Tays uudistamisohjelmassa siirrytään toteutusvaiheeseen – Kaupin yliopistollisen sote-aseman investoinnista päätetään syksyn aikana
6.8.2026 16:21:01 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen konserni- ja toimitilajaosto käsittelee Tays uudistamisohjelman yhteistoiminnallisen projektinjohtourakan sopimuksen hyväksymistä ja toteutusvaiheen käynnistämistä sekä Kaupin yliopistollisen sosiaali- ja terveysaseman investointipäätöstä 11. elokuuta. Konserni- ja toimitilajaosto myös päättää kokonaisuuksien etenemisestä aluehallituksen päätöksentekoon.
Tays uudistamisohjelman loppuvaiheen hankekokonaisuuden toteutusvaiheen projektinjohtourakoitsijaksi esitetään SRV Rakennus Oy:ta. SRV on toiminut hankekokonaisuuden projektinjohtourakoitsijana myös kehitysvaiheessa. Toteutusvaiheen projektinjohtourakoitsija vastaa urakan kokonaisuudesta, päätoteuttajan ja pääurakoitsijan tehtävistä, aikataulusta ja sen koordinoinnista, työturvallisuudesta, hankinnoista ja kustannusten pitävyydestä.
Projektinjohtourakkasopimukseen kuuluvat Tays uudistamisohjelman loppuvaiheen maanrakennus-, purku- ja aluerakentamisen työt sekä M- ja P-rakennusten toteutus. F-rakennuksen laajennusosan toteutus on kirjattu sopimukseen optiona. Sopimuksessa eivät ole mukana kokonaisbudjettiin sisältyvät L-rakennuksen B-osasta lasten- ja nuorisopsykiatrialta vapautuvien tilojen muutokset ja R-rakennuksen laajennusosa, koska niiden aikataulu ei riipu M-rakennuksen toteutuksesta. R-rakennuksen laajennusosan rakentaminen on jo käynnissä, ja L-rakennuksen B-osan muutokset tulevat ajankohtaisiksi, kun lasten- ja nuorisopsykiatrian Y-rakennus valmistuu.
– Projektinjohtourakan rakennustyöt toteutetaan pääosin erillisinä hankinta- ja aliurakkakokonaisuuksina. Hankintoja ja aliurakoita tulee olemaan yhteensä jopa 350 ja hankkeen työllisyysvaikutukset ovat merkittävät. Koko uudistamisohjelman osalta arvio on yli 14 500 henkilötyövuotta. Projektinjohtourakoitsija vastaa aliurakoitsijoiden työn laadusta, aikataulusta, yhteensovittamisesta ja sopimuksenmukaisesta toteutuksesta. Hankinnat valmistellaan ja kilpailutetaan yhdessä tilaajan, eli Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa, hankejohtaja Veli-Pekka Tanhuanpää kertoo.
Tays uudistamisohjelman loppuvaiheen hankekokonaisuuden hyväksytty kokonaisbudjetti on 902 miljoonaa euroa. Summa on sidottu Haahtela-indeksiin. Kokonaiskustannuksiin kuuluvat 646 miljoonan euron projektinjohtourakan lisäksi rakennuttajan kustannukset sekä erillishankintojen kokonaisuus. Hankekokonaisuuden tavoiteaikataulussa tähdätään valmistumiseen joulukuussa 2032.
Kaupin yliopistollisen sote-aseman rakentaminen voisi alkaa vuonna 2027
Jaoston kokouksessa käsitellään myös Kaupin yliopistollisen sote-aseman investointipäätöstä, josta aluehallitus myöhemmin syksyllä päättää. Vähintään 60 000 asukkaan väestöpohjalle mitoitettu Kaupin yliopistollinen sote-asema korvaa nykyisen Tammelakeskuksen sote-aseman palvelut ja vastaa Tampereen itäisten alueiden palvelutarpeen kasvuun. Yliopistolliselle sote-asemalle muodostuu lisäksi uudenlainen toimintamalli Pirkanmaan hyvinvointialueen ja Tampereen korkeakouluyhteisön väliselle tiiviille tutkimus-, kehitys-, innovaatio- ja opetustoiminnan yhteistyölle.
Rakennus on suunniteltu Tays Keskussairaalan alueella Kuntokadun ja Arvo Ylpön kadun risteyksessä sijaitsevalle Tampereen kaupungilta hankittavalle tontille. Tampereen kaupunki purkaa tontilla nykyisin olevat rakennukset ja tontin ostohinnaksi esitetään 3 miljoonaa euroa. Tontin hinta ei ole mukana kokonaiskustannuksissa, vaan se lisätään investointisuunnitelmaan vuodelle 2027. Hankkeen kokonaiskustannus on 59,63 miljoonaa euroa.
– Kustannusselvitysten perusteella hanke voidaan toteuttaa investointisuunnitelman raamissa ja myös maltilliselle kustannusten nousulle jää varausta, Tanhuanpää sanoo.
Hankkeen urakkakilpailutus voidaan käynnistää investointipäätöksen jälkeen ja rakentaminen voisi alkaa, kun Tampereen kaupunki on purkanut tontilla sijaitsevat rakennukset.
– Tämänhetkisen arvion mukaan rakentaminen voisi alkaa kesällä 2027 ja rakennus valmistuisi kesällä 2029, Tanhuanpää kertoo.
Konserni- ja toimitilajaoston 11.8.2026 kokouksen esityslistaan voi tutustua verkossa: Konserni- ja toimitilajaosto, kokous 11.8.2026 | Pirkanmaan hyvinvointialue
Yhteyshenkilöt
Tanhuanpää Veli-PekkaHankejohtaja
Puh:044 4735 336veli-pekka.tanhuanpaa@pirha.fiKontio MikaKonsernijohtaja
Puh:044 4729 923mika.kontio@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Me hoidamme – tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Perusterveydenhuollon lääkäreiden ammatinharjoittajamallia valmistellaan Pirkanmaalla – markkinavuoropuhelu 21.9.202610.9.2026 12:20:49 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue kutsuu perusterveydenhuollon lääkäreiden ammatinharjoittajamallista kiinnostuneet markkinavuoropuheluun, joka pidetään Teamsin välityksellä maanantaina 21.9.2026 kello 12–13.30.
Ikäihmisten palvelujen kysyntä ja tarjonta kasvaneet alkuvuonna – sairaalasta pääsee nyt nopeammin asumispalveluihin7.9.2026 11:09:38 EEST | Tiedote
Asiakkaiden määrä ikäihmisten palveluissa on alkuvuonna kasvanut. Palveluja on vastaavasti lisätty ja monipuolistettu. Sairaalassa ympärivuorokautiseen palveluasumiseen jonottavien määrä on vähentynyt vuodessa 16 prosenttia, selviää aluehallituksen käsittelemistä alkuvuoden seurantatiedoista. Aluehallitus käynnisti maanantaina myös kuntoutuspalvelujen liikkeenluovutuksen valmistelun Tammenlehvä Oy:n kanssa.
Pirkanmaan hyvinvointialueella halutaan puuttua nikotiinin haittoihin7.9.2026 10:42:37 EEST | Tiedote
Vaikka tupakointi on Suomessa saatu laskusuuntaan, nikotiiniriippuvuus ei ole vähentynyt, koska markkinoille on tullut uusia nikotiinituotteita. Nikotiinipussien käyttö on lähes kaksinkertaistunut nuorten keskuudessa kahdessa vuodessa, ja nikotiinin aiheuttamat haitat ovat kasvussa. Pirkanmaan hyvinvointialueella tarjotaan nyt uudenlaista tukea sähkösavukkeiden ja nikotiinituotteiden käyttäjille.
Pitkäniemen sairaala-alueen myynti käynnistymässä3.9.2026 17:41:22 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen konserni- ja toimitilajaostolle esitetään 8.9. kokouksessa, että hyvinvointialue ryhtyy myymään Nokian Pitkäniemen sairaala-aluetta. Nokialla Pyhäjärven rannalla sijaitseva alue on valtakunnallisesti merkittävä rakennetun ympäristön kokonaisuus, ja osa rakennuksista on suojeltu. Alue esitetään myytäväksi kolmessa osassa: yhtenä isona kokonaisuutena ja kahtena yksittäisenä kohteena. Hyvinvointialueelle jää Pitkäniemeen vammaispalveluiden rakennuksia, jotka se omistaa myös jatkossa.
Tays Keskussairaalan R-rakennuksen laajennusosan rakentaminen käynnistyy3.9.2026 13:57:38 EEST | Tiedote
R-rakennuksen ensimmäisen kerroksen aulan yhteyteen tehdään laajennusosa, jonka rakentaminen käynnistyy maanantaina 7. syyskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme