Suomen maajoukkuepaidan ylleen viimeistä kertaa. Ympyrä sulkeutuu kotikaupungissa, josta Mulumba lähti tavoittelemaan ammattilaisuraa Pohjois-Amerikassa.
Suomen joukkue lauantain EM-avaukseen julkaistu20.10.2026 15:03:12 EEST | Tiedote
Amerikkalaisen jalkapallon maajoukkueen valmennusjohto on julkaissut 40 pelaajan rosterin, jolla Suomi lähtee EM-sarjan avausotteluun Iso-Britanniaa vastaan lauantaina 24.10.2026
Suomi avaa EM-urakkansa Iso-Britanniaa vastaan – voitolla suoraan mitalipeleihin19.10.2026 13:27:46 EEST | Tiedote
Suomen miesten jenkkifutismaajoukkue aloittaa EM-sarjansa kohtaamalla Iso-Britannian kotikentällään Vantaan Myyrmäessä lauantaina 24. lokakuuta. Ottelun panokset ovat poikkeuksellisen suuret, sillä voittaja etenee suoraan kesällä 2027 pelattaviin IFAF EM-sarjan mitalipeleihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme