Valmentavan koulutuksen suorittanut Babakr Abrahim: ”Elän unelmaani”
11.8.2026 13:50:12 EEST | Tampereen ammattikorkeakoulu | Tiedote
Suomi tarvitsee kansainvälisiä osaajia, jotka osaavat suomea. Maahanmuuttaneille suunnattuun korkeakouluopintoihin valmentavaan koulutukseen osallistunut Babakr Abrahim sai suomen kielen taitonsa niin hyvälle tasolle, että pystyy nyt opiskelemaan suomenkielisessä ensihoitajan tutkinto-ohjelmassa.

Sudanilaistaustainen Babakr Abrahim tuli Suomeen vuonna 2021 ja asui ensin Lappeenrannassa, jossa hän osallistui kotoutumiskoulutukseen. Tämän jälkeen hän halusi rakentaa tulevaisuutensa Suomessa kestävälle pohjalle, ja siksi hän haki Tampereen ammattikorkeakoulun Korkeakouluopintoihin valmentavaan koulutukseen maahanmuuttaneille (MAVA). Koulutuksen tavoitteena on saada opiskelijoiden kielitaito tasolle B2, jota suomenkielisissä tutkinto-ohjelmissa opiskeleminen vaatii.
– MAVA-koulutus antaa opiskelijoille mahdollisuuden opiskella ammattikorkeakoulussa. Koulutus avaa silmiä tulevaisuuteen, Abrahim sanoo.
Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttaneille (MAVA)
- Koulutusryhmään valitaan 25 opiskelijaa. Hakijoita on ollut 70–100 ryhmää kohti.
- 30 opintopistettä, opiskeluaika 6 kuukautta. Syksyllä 2026 alkaa neljäs toteutus.
- Koulutuksen päätavoite on suomen kielen taitotason kehittäminen tasolle B2. Koulutukseen voi päästä, jos on jo saavuttanut kielitaitotason B1 (YKI 3) suomen kielen kaikilla osa-alueilla.
- Suunnattu maahanmuuttajille, jotka haluavat tulevaisuudessa hakea opiskelemaan ammattikorkeakouluun tai yliopistoon Suomessa. Tavoitteena voivat olla esimerkiksi Opetushallituksen tai Lupa- ja valvontaviraston edellyttämät lisäopinnot, muut täydennysopinnot tai kokonaan uusi ala.
- Koulutuksen jälkeen voi hakea tutkinto-opiskelijaksi yhteishaussa. Koulutuksen käyneille on käytössä kiintiöhaku tutkintokoulutuksiin.
Integroituminen onnistuu kielen ja kulttuurin kautta
Babakr Abrahimille MAVA-koulutus oli ennen kaikkea perehtymistä suomen kieleen ja kulttuuriin, mutta hänestä oli hyödyllistä, että siinä tutustuttiin myös Tampereen ammattikorkeakoulussa opiskelussa käytettäviin järjestelmiin. Koulutuksen sisältöihin kuuluu lisäksi esimerkiksi matematiikkaa ja englantia, ajanhallintataitojen ja itseohjautuvuuden harjoittelua sekä tekoälyosaamista. Koulutus on intensiivinen, ja opiskelu tapahtuu pääosin kampuksella.
– Koulutuksen laulut ovat jääneet erityisesti mieleen. Musiikki auttaa oppimisessa, Abrahim sanoo.
MAVA-koulutuksen vetäjä, TAMKin lehtori Tiina Miikkulainen kertoo, että hänen opetustyylinsä on tunnepohjainen, mikä edistää oppimista. Opiskelijat saavat häneltä vinkkejä kielen kehittämiseen vapaa-ajallaankin, kuten suosituksia selkokielisistä suomenkielisistä kirjoista.
– Opiskelijat ovat tosi motivoituneita. Ikäjakauma voi olla laajakin: toisilla on aiempi korkeakoulutus ja esimerkiksi 15 vuotta työkokemusta, ja toisaalta mukana on ollut ukrainasta tulleita nuoria, joilla opinnot ovat jääneet kesken. Ryhmät ovat monikulttuurisia, opiskelijoita on ympäri maailmaa, Miikkulainen sanoo.
Koulutus antaa maahanmuuttajille aikaa miettiä, mitä he voisivat tehdä Suomessa. Pyrkimys on, että koulutuksen jälkeen hakeuduttaisiin saumattomasti erityyppisiin korkeakouluopintoihin.
– Nyt on haastava aika löytää töitä Suomesta. Suomen kieli avaa ovia. Jos haluaa jäädä Suomeen, yhteiskuntaan integroituminen tapahtuu vahvasti kielen ja kulttuurin kautta, Miikkulainen painottaa.
Opiskelijoiden aktiivisuus omalla ajalla on myös tärkeää, ja Miikkulaisen mukaan Abrahim on ansioitunut tässä erityisen hyvin.
– Lempipaikkani Tampereella on pääkirjasto Metso, jossa käyn melkein joka päivä. Siellä olen myös tutustunut suomalaiseen kulttuuriin, Abrahim sanoo.
– Babakr luo ympärilleen tosi paljon positiivista energiaa. Hän käynyt puhumassa nykyisille opiskelijoille tosi inspiroivasti. Hän on puhunut esimerkiksi Eino Leinosta ja CMX:stä.
Ensihoitajaopinnot antavat perustan tulevaisuudelle
Babakr Abrahim löysi MAVA-koulutuksen etsiessään netistä kouluttautumisvaihtoehtoja, ja hän halusi muuttaa nimenomaan Tampereelle. Nyt hän on asunut Tampereella noin kaksi vuotta.
– Olen tamperelainen.
33-vuotiaalla ensihoitajaopiskelijalla on taustallaan kemian insinööriopinnot kotimaassaan, joten opiskelu korkeakoulussa oli hänelle entuudestaan tuttua. MAVA-koulutus antoi kuitenkin sysäyksen uuteen suuntaan, sillä koulutuksessa tutustuttiin erilaisiin ammattikorkeakoulualoihin. Ensihoitajan työ vaikutti heti kiehtovalta.
Tamkilainen opiskelijaidentiteettikin näkyy päällepäin: Tiina Miikkulainen bongasi Abrahimin keväällä raitiovaunupysäkiltä pinkeissä opiskelijahaalareissa, kun tämä oli tulossa pelaamasta kaljamölkkyä opiskelutovereidensa kanssa.
– Kerroin Tiinalle, että elän nyt unelmaani, Abrahim kertoo.
– Opettajalle paras palkinto on nähdä, että opiskelija menee elämässä eteenpäin, Miikkulainen sanoo.
Ensimmäisen tutkinto-opiskeluvuoden jälkeen Babakr Abrahimilla on plakkarissaan 60 opintopistettä, ja toinen lukuvuosi on juuri alkamassa. Opiskelu on ollut vaativaa, mutta antoisaa. Ensimmäiseen vuoteen kuului jo kaksi harjoitteluakin. Suomen kielellä opiskelu ei kuitenkaan ole tuottanut vaikeuksia, ja Abrahim on saanut paljon suomalaisia opiskelukavereita.
Tulevaisuuteen hän suhtautuu valoisasti ja on valmis muuttamaan valmistuttuaan työn perässä eri puolelle Suomea.
– Jos työ on Lapissa, menen Lappiin.
Tampereelle hän kuitenkin haluaa joskus kuitenkin palata.
– Olen saanut mielenrauhan oman tulevaisuuteni rakentamiseen. Sanon aina ystävilleni, että Suomessa saa unelmoida. Sinä päätät, mitä sinä haluat. Suomi ja Suomen kansa auttavat sinua saavuttamaan tavoitteesi, Abrahim sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina MiikkulainenlehtoriTampereen ammattikorkeakoulu
Puh:+358 50 327 0909tiina.miikkulainen@tuni.fiBabakr Abrahimtutkinto-opiskelijaTampereen ammattikorkeakoulu
Ensihoitajan tutkinto-ohjelma
Kuvat

Linkit
Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 12 000 opiskelijaa ja yli 800 työntekijää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu
Epe Heleniuksen jalanjäljissä kohti uutta musiikkialan ekosysteemiä18.5.2026 13:20:34 EEST | Tiedote
Työ musiikin parissa voi olla itsenäistä puurtamista, ja ammatti-identiteetin muodostaminen saattaa tuottaa hankaluuksia. Tampereen ammattikorkeakoulun Distrec-koulutushanke pyrkii luomaan Pirkanmaalle musiikkialan ekosysteemin sekä täydennyskoulutusmallin alan toimijoille.
Uusi innovaatio voisi mullistaa diabeetikoiden arjen: neulat vaihtuisivat valoon6.5.2026 08:58:38 EEST | Tiedote
Lähes 600 miljoonaa aikuista elää diabeteksen kanssa. Tampereen ammattikorkeakoulusta valmistuneiden Razib Hasanin ja Jingjing Yangin työ on merkityksellinen esimerkki siitä, miten opinnäytteen aiheella on mahdollisuus kasvaa käytännön innovaatioksi, jolla on todellista yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Projektin pyrkimyksenä on kehittää laite, jolla diabeetikot pystyisivät seuraamaan verensokeritasoaan valon avulla, ilman neuloja.
Uudella ammattikasvatuksen työelämäprofessuurilla panostetaan suomalaisen osaamisen tulevaisuuteen23.4.2026 10:09:24 EEST | Tiedote
Ammatillinen koulutus vahvistaa suomalaista osaamistasoa, uudistaa työelämää sekä tukee yhteiskunnan kilpailukykyä ja kriisinkestävyyttä. Tampereen korkeakoulukonserni hakee nyt osaavaa kehittäjää ammattikasvatuksen työelämäprofessorin määräaikaiseen viiden vuoden tehtävään.
Suunnitelmallisuutta, luovuutta vai sattumaa? Elämystalousfoorumi II pureutuu elämysten ytimeen14.4.2026 14:20:28 EEST | Tiedote
Miten luodaan ilmiöitä ja merkityksiä, kun kilpailu ihmisten huomiosta ja ajasta kiristyy? Tiistaina 21.4. klo 12.30–17 Tampereen Tavara-asemalle kokoontuu elämysalojen ja elämysliiketoiminnan parissa työskenteleviä sekä tulevaisuuden ammattilaisia keskustelemaan aiheesta.
Neljän oppilaitoksen varhaiskasvatusopiskelijat tapasivat: erilaisesta osaamisesta syntyy vahvempi tiimi1.4.2026 12:49:08 EEST | Tiedote
Tampereella järjestettiin ensimmäistä kertaa yhteinen koulutus TAMKin, Tampereen yliopiston, Tredun ja TAKK:n varhaiskasvatuksen opiskelijoille. Tapaaminen vahvisti ajatusta, että moniammatillisuus on varhaiskasvatuksessa tärkeä voimavara.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme