SDP:n Aki Lindén: Perheiden taloudelliset erot näkyvät lasten terveydessä - valitettavasti
10.8.2026 14:48:47 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
HUS on tänään 10.8.2026 tiedottanut lastentautien tutkijalääkäreiden tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan myös lasten bakteeriperäisissä infektioissa on havaittavissa perheiden sosiaaliekonomiseen asemaan liittyviä eroja. Aikaisemmin on samanlaisia tuloksia julkaistu mm syövän hoitoon, suun terveyteen ja ensihoidon käyttöön liittyen.

”Ajattelemme helposti, että hyvinvointivaltiossa, jossa on vahva julkinen sairaanhoito, kaikilla lapsilla olisi yhdenvertainen mahdollisuus saada korkeatasoista hoitoa. Vaikka näin paljolti onkin, emme voi pitää nykyistä tilannetta täysin tyydyttävänä”, toteaa SDP:n kansanedustaja ja erikoislääkäri Aki Linden.
HUSin lastenlääkäreiden tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin erittäin laajasta rekisteriaineistosta lasten bakteeri-infektioiden esiintyvyyden yhteyttä perheiden sosioekonomiseen asemaan. Yhteenvetona tutkijat toteavat, että on vahvaa viitettä siitä, että perheen heikko sosioekonominen asema lisää riskiä lasten eräiden bakteeri-infektioiden esiintyvyyteen. Tämä tuli esille mm E. coli ja Pneumokokki -infektioissa.
”Tällaista tulosta ei voi kaavamaisesti yksinkertaistaa. Taustalla on monia tekijöitä, joista osa liittyy esimerkiksi hoitoon hakeutumisen viivästymiseen. Tähän voi vaikuttaa perheen matala koulutustaso ja taloudellinen tilanne. Lasten asema ei todellakaan Suomessa ole tasa-arvoinen. Viime aikojen leikkaukset sosiaaliturvassa ovat lisänneet köyhyydessä elävien lasten osuutta”, Linden toteaa.
HUSin lastensairaalan tutkijat ovat aikaisemmissa tutkimuksissa osoittaneet mm, että lasten syövän hoidossa esiintyy myös sosiaaliryhmittäisiä eroja.
Erityisesti tämä korostuu maahanmuuttajien osalta. On myös havaittu, että ensihoitopalvelua käytetään jopa neljä kertaa enemmän pienituloisimman väestön postinumeroalueilla. Myös suun terveydessä on eroja, ja tällä on puolestaan yhteys muihin sairauksiin ja jopa lasten pahoinpitelyjen esiintymiseroihin.
”Asia on vakava, eikä se ole ilmiönä uusi. Jo 100 vuotta sitten tutkijat havaitsivat saman. Luulisi kuitenkin, että hyvinvointivaltion rakentaminen olisi poistanut tällaisen eron - ainakin lasten osalta. Näin ei valitettavasti ole. Työtä lasten yhdenvertaisuuden puolesta pitää päättäväisesti jatkaa. Kaikki toimenpiteet ,joilla ongelma säilyy tai pahenee, ovat vääriä. Valitettavasti niitä on viime aikoina tehty. Sellaisten sijaan pitäisi tehdä toisenlaisia toimenpiteitä. Köyhien lapsiperheiden taloudellista asemaa pitää parantaa, yhdenvertaisuutta pitää vahvistaa, etsivää sosiaalityötä pitää lisätä jne. Harkitsisin myös lasten vuodeosastohoidon maksujen poistamista ja lasten lääkkeiden omavastuun pienentämistä.”, toteaa kansanedustaja Aki Linden
Yhteyshenkilöt
Aki LindénKansanedustaja
Puh:050 439 5553Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Paula Werning: Sikarutto on uusi kriisi Kaakkois-Suomessa – Miten Essayah reagoi?10.8.2026 13:18:58 EEST | Tiedote
Sikarutto aiheuttaa Kaakkois-Suomessa epätietoisuutta ja pelkoa tulevaisuudesta. Kansanedustaja Paula Werning (sd.) toteaa, että ihmiset tarvitsevat nyt selkeitä ohjeita ja yrittäjät tietoa siitä, miten elinkeinoja voidaan turvata taudin torjunnan aikana.
SDP:n Piritta Rantanen: Sikaruton torjunnassa ratkaisevat oikea tieto, avoimuus ja selkeät ohjeet7.8.2026 14:15:05 EEST | Tiedote
Afrikkalaisen sikaruton vuoksi ihmisillä on tällä hetkellä paljon huolta ja kysymyksiä. Kansanedustaja Piritta Rantanen muistuttaa, että taudin leviämisen estäminen onnistuu vain, jos ihmisillä on käytössään oikeaa ja ajantasaista tietoa sekä selkeät toimintaohjeet.
SDP:n Tuppurainen: Kokoomuksen ylimielisyys ulottuu jo ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan7.8.2026 13:43:56 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kannatuspaniikki aiheuttaa jo politikointia ulko- ja turvallisuuspolitiikalla. Ryhmäpuheenjohtaja Kopran lausunnot ovat oppikirjaesimerkki siitä, miten kokoomuksen ulkopoliittinen värisuora aiheuttaa vauhtisokeutta, joka heikentää Suomen turvallisuutta, SDP:n Tuppurainen sanoo.
SDP:n Suhonen kysyy: Uhrataanko nyt jo palkkaturvajonossa kärvistelevät?7.8.2026 09:50:35 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Timo Suhonen on huolissaan yhä kasvavista palkkaturvajonoista ja on tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen ministerille.
SDP:n Joona Räsänen: Purran perinnöksi jää historialliset alijäämät ja viime töikseen tyhjennetty valtion kassa4.8.2026 19:37:35 EEST | Tiedote
Valtiovarainministerin ehdotus ensi vuoden budjetiksi ei sisällä isoja yllätyksiä. Ehdotuksen suurin uutinen onkin se, että julkisen talouden korjaaminen työnnetään seuraavan hallituksen syliin, SDP:n Joona Räsänen toteaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme