Kokoomuksen Jukkola: Riistaportit kiinni ja heti – sikaruton torjunnassa ei ole varaa löysäilyyn
6.8.2026 15:55:02 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Janne Jukkola vaatii itärajan riistaporttien välitöntä sulkemista myös Pohjois-Karjalassa. Ylen mukaan riistaportit ovat maakunnassa edelleen auki, vaikka Kaakkois-Suomessa ne suljettiin viime viikolla afrikkalaisen sikaruton leviämisen estämiseksi.

– On täysin käsittämätöntä, että riistaportteja pidetään auki tilanteessa, jossa sikarutto uhkaa Suomen raja-alueita. Portit on suljettava välittömästi. Nyt tärkeintä on estää taudin leviäminen. Vasta sen jälkeen voidaan arvioida, milloin riistaportit voidaan avata turvallisesti, toteaa Jukkola.
Jukkolan mukaan afrikkalaisen sikaruton leviäminen olisi vakava isku suomalaiselle maataloudelle, elintarviketeollisuudelle ja ruokaviennille. Jukkola korostaa, että nopea ja tehokas toiminta on kansantaloudellisesti järkevää.
– Mitä aikaisemmin tauti saadaan hallintaan, sitä pienemmiksi jäävät vahingot suomalaiselle maataloudelle, elintarviketeollisuudelle ja viennille. Siksi viranomaisilla on oltava riittävät resurssit toimia nopeasti, Jukkola sanoo.
– Ruokavienti on suomalaiselle maataloudelle elinehto. Jos tauti leviää, seuraukset voivat olla mittavat koko elintarvikeketjulle. Siksi kaikki käytettävissä olevat torjuntakeinot on otettava käyttöön ajoissa, toteaa Jukkola.
Jukkola korostaa myös, että viranomaisten on pystyttävä käsittelemään näytteet, tarkastukset ja lupa-asiat nopeasti, jotta mahdolliset rajoitukset voidaan purkaa heti, kun se on turvallisesti mahdollista.
– Ruokavirastolle on turvattava riittävät voimavarat. Tavoitteena pitää olla, että asiat hoidetaan viikoissa eikä kuukausissa, Jukkola painottaa.
Samalla Jukkola muistuttaa, että tehokkaan tautitorjunnan rinnalla on huolehdittava siitä, että rajoitukset ovat oikeasuhtaisia ja niiden vaikutukset maa- ja metsätaloudelle jäävät mahdollisimman vähäisiksi.
– Rajoitusten on oltava epidemiologisesti perusteltuja, tarkkarajaisia ja määräaikaisia. Kun asiantuntija-arvio sen sallii, niitä on myös purettava viipymättä. Kaikki mahdollinen on tehtävä sen eteen, että torjuntatoimet aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa viljelijöille, metsänomistajille ja yrittäjille, Jukkola päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne JukkolaKansanedustaja
Vaasan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Häkkänen: Suomalaisten varallisuus kasvuun – perintöverosta on luovuttava20.9.2026 12:06:53 EEST | Tiedote
Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja puolustusministeri Antti Häkkänen pitää perintöveron poistoa yhtenä tärkeimmistä keinoista vahvistaa kotitalouksien varallisuutta ja suomalaista omistajuutta. Häkkäsen mukaan veropolitiikalla tulee tukea jokaisen suomalaisen mahdollisuutta kasvattaa elintasoaan ja varallisuuttaan.
Kokoomuksen Kopra SDP:lle: Leikkasitte euron 90 miljoonaa kertaa19.9.2026 16:34:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra pitää SDP:n yritystä esiintyä järjestöjen ystävänä epäuskottavana. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ovat julistaneet tänään somessa, ettei sote-järjestöiltä voida leikata enää euroakaan. Samaan aikaan SDP on itse ollut valmis vähentämään järjestörahoitusta noin 90 miljoonalla eurolla.
Kokoomuksen Lahdenperä haluaa yhtenäisen mittarin ammattikouluihin: Tutkinnon pitää taata osaaminen19.9.2026 11:26:30 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Milla Lahdenperä vaatii ammatillisen koulutuksen vaatimustason vahvistamista. Lahdenperän mukaan tutkintotodistuksen pitää olla työnantajalle tae siitä, että valmistuneella on ammatissa tarvittava osaaminen. Hän nostaa harkittavaksi myös yhteisten aineiden valtakunnallisen arvioinnin.
Kokoomuksen Kaunisto: Vihreidenkö mielestä Suomen pitäisi kinuta EU:lta vielä lisälupaa velkaantumiselle?18.9.2026 15:03:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto hämmästelee vihreiden Saara Hyrkön vaatimuksia hakea EU:sta lisää joustoa Suomen sopeutusurakkaan. Kauniston mukaan kyse ei lopulta ole EU:n säännöistä vaan siitä, kuinka suuren velkalaskun suomalaiset jättävät lastensa maksettavaksi.
Kokoomuksen Kopra: Ulkomaisten opiskelijoiden on tultava Suomessa toimeen ilman veronmaksajien tukea17.9.2026 17:04:29 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra pitää kiristyksiä ulkomaisten opiskelijoiden oleskelulupiin ja perheenyhdistämisiin välttämättöminä. Hänestä lähtökohtana tulee olla, etteivät tulijat tarvitse suomalaisen veronmaksajan tukea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme