Lähetysseuralta 50 000 euroa Kolumbian maanjäristyksen uhreille
11.8.2026 17:11:39 EEST | Suomen Lähetysseura | Tiedote
Lähetysseura on myöntänyt 50 000 euroa Kolumbian maanjäristyksen uhreille Luterilaisen maailmanliiton Kolumbian-toimiston kautta.

Tämänhetkisten tietojen mukaan eilisessä 7,4 magnitudin maanjäristyksessä on kuollut noin 200 ihmistä, haavoittunut satoja ihmisiä, yli 1500 kotia on vaurioitunut ja 61 rakennusta on sortunut. Terveysinfrastruktuuria ja kouluja on vahingoittunut. Tiedot tuhoista päivittyvät jatkuvasti.
”Maanjäristys osui erityisesti Chocón alueelle, jossa Lähetysseura tekee kehitysyhteistyötä Luterilaisen maailmanliiton kautta. Työskentelemme siellä miinaonnettomuuksissa vammautuneiden ihmisten oikeuksien puolesta ja vahvistamme Quito-joen alueen yhteisöjen kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen. Alueella on myös juuri päättynyt Lähetysseuran hanke Kolumbian luterilaisen kirkon kanssa. Saamiemme tietojen mukaan kumppaniemme työntekijät ovat turvassa”, sanoo Lähetysseuran Latinalaisen Amerikan aluejohtaja Miikka Kallio.
”Kumppanimme paikan päällä kartoittavat parhaillaan avun tarvetta. Maanjäristyksen jälkeen ihmiset, joiden koti on vaurioitunut, tarvitsevat suojaa. Myös veden ja sanitaation turvaaminen on tärkeää”, Kallio sanoo.
Maanjäristys tapahtui tilanteessa, jossa monet Kolumbian yhteisöt kärsivät jo ennestään köyhyydestä, syvästä eriarvoisuudesta ja vuosikymmeniä jatkuneen aseellisen konfliktin seurauksista. Yhteisöjen haavoittuvuutta lisäävät heikko infrastruktuuri, rajallinen pääsy palveluihin sekä sisäisen pakolaisuuden ja väkivallan aiheuttamat pitkäaikaiset vaikutukset.
Lahjoita katastrofirahastoon: https://felm.suomenlahetysseura.fi/lahjoita/katastrofirahasto/
Lahjoittaa voi myös MobilePaylla numeroon 17550 tai lähettämällä tekstiviesti AUTA20 numeroon 16155 (viestin hinta 20 €).
Keräyslupa: RA/2020/1538
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miikka KallioAluejohtaja, Lähi-itä ja Latinalainen Amerikka
Puh:044 705 7003miikka.kallio@felm.orgRiina IsotaloHumanitaarisen avun asiantuntija
Puh:044 762 1101riina.isotalo@suomenlahetysseura.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Lähetysseura
Lähetysseuralta 100 000 euroa sodista kärsivien auttamiseen Ukrainassa ja Gazassa – myös Venezuelassa avustustyö käynnissä10.7.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Ukrainassa iäkkäät ja vammaiset ihmiset saavat hygieniapakkauksia Lähetysseuran tuella. Gazassa tuki käytetään avustustarvikkeiden kuljettamiseen. Venezuelan maanjäristyksen uhreille jaetaan parhaillaan ruoka- ja hygieniatarvikkeita.
Lähetysseuralta apua Venezuelan maanjäristyksen uhreille25.6.2026 17:38:38 EEST | Tiedote
Suomen Lähetysseura on myöntänyt katastrofirahastostaan 120 000 euroa Venezuelan maanjäristysuhrien auttamiseen. Tuki kanavoidaan Lähetysseuran kumppaneiden kautta.
Satu Elo on aloittanut Lähetysseuran vaikuttamistyön päällikkönä4.6.2026 13:54:28 EEST | Tiedote
Valtiotieteiden maisteri Satu Elo on aloittanut Lähetysseuran vaikuttamistyön päällikön tehtävässä. Lähetysseuran vaikuttamistyön tavoitteena on oikeudenmukaisuuden, ihmisoikeuksien ja kestävyyden vahvistuminen Suomessa ja kansainvälisesti.
Lähetysjuhlat kokosivat noin 850 osallistujaa Lapualle15.5.2026 18:14:16 EEST | Tiedote
Lakeutta laajemmalle -lähetysjuhlat toivat kansainvälisen tunnelman Lapualle 13.–14.5. ja kokosivat noin 850 osallistujaa monipuolisen ohjelman äärelle. Juhlilla oli mukana kansainvälisiä vieraita; Kolumbian evankelis-luterilaisen kirkon piispa John Rojas ja Etiopiasta rauhantyön asiantuntija Kebede Manjur Gebru.
Seurakuntavaaleissa päätetään myös kirkon tavasta vaikuttaa maailmassa12.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Järjestöjen yhteinen Globaali kirkko ‑kampanja kutsuu seurakuntavaaliehdokkaita ja seurakuntalaisia pohtimaan, millaisia vaikutuksia paikallisilla päätöksillä on kirkon kansainväliseen vastuuseen ja sitä kautta miljoonien ihmisten elämään eri puolilla maailmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme