Pääekonomistin analyysi: Muuttavatko kotitaloudet koulujen perässä?

Tähän kysymykseen vastaa yllättävän hyvin vuonna 2018 CESifo Economic Studies -aikakauslehdessä julkaistu tutkimus  Best Education Money Can Buy? Capitalization of School Quality in Finland, jonka tekivät Oskari Harjunen, Mika Kortelainen ja Tuukka Saarimaa.

Vaikka tutkimus julkaistiin lähes kymmenen vuotta sitten ja siinä käytettiin aineistoja 2010-luvun taitteesta, tuntuvat sen havainnot edelleen ajankohtaisilta nyt, kun Helsingissä käydään vilkasta keskustelua koulujen maineesta, oppilaspohjasta ja alueiden välisistä eroista.

Tutkimuksen lähtökohta oli yksinkertainen. Suomessa koulujen testituloksia ei julkaista, kouluja ei laiteta virallisiin paremmuusjärjestyksiin eikä järjestelmän ideana ole vanhempien kilpailu parhaista kouluista. Lisäksi koulujen välisten erojen ajatellaan olevan suhteellisen pieniä. Silti monet perheet näyttävät olevan valmiita näkemään vaivaa päästäkseen tietyn koulun oppilaaksiottoalueelle. Tutkijat halusivat selvittää, näkyykö tämä käyttäytyminen asuntojen hinnoissa.

Tutkimuksessa koulun laatua mitattiin ensisijaisesti 6.-luokkalaisten matematiikan standardoitujen kokeiden tuloksilla. Lisäksi tarkasteltiin vieraskielisten oppilaiden ja erityisopetuksessa olevien oppilaiden osuuksia. Kouluaineisto saatiin Helsingin kaupungin opetusvirastolta ja asuntokauppa-aineisto asunnonvälittäjiltä. Lopuksi edellä mainittuihin yhdistettiin vielä Tilastokeskuksen ruutuaineistoa asukkaiden demografisista muuttujista. Näiden avulla tutkijat pystyivät yhdistämään asuntojen hinnat niiden lähikoulujen ominaisuuksiin ja vertaamaan muuten samankaltaisia asuntoja oppilaaksiottoalueen rajojen eri puolilla.

Tulokset olivat selvät. Helsingissä asuntojen hinnat olivat korkeampia alueilla, joiden lähikoulujen oppimistulokset olivat parempia. Kun koulun keskimääräinen testimenestys nousi yhden keskihajonnan verran, asuntojen hinta nousi keskimäärin noin kolme prosenttia. Vaikutus oli samaa suuruusluokkaa kuin Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa tehdyissä tutkimuksissa, vaikka suomalaiset koulujen väliset erot ovat huomattavasti pienempiä.

Tulos on tärkeä, koska se kertoo vanhempien käyttäytymisestä enemmän kuin koulutuspoliittisista linjauksista. Jos ihmiset ovat valmiita maksamaan asunnosta enemmän saadakseen lapsensa tietyn koulun vaikutuspiiriin, koululla on todellista taloudellista arvoa. Asuntomarkkinat toimivat toisaalta myös eräänlaisena paljastettujen preferenssien mittarina: ne näyttävät, mitä ihmiset todella arvostavat.

Kyse ei ehkä ole opetuksesta

Tutkimuksen kiinnostavin havainto ei kuitenkaan koskenut asuntojen hintoja vaan sitä, mitä vanhemmat näyttävät arvostavan. Ensimmäinen mahdollinen selitys olisi, että jotkin koulut ovat yksinkertaisesti parempia opettamaan.

Toinen mahdollisuus on, että perheet eivät niinkään etsi parempaa opetusta vaan tietynlaista oppilasjoukkoa. Tutkijoiden analyysit viittaavat jälkimmäiseen tulkintaan. Asuntojen hintavaikutus näyttää liittyvän ennen kaikkea koulun oppilaspohjaan ja sen sosioekonomisiin ominaisuuksiin eikä niinkään koulun kykyyn nostaa oppilaiden osaamista.

Toisin sanoen asuntomarkkinoilla ei välttämättä makseta lisähintaa paremmasta opetuksesta, vaan vanhemmat maksavat pääsystä tietynlaiseen vertaisympäristöön. Tähän viittaa se, että tulosten ajureina toimivat oppilaaksiottoalueen vanhempia koskevat taustamuuttujat, kuten heidän tulotasonsa.

Juuri tästä näkökulmasta viime aikojen julkinen keskustelu on kiinnostavaa. Julkinen keskustelu ei useinkaan pyöri opetuksen laadun ympärillä. Sen sijaan huomio kohdistuu oppilasrakenteeseen, maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osuuksiin, alueiden maineisiin ja siihen, miten eri perheet suhtautuvat näihin muutoksiin. Keskustelun sävy itsessään osoittaa, että monille vanhemmille koulun oppilaspohja on merkittävä tekijä koulua arvioidessa, riippumatta siitä, mitä varsinaiset oppimistulosmittarit kertovat.

Segregaation taloudellinen mekanismi

Tutkimuksen ehkä tärkein yhteiskunnallinen viesti liittyy segregaatioon eli alueiden eriytymiseen. Usein ajatellaan, että asuinalueiden eriytyminen johtuu asuntojen hinnoista. Harjusen, Kortelaisen ja Saarimaan tutkimus muistuttaa, että syy-seuraussuhde kulkee myös toiseen suuntaan. Jos tietty koulu koetaan erityisen halutuksi, sen oppilaaksiottoalueen asunnoista ollaan valmiita maksamaan enemmän. Tämä nostaa alueen hintoja, mikä puolestaan vaikuttaa siihen, ketkä alueelle voivat muuttaa.

Tuloksena voi olla itseään vahvistava kierre. Haluttu koulu nostaa asuntojen hintoja, korkeammat hinnat muuttavat alueen väestörakennetta, ja muuttunut väestörakenne vahvistaa edelleen koulun mainetta. Vastaavasti – ja usein yhteiskunnallisesti oleellisemmin – heikomman maineen alueilla kehitys voi kulkea päinvastaiseen suuntaan.

Tämän takia ajankohtainen keskustelu on paljon enemmän kuin keskustelua yhdestä koulusta tai yhdestä kaupunginosasta. Kyse on siitä, kuinka vahvasti koulujen maineet vaikuttavat ihmisten muuttoliikkeeseen ja kuinka nämä valinnat puolestaan muokkaavat kaupunkirakennetta.

Harjusen, Kortelaisen ja Saarimaan tutkimus ei osoita, että suomalaiset koulut olisivat erityisen eriarvoisia. Tutkimus lähtee päinvastoin siitä havainnosta, että Suomen koulujen väliset erot ovat kansainvälisesti verrattuna pieniä. Pienetkin erot näyttävät riittävän siihen, että ne alkavat näkyä asuntomarkkinoilla. Toisaalta viimeisen viidentoista vuoden aikana myös Suomessa koulujen väliset erot ovat esimerkiksi PISA-mittausten perusteella kasvaneet. Ehkä tutkimuksen ajankohtaisin opetus on se, että koulut ja asuntomarkkinat ovat paljon tiiviimmin sidoksissa toisiinsa kuin Suomessa usein halutaan ajatella. Vaikka virallisia koulurankingeja ei ole, markkinat näyttävät muodostavan omat arvionsa, ja ne arviot näkyvät lopulta asuntojen hinnoissa.