Lupa- ja valvontavirasto

Sarvenmaan datakeskuksen (Keminmaa, Tornio) YVA-menettely käynnistyy

12.8.2026 08:24:07 EEST | Lupa- ja valvontavirasto | Tiedote

Jaa

Polarnode Keminmaa Oy on toimittanut Lupa- ja valvontavirastolle Sarvenmaan datakeskushankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA-ohjelma). Arviointiohjelma on nyt nähtävillä ja siitä voi esittää mielipiteitä 14.9.2026 saakka.

Hanke sijoittuu Keminmaan kunnan länsiosaan noin 11 kilometriä kunnan keskustaajamasta pohjoiseen. Sähkönsiirtoyhteydet sijoittuvat lisäksi Tornion kaupungin alueelle.

Noin 110 hehtaarin laajuiselle alueelle suunnitellaan enintään 11 datakeskusrakennusta. Datakeskusalue liitetään valtakunnan verkkoon uudella 400 kilovoltin voimajohdolla, jonka liittymispiste on Tornion kaupungin alueella sijaitsevalla Viitajärven sähköasemalla.

YVA-menettelyssä arvioitavat vaihtoehdot

YVA-menettelyssä arvioidaan nollavaihtoehdon (hanketta ei toteuteta) lisäksi vaihtoehtoa VE1, jossa rakennetaan enintään 11 datakeskusrakennusta. Datakeskusalueen huipputehontarve on noin 1000 megawattia.

Sähkönsiirtovaihtoehtoja on kaksi. Sähkönsiirto toteutettaisiin Viitajärven sähköasemalle 400 kV:n voimajohtona, jonka pituus on 1,9–2 kilometriä. Sähkönsiirto tehtäisiin vaihtoehtoisesti joko osittain ilmajohdolla ja osittain maakaapelilla tai kokonaan maakaapelilla.

YVA-menettelyssä arvioitavat vaihtoehdot esitellään tarkemmin verkkosivulla www.ymparisto.fi/sarvenmaan-datakeskus-YVA.

YVA-ohjelma on nähtävillä 12.8.–14.9.2026

Kuulutus YVA-ohjelmasta on nähtävillä 14.9.2026 saakka Lupa- ja valvontaviraston verkkosivulla osoitteessa www.lvv.fi/kuulutukset-ja-yleistiedoksiannot. YVA-ohjelmaan voi tutustua osoitteessa www.ymparisto.fi/sarvenmaan-datakeskus-YVA.

Kuulemisaikana YVA-ohjelma on painettuna selailuversiona nähtävillä myös Keminmaan kunnanvirastolla ja kunnankirjastossa sekä Tornion kaupungintalolla ja kaupunginkirjastossa niiden aukioloaikoina.

Tervetuloa hankkeen esittelytilaisuuteen

Hankkeen ja arviointiohjelman esittelytilaisuus pidetään torstaina 20.8.2026 kello 17.00–19.00 Keminmaan kunnanviraston valtuustosalissa (Kunnantie 3, 94400 Keminmaa). Tilaisuudessa on kahvitarjoilu kello 16.30 alkaen.

Tilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteydellä. Osallistumislinkki julkaistaan hankkeen verkkosivuilla www.ymparisto.fi/sarvenmaan-datakeskus-YVA.

Lausunnot ja mielipiteet tulee toimittaa viimeistään 14.9.2026

YVA-ohjelmaa koskevat lausunnot ja mielipiteet tulee toimittaa viimeistään 14.9.2026 osoitteeseen kirjaamo@lvv.fi tai postitse osoitteeseen Lupa- ja valvontavirasto, PL 20, 13035 LVV. Viitteeksi LVV-U/84272/2026.

Yhteysviranomaisen lausunto arviointiohjelmasta on nähtävillä kuukauden kuluessa lausunnon antamiseen ja mielipiteiden esittämiseen varatun määräajan päättymisestä ympäristöhallinnon verkkosivulla osoitteessa www.ymparisto.fi/sarvenmaan-datakeskus-YVA.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yhteysviranomainen:
Elina Venetjoki, Lupa- ja valvontavirasto, p. 0295 255 443, elina.venetjoki@lvv.fi (12.–16.8.)
Emma Salo, Lupa- ja valvontavirasto, p. 0295 255 647, emma.salo@lvv.fi (17.8. alkaen)

Hankkeesta vastaava:
Kalle Greis, Polarnode Keminmaa Oy p. 050 490 5892, kalle.greis@polarnode.fi

YVA-konsultti:
Mari Sinn, FCG Rakennettu ympäristö Oy, p. 045 807 8969, mari.sinn@fcg.fi

Kuvat

Kuva kartasta, jossa on esitetty Sarvenmaan datakeskuksen sijainti Keminmaalla ja Torniossa, sekä hankealueen rajat ja sähkösiirtovaihtoehdot.
Hankkeen sijainti. Kuva: YVA-ohjelma, Sarvenmaan datakeskus (Keminmaa, Tornio).
Lataa
Datakeskusalue ja YVA-menettelyssä arvioitavat sähkönsiirtovaihtoehdot SVEA ja SVEB. Kuva: YVA-ohjelma, Sarvenmaan datakeskus (Keminmaa, Tornio).
Datakeskusalue ja YVA-menettelyssä arvioitavat sähkönsiirtovaihtoehdot SVEA ja SVEB. Kuva: YVA-ohjelma, Sarvenmaan datakeskus (Keminmaa, Tornio).
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lupa- ja valvontavirasto on valtakunnallinen, monialainen valtion viranomainen. Virasto kuuluu valtiovarainministeriön hallinnonalaan, ja eri ministeriöt ohjaavat sen toimintaa omilla toimialoillaan. Lupa- ja valvontavirasto aloitti toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtäviin kuuluu esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon, ympäristöasioiden, alkoholihallinnon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen, työsuojelun ja pelastustoimen lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Lupa- ja valvontavirastossa turvaamme jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin. 

Lupa- ja valvontavirasto 
PL 20
13035 LVV
lvv.fi

Lupa- ja valvontavirasto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lupa- ja valvontavirasto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye