Ruokarobotti on liikenteessä tarkkaavainen ja koulujen alkaessa muistuttaa: ole sinäkin
7.8.2026 09:00:00 EEST | Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag | Tiedote
Liikenneturvan tuoreessa kyselyssä* lähes kolmasosa autoilijoista kertoi, että liikenteen seuranta auton ratissa on heikentynyt ainakin kerran puhelimen käytön takia. Nyt on aika ottaa tarkkaavaisuus ratissa tavaksi ja jättää puhelin laukkuun tai taskuun, sillä pienet koululaiset aloittavat koulutiensä.

Koulujen alkaessa tutuksi tulleet S-kaupat-palvelun ruokarobotit kerääntyvät myös Varuboden-Oslan toimialueella 13 koulun lähistölle muistuttamaan erityisesti aikuisia valppaudesta, kun liikenteessä on paljon pieniä kulkijoita. Tempaukseen osallistuu noin 650 robottia eri puolella Suomea ja 9 robottia Varuboden-Oslan alueella.
Liikenneturva muistuttaa, että katseen siirtyminen pois liikennetilanteesta on kaikkein riskialtteinta. Aikuisilla on vastuu lasten turvallisuudesta liikenteessä.
– On tärkeää, että jokainen lapsi voi lähteä koulumatkalle turvallisin mielin. Liikenteessä asiat tapahtuvat nopealla tempolla. Äkillinen muutos jää huomaamatta katseen ollessa pois liikenteestä ja se vaikuttaa myös onnettomuuden vakavuuteen, kun jarrutus viivästyy. Kannustan kaikkia aikuisia toimimaan itse hyvinä esimerkkeinä, olemaan tarkkaavaisia liikenteessä ja liikkumaan sääntöjen mukaan, korostaa Liikenneturvan suunnittelija Laura Väinölä.
S-kaupat ja sen ruokarobotit muistuttavat liikenneturvallisuuden merkityksestä koulujen alkaessa Valppain meilin -tempauksella. Sympaattiset Starship Technologiesin suunnittelemat ja valmistamat kuljetusrobotit ovat valloittaneet erityisesti lasten sydämet: roboista pidetään ja niitä myös autetaan, kun ne välillä joutuvat kiipeliin.
– Koulujen alkaessa on kuljetusrobottien vuoro auttaa, ja ne toimivat mielestämme erinomaisena liikenneturvallisuusviestin viejänä. Samoin kuin ihmisillä, myös Starshipin autonomisesti liikkuvilla roboteilla jatkuva tarkkaavaisuus liikenteessä on turvallisuuden lähtökohta. Ruokarobot tarkkailevat ahkerasti ympäristöään ja oppivat kulkemaan koko ajan vielä sujuvammin ja reittejä ennakoivasti, kehityspäällikkö Olli Wigren Varuboden-Oslasta sanoo.
Lapsille jaetaan roboheijastimia
Tempaukseen osallistuu yhdeksän robottia Varuboden-Oslan alueella, ja koko maassa peräti 650. Robotit saavat kylkiinsä uudet tarrat, joissa muistutetaan valppaudesta liikenteessä. Robotit tekevät viikossa Varuboden-Oslan alueella yli tuhat kuljetusreissuja, joten tärkeä viesti näkyy kaduilla päivittäin.
Varuboden-Oslan robotit osallistuvat tempauksiin seuraavien koulujen lähistöllä:
Keskiviikko 12.8.:
- Aleksis Kiven koulu, Siuntio
- Sjundeå svenska skola, Siuntio
- Sipoonjoen yhtenäiskoulu, Sipoo
- Kungsvägens skola, Sipoo
- Pornaisten yhtenäiskoulu, Pornainen
- Askolan koulu, Askola
- Kevätkummun koulu, Porvoo
- Vårberga skola, Porvoo
- Mäntymäen koulu, Kauniainen
Torstai 13.8.:
- Kantvikin koulu, Kirkkonummi
- Winellska skolan, Kirkkonummi
- Hangon keskuskoulu, Hanko
- Hangö centralskola, Hanko
Tempaus järjestetään turvallisen etäisyyden päässä suojateistä, jotta koululaiset keskittyvät tietä ylittäessään seuraamaan liikennettä. Lapset saavat ottaa suositut robottiheijastimet matkaan robottien kuljetussäiliöistä.
– Tämä tempaus sopii meille hyvin. Osuustoiminnallisena yrityksenä olemme vahvasti läsnä koko Varuboden-Oslan toimialueella luomassa hyvinvointia ja yhteistä hyvää. Arvojemme mukaisesti kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä. Kaikki toimintamme tähtää siihen, että rakennamme asiakkaidemme ja kumppaniemme kanssa parempaa paikkaa elää, Olli Wigren sanoo.
Robokuljetuksia on Varuboden-Oslan alueella tarjolla 17 toimipaikassa. Robokuljetuksen voi tilata S-kaupat-mobiilisovelluksella ja sovellus näyttää, mikäli toimitusvaihtoehto on valittavissa asiakkaan alueella.
Yhteyshenkilöt
Jaana HagelbergviestintäpäällikköVaruboden-Osla
Puh:010 765 9333jaana.hagelberg@sok.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag
Förnyelsen av Prismacentret i Kyrkslätt på slutrakan – det helt nya Mattorget har nu öppnat12.10.2026 10:10:18 EEST | Pressmeddelande
Den omfattande förnyelsen av Prismacentret i Kyrkslätt är på slutrakan. En av projektets viktiga milstolpar nåddes förra veckan, då det förnyade Mattorget med tillhörande tjänster öppnade för kunderna.
Kirkkonummen Prismakeskuksen uudistus loppusuoralla – täysin uudistettu Ruokatori nyt avattu12.10.2026 10:10:18 EEST | Tiedote
Kirkkonummen Prismakeskuksen mittava uudistus on loppusuoralla. Yksi hankkeen tärkeistä virstanpylväistä saavutettiin viime viikolla, kun uudistettu Ruokatori oheispalveluineen avattiin asiakkaille.
Sale Kyrkslätt stänger permanent den 31 oktober 20261.10.2026 08:54:56 EEST | Pressmeddelande
Sale Kyrkslätt avslutar sin verksamhet och stänger permanent lördagen den 31 oktober 2026.
Sale Kirkkonummi sulkeutuu pysyvästi 31.10.20261.10.2026 08:54:56 EEST | Tiedote
Sale Kirkkonummi lopettaa toimintansa ja sulkeutuu pysyvästi lauantaina 31.10.2026.
Handelslagets matsvinn utgör nu bara drygt en procent av försäljningen: Nya sätt att stödja den lokala mathjälpen1.10.2026 08:32:24 EEST | Pressmeddelande
Varuboden-Osla har lyckats minska sitt matsvinn avsevärt, och 2025 utgjorde svinnet bara cirka en procent av försäljningen. Samtidigt har mängden svinnmat som doneras till traditionell mathjälp minskat. Därför erbjuder Varuboden-Osla, liksom övriga S-gruppen, sina kunder ett nytt sätt att stödja mathjälpen i den egna regionen: panten kan doneras till mathjälp vid över 50 returautomater runt om i verksamhetsområdet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme