Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Lahdenperä: Koulun tulee olla turvallinen paikka oppilaille ja opettajille

10.8.2026 11:13:32 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Kokoomuksen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Milla Lahdenperä muistuttaa uuden lukuvuoden alkaessa, että koulussa jokaisen täytyy voida kokea olonsa turvalliseksi.  Oppilailla tulee olla oikeus oppia ja kasvatusalan ammattilaisilla oikeus tehdä työnsä ilman väkivaltaa, häirintää tai niiden uhkaa.

Uuden lukuvuoden alkaessa tuhannet opettajat ja kasvatusalan ammattilaiset palaavat jälleen yhden yhteiskuntamme tärkeimmän tehtävän äärelle. He opettavat, kasvattavat, kannustavat ja tukevat lapsia ja nuoria heidän matkallaan kohti tulevaisuutta.

– Tätä arvokasta työtä ei pidä joutua tekemään fyysisen tai henkisen väkivallan uhan alla. Lyöminen, potkiminen tai muu fyysinen väkivalta eivät kuulu kouluun tai varhaiskasvatukseen. Yhtä vakavasti on suhtauduttava uhkailuun, nimittelyyn, nöyryyttämiseen, jatkuvaan häirintään ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan maalittamiseen, Lahdenperä sanoo.

Lahdenperä korostaa, ettei väkivaltaa, häirintää tai niiden uhkaa saa koskaan vähätellä tai jättää yksittäisen työntekijän vastuulle.

– Työyhteisöissä tarvitaan selkeät toimintatavat, riittävästi aikuisia sekä oikea-aikaista tukea lapsille ja oppilaille. Myös kotien, opiskeluhuollon ja viranomaisten yhteistyön on toimittava. Jokainen tapaus on otettava vakavasti, ja ongelmiin on puututtava varhain, johdonmukaisesti ja määrätietoisesti.

Lahdenperän mukaan turvallinen oppimisympäristö kuuluu niin lapsille ja nuorille kuin koulujen, oppilaitosten ja varhaiskasvatuksen henkilöstölle.

– Turvallinen koulu ei ole etuoikeus, vaan perusoikeus. Kun opettajalla on työrauha, turvallinen työympäristö ja yhteiskunnan vahva tuki, hän voi keskittyä työnsä ytimeen: opettamiseen, oppimisen mahdollistamiseen ja tulevaisuuden rakentamiseen.

Lahdenperä kiittää opettajia ja kasvattajia heidän tekemästään arvokkaasta työstä.

– Toivotan kaikille opettajille ja kasvattajille voimia, turvallisia työpäiviä ja onnistumisen kokemuksia uuteen lukuvuoteen. Kiitos työstä, jota teette joka päivä lasten, nuorten ja koko Suomen tulevaisuuden hyväksi, Lahdenperä päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomusministerit: Aborttien maksuista levitetään väärää tietoa - hallitus laajentaa maksuttomuutta, ei kavenna sitä21.9.2026 14:02:11 EEST | Tiedote

Julkisuudessa on syntynyt väärä kuva siitä, että hallitus olisi tekemässä aborteista 257 euroa maksavia tai heikentämässä aborttioikeutta. Näin ei ole. Noin 99 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä tehdään Suomessa lääkkeellisesti, eikä uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu koske niitä. Samalla hallitus laajentaa maksuttomuutta synnytyksissä, keskenmenoissa ja lasten palveluissa.

Kokoomuksen Kopra SDP:lle: Leikkasitte euron 90 miljoonaa kertaa19.9.2026 16:34:00 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra pitää SDP:n yritystä esiintyä järjestöjen ystävänä epäuskottavana. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ovat julistaneet tänään somessa, ettei sote-järjestöiltä voida leikata enää euroakaan. Samaan aikaan SDP on itse ollut valmis vähentämään järjestörahoitusta noin 90 miljoonalla eurolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye