Puutiaisaivotulehdustapaukset lisääntyvät voimakkaasti Uudellamaalla – Uudenmaan RKP vaatii valtiota kustantamaan myös tehosteannokset rokotteesta
7.8.2026 10:31:49 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
Puutiaisten levittämän puutiaisaivotulehduksen (TBE) tapausten määrä on kaksinkertaistunut Länsi-Uudellamaalla tänä vuonna verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan – tapauksia on todettu tänä kesänä jo 49, kun viime vuonna niitä oli 25. Viime vuosien aikana TBE:tä on alkanut esiintyä myös Itä-Uudenmaan kunnissa, vaikka tapausmäärät ovat toistaiseksi melko vähäisiä. Viime vuonna neljä henkilöä kuoli Uudellamaalla TBE:n seurauksena. Monet Suomen riskialueista sijaitsevat Uudellamaalla.

Kansallisen TBE-rokotusohjelman puutteena on se, että tehosteannokset eivät kuulu ohjelmaan eikä niitä anneta maksutta. Perusrokotussarja, joka koostuu kolmesta annoksesta, on riskialueilla maksuton, mutta suojan ylläpitämiseksi tarvittavat tehosteannokset, jotka otetaan kolmen–kymmenen vuoden välein, asukkaat joutuvat maksamaan itse. Yli 60-vuotiaiden, jotka kuuluvat TBE:n vakaville seurauksille alttiimpaan ryhmään, tulee ottaa tehosteannos kolmen vuoden välein, jotta suoja säilyy.
– Tämä ei ole loogista. Perusrokotussarja antaa täyden suojan muutamaksi vuodeksi, minkä jälkeen suoja heikkenee vähitellen ilman tehosteannosta. Juuri tehosteannokset ylläpitävät todellista suojaa, joten niidenkin tulisi olla maksuttomia, sanoo RKP:n Uudenmaan piirin puheenjohtaja Karin Cederlöf.
Toinen merkittävä haaste TBE:n ehkäisyssä on se, että monet riskialueilla asuvat eivät ota rokotetta. Tässä viranomaisten tiedotuksella ja viestinnällä on ratkaiseva merkitys. Tiedotustyötä vaikeuttaa se, ettei riskialueiden rokotuskattavuutta seurata. Kun tarkkaa tietoa ei ole saatavilla, rokotuskattavuuden tehokas parantaminen on vaikeaa.
– Tilanne vaatii toimenpiteitä. Rokotuskattavuuden alhaisuus on osittain myös viranomaisten epäonnistuminen – viesti TBE-rokotuksen tärkeydestä ei ole tavoittanut ihmisiä riittävän hyvin. Yksi keino, joka tulisi ottaa käyttöön, on tekstiviestien lähettäminen riskialueiden asukkaille. Myöskään tilastoinnin ja tiedonkeruun puutteet eivät ole hyväksyttäviä. Tiedot rokotuskattavuudesta on saatava käyttöön, Cederlöf jatkaa.
TBE-rokotteet maksavat valtiolle tällä hetkellä noin 600 000–800 000 euroa vuodessa. Kyseessä on investointi, jota voitaisiin kasvattaa ilman, että se rasittaisi julkista taloutta kohtuuttomasti.
– Yksi vakava TBE-tapaus voi maksaa yhteiskunnalle kymmeniä tuhansia euroja sairaalahoidon ja kuntoutuksen muodossa. Rokottaminen on erittäin kustannustehokasta. Siksi näemme tarpeellisena harkita maksuttoman rokotusohjelman laajentamista myös niille alueille, joilla rokotetta tällä hetkellä suositellaan, mutta sitä ei tarjota maksutta, sanoo varapuheenjohtaja Edvard Lindfors.
Lisätietoja:
Karin Cederlöf
Uudenmaan RKP:n puheenjohtaja
050 494 9780
Edvard Lindfors
Uudenmaan RKP:n varapuheenjohtaja
044 259 0858
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Heidi Eriksson utses till ny specialmedarbetare för Anna-Maja Henriksson18.9.2026 17:32:58 EEST | Pressmeddelande
PM Heidi Eriksson har utsetts till specialmedarbetare i Europaparlamentariker Anna-Maja Henrikssons stab.
Wickström: Äldre behöver en digigaranti – ingen ska lämnas ensam i digitaliseringen18.9.2026 17:17:41 EEST | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Henrik Wickström (SFP) ordnade på riksdagen ett välbesökt seminarium om äldreomsorgens framtid i Finland. Fokus låg på vilka åtgärder Finland behöver vidta för att trygga en god och trygg vardag för äldre. Bland talarna fanns äldreombudsmannen Päivi Topo, direktören för äldreomsorgen Tuula Suominen och vd:n för Folkhälsan Välfärd, Anna Litonius. Hilkka Olkinuora och Gustav Båsk medverkade i en paneldiskussion.
Mahdi: Trygg vård kräver tillräckliga resurser och långsiktiga beslut17.9.2026 16:55:14 EEST | Pressmeddelande
I dag den 17 september uppmärksammas den internationella patientsäkerhetsdagen. För SFP:s vice ordförande Ramieza Mahdi är dagen en viktig påminnelse om att patientsäkerhet inte är en enskild fråga inom vården, utan något som måste genomsyra hela vårdsystemet.
Norrback: Regeringen har försvarat jordbruket i vått och torrt16.9.2026 15:15:57 EEST | Pressmeddelande
I sitt anförande idag under interpellationsdebatten om finländska matens och landsbygdens framtid, inlämnad av Centern, betonade Anders Norrback att det krävs långsiktigt arbete, en fungerande marknad och politik som oberoende av regeringskonstellationer förstår betydelsen av inhemska matproduktioner.
Norrback: Hallitus on seissyt maatalouden rinnalla kaikissa olosuhteissa16.9.2026 15:15:57 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Anders Norrback korosti tänään keskustan jättämästä välikysymyksestä käydyssä keskustelussa, että suomalaisen ruoantuotannon ja maaseudun tulevaisuus edellyttää pitkäjänteistä työtä, toimivia markkinoita sekä politiikkaa, joka tunnistaa kotimaisen ruoantuotannon merkityksen hallituskokoonpanosta riippumatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme