Jyrki Kiiskisen uusi romaani kysyy, voiko sukupolvelta toiselle siirtyvän myrkyllisen miehen mallin katkaista
10.8.2026 10:04:06 EEST | Teos-kustantamo | Tiedote
Kolme päivää, kolme yötä tutkii, mitä patriarkaatti tekee pikkupojille. Tuleeko heistä väistämättä uusia patriarkkoja tai epäonnistuneita miehiä? Kirja on heti arvosteluvapaa.

Kainin äiti on kuollut, isä elämänsä loppusuoralla ja vaimo viimeisillään raskaana. Kain matkustaa isänsä luo, joka vielä elinpäiviensä reunalla takertuu kovakätiseen auktoriteettiinsa, jolla on perhettään hallinnut.
Tilanne repii esiin muistoja: suuren sormenjäljen ruokapöydän maalipinnassa, isän opettamassa poikaansa uimaan ja päivän, jona pikkupojat innostuivat vaaralliseen leikkiin laiturilla. Mitä oikeasti tapahtui tuolloin?
Jyrki Kiiskisen romaani Kolme päivää, kolme yötä kuvaa hetkeä, jolloin ihminen seisoo yhtä aikaa vanhempiensa menettämisen ja uuden elämän alun äärellä.
Kain joutuu kohtaamaan pelkonsa siitä, että lapsuuden haavat ja väkivallan mallit siirtyvät seuraavalle sukupolvelle. Jos myrkyllinen miehen malli on hänessäkin, voiko ketjua katkaista?
Kiihkeärytmisessä kertomuksessa perheensisäiset tapahtumat sekoittuvat Raamatun kohtauksiin. Raamatun isät ja pojat, uhrit ja vallankäyttäjät muodostavat peilin, jonka kautta romaani tarkastelee suomalaisen mieheyden, vallan ja perinnön kysymyksiä.
"Halusin tehdä näkyväksi, kuinka patriarkaatti syö nahkoineen päivineen pieniä lempeitä poikia ja kuinka tuhoisat käyttäytymismallit uusiutuvat miesten ja poikien vuorovaikutuksessa. Nämä mallit ovat iskostuneet syvälle kulttuuriimme. Ne ovat läsnä myös Raamatun kertomuksissa, joita huomaamatta yhä jäljitellään", Kiiskinen sanoo.
Romaanin taustaksi Kiiskinen luki Raamatun uudelleen ja perehtyi miehisyyttä käsittelevään tutkimukseen sekä kulttuurihistoriaan. Varsinainen kirjoittaminen eteni kuitenkin ennen kaikkea kielen rytmin ehdoilla.
"Annoin rytmin viedä. Elin päähenkilön tajunnassa, kun hänen mielensä vaelsi nykyisyydestä muistoihin ja raamatullisiin sitaatteihin ja takaisin nykyhetkeen. Nautin kielestä kokonaisvaltaisesti."
Kolme päivää, kolme yötä on heti arvosteluvapaa.
Kirjailijasta
Jyrki Kiiskinen (s. 1963) on palkittu kirjailija ja kääntäjä, joka on julkaissut runokokoelmia, romaaneja ja lastenkirjoja. Hän toimii Kriittisen korkeakoulun Kirjoittajakoulun vastaavana opettajana.
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet: silja.massa@teos.fi, +358 40 708 1323
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Silja MassaTeos-kustantamo
Puh:+358 40 708 1323silja.massa@teos.fiwww.teos.fiKuvat
Linkit
Vuonna 2003 perustettu Teos julkaisee laadukasta suomenkielistä kirjallisuutta romaaneista tietokirjoihin ja runoista lastenkirjoihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Teos-kustantamo
Miira Luhtavaaran kipeä ja leikkisä runokokoelma etsii minuutta eron jälkeen7.8.2026 10:46:49 EEST | Tiedote
Kalat kulkevat lintuina tutkii surun rakennetta, naisena olemista, halua ja ikävää. Teos on heti arvosteluvapaa.
Uuden ajan metsäopas tarjoaa tutkimukseen perustuvan vaihtoehdon avohakkuille6.8.2026 11:09:46 EEST | Tiedote
Miten suomalaisia metsiä pitäisi hoitaa aikana, jolloin metsien hiilinielut heikkenevät ja luontokato kiihtyy? Emeritusprofessori Erkki Lähteen ja toimittaja Silja Konosen Uuden ajan metsäopas kokoaa yhteen vuosikymmenten tutkimustiedon ja käytännön ohjeet metsänhoitomallista, joka yhdistää taloudellisen tuoton, luonnon monimuotoisuuden ja ilmastohyödyt. Kirja ilmestyy maanantaina 17.8.
Kirjailija hylkää sanat ja tarttuu siveltimeen Jyri Vartiaisen romaanissa Tahra5.8.2026 10:56:30 EEST | Tiedote
Mitä tapahtuu, kun kirjailija kyllästyy sanoihin? Jyri Vartiaisen uuden romaanin keskiössä on kuvien tekeminen, niiden katsominen ja viime vuosisadan taide, johon sukelletaan vasta-alkajan innolla. Romaani on heti arvosteluvapaa.
Teoksen tietokirjauutuudet johdattavat pohtimaan kielen merkityksiä ja sanontojen taustoja18.6.2026 11:36:50 EEST | Tiedote
Janne Saarikiven tietokirja Kieli vie tarkastelee kieltä ihmisen olemassaolon perustana. Kaisa Häkkisen teos Tikusta asiaa näyttää, kuinka menneiden sukupolvien ajatukset ja kokemukset elävät yhä jokapäiväisissä ilmauksissamme.
Teoksen uudet lastenkirjat käsittelevät erilaisuutta ja ilmastonmuutosta sadun ja mielikuvituksen kautta28.5.2026 12:23:00 EEST | Tiedote
Kaneli ja kisut on hyväntuulinen kirja lemmikeistä, kielestä ja tunteista ihan pienille. Aida ja helleaalto kutsuu lähestymään vaikeita kysymyksiä lempeän kuvituksen ja fantasian avustamana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


