Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen virkamiestä epäillään törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja törkeästä lahjuksen ottamisesta

12.8.2026 09:00:00 EEST | Lounais-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote

Jaa

Virkamies on hoitanut Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa ja Lounais-Suomen elinvoimakeskuksessa liikenneosaston hankintatehtäviä ja kilpailutuksia.

Elinvoimakeskuksen logo sinisellä pohjalla.

Virkamiehen epäillään ottaneen lahjuksia yhdeltä toimijalta ja avustaneen tätä kilpailutuksiin liittyen virkatoimintaansa kuulumattomalla tavalla vuosina 2022–2026. Virkamiehen epäillään saaneen yli 20.000 euron hyödyn kyseiseltä yhtiöltä. Asian rikostutkintaa hoitaa Lounais-Suomen poliisilaitos.

Lounais-Suomen elinvoimakeskus on pidättänyt virkamiehen virantoimituksesta 26.5.2026 alkaen. 

Lounais-Suomen elinvoimakeskus ei tiedota asiasta enempää.

Tietoja julkaisijasta

Lounais-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Lounais-Suomen elinvoimakeskus toimii Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelemme myös muita alueita.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Satakunnan ainoaa raakkujokea kunnostetaan – Karvianjoella parannetaan uhanalaisen raakun ja taimenen elinolosuhteita27.7.2026 08:10:00 EEST | Tiedote

Karvianjoen Rakennuskosken kunnostustyöt käynnistyvät kesällä 2026 osana LIFE Revives -hanketta. Tavoitteena on lisätä erittäin uhanalaisen jokihelmisimpukan eli raakun sekä sen isäntäkalan taimenen elinympäristöjä Satakunnan ainoassa jäljellä olevassa raakkujoessa. Kunnostuksen aikana järjestetään mediapäivä 6.8.2026, jolloin kunnostuksia voi tulla seuraamaan.

Kesäkuu nosti Varsinais-Suomen työttömyyttä reippaasti21.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen työttömyys kasvoi kesäkuun aikana reippaasti verrattuna toukokuuhun, kuten pidemmän aikavälin tarkastelussa yleensä trendinomaisesti tapahtuu. Myös pitkäaikaistyöttömyys kasvoi kesäkuun aikana voimakkaasti. Julkisten palveluiden kautta mitattava työvoiman kysyntä pysyi edelleen melko vaisuna, mutta avoimien työpaikkojen määrä nousi kuitenkin hieman verrattuna vuodentakaiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye