ProAgria

Droonit korvaavat traktorin

10.8.2026 14:28:56 EEST | ProAgria | Tiedote

Jaa

Droonit ovat kehittyneet lähivuosina runsaasti. Niitä voidaan maataloudessa hyödyntää jo vaikkapa lannoituksessa. 

Drone lentää viljapellolla
Dronesta on monenlaista apua maatiloille. ProAgrian kuvapankki

Maataloudessa drooneja hyödynnetään kuvantamiseen ja havainnointiin. Tekniikka on kuitenkin kehittynyt niin, että droonilla voi jopa levittää kiinteitä aineita, kuten lannoitteita tai piensiemeniä. Myös nestemäisten aineiden levitys on teknisesti mahdollista, mutta lupia nestelevitykselle ei vielä helposti irtoa.

Drooni ja maan kunto

Levitystapana drooni on erityisen hyvä kestävän tuotannon näkökulmasta. Se ei tiivistä maata lainkaan, mikä mahdollistaa hyvän maan kasvukunnon ylläpidon. Nykydroonien työsaavutus pienehköillä levitysmäärillä kannattava.

Työnäytös Nurmossa

Levittävän droonin työnäytös järjestetään tällä viikolla Nurmossa. Mtech tuo maahan XAG P100 Pro- drooneja, jotka voidaan varustella levittämään joko rakeisia tai nestemäisiä aineita. Tilaisuudessa seurataan levitystapahtumaa ja tutkitaan myös levityksen laatua ja tasaisuutta.

Samassa tilaisuudessa Hankkija esittelee Cultiwise- ohjelmiston, jolla droonilla lohkolta kuvattuja karttoja voidaan muuntaa VRA-kartoiksi. Näiden karttojen avulla esimerkiksi lannoitteen tai kasvinsuojeluaineen levitys voidaan kohdentaa lohkon sisällä sinne missä tarve on. Karttojen avulla tehtävät täsmäviljelymenetelmät ovat osa kestävää kehitystä.

Korkea satotaso

Tasaisesti onnistuva korkea satotaso on vuosien työn tulos. Satotaso määrittää maatalousyrittäjän tuloja, joten korkean satotason saavuttaminen kestävästi ja kannattavasti on tulevaisuuden viljelijän tavoite. Tilaisuudessa keskustellaan usein onnistuneen viljelijän, Petter Sandelinin kanssa sekä viljelyssä että taloudessa onnistumisen elementeistä.

”Kannattavuus ja kestävyys kulkevat viljelyssä käsi kädessä. Kun pellolta saadaan korkea ja laadukas sato, tuotantopanokset hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti. Samalla sekä tuotannon taloudellinen tulos että ympäristönäkökulma paranevat. Siksi satotason kehittäminen on yksi kestävän maatalouden tärkeimmistä tavoitteista.”

Pellonpiennartapahtuma ”Korkean satotason onnistuja ja droonit” pe 14.8. klo 9-11.30 Jaskarintie 14, Nurmo. Kysy lisää: Noora Aila, 043 8269468. 

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Euroopan unionin osarahoittamat Huomisen älykäs maatilayritys, Satotason nosto, Tulevaisuuden maatalousyritys sekä Datakasvukunto -hankkeet. Ne ovat saaneet EU:n maaseuturahoitusta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselta, jonka tehtäviä hoitaa nykyisin Etelä-Pohjanmaan Elinvoimakeskus. Hankkeiden toteuttajina toimivat Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja ProAgria Etelä-Pohjanmaa, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu sekä Luonnonvarakeskus LUKE. Tapahtuman toteutuksen yhteistyössä lisäksi Hankkija ja Mtech.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Drone lentää viljapellolla
Dronesta on monenlaista apua maatiloille.
ProAgrian kuvapankki
Lataa

Linkit

Olemme maatila- ja maaseutuyrittäjiä koko Suomessa palveleva asiantuntijaorganisaatio ja lisäarvoa luova kumppani. Meitä on 650 Suomen parasta alan asiantuntijaa ja tähtäämme siihen, että asiakkaanamme saat parhaan asiakaskokemuksen liiketoimintasi kehittämiseen. Yrityskokonaisuus ja laadukkaat palvelut tuotantoon, talouteen ja johtamiseen moniosaajatiimiemme kautta saat vain meiltä. Meille tärkeää on mahdollistaa maailman puhtain ja elinvoimaisin maaseutu myös tulevaisuudessa. Sen eteen teemme töitä joka päivä yhteistyökumppaneidemme kanssa.

Meillä toimii kahdeksan alueellista ProAgria-keskusta sekä valtakunnallinen Keskusten Liitto. Keskuksemme tarjoavat asiakkaidemme tarpeiden mukaiset monipuoliset palvelut.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ProAgria

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye