Salon Halikon Alko saa uuden ilmeen – myymälä avoinna myöhempään lauantai-iltaisin
13.8.2026 07:25:00 EEST | Alko Oy | Tiedote
Halikon Alko remontoidaan uuteen ilmeeseen syyskuun aikana. Myymälän asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä lauantain pidennettyyn aukioloon.

Salon Halikon Alkon myymälä uudistetaan viihtyisäksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi.
"Remontti tuo myymälään uutta ilmettä, mutta lämmin palvelu ja tutut myyjät jatkavat”, kertoo myymälän palvelupäällikkö Niko Rantanen.
Alkot voivat heinäkuisen lakimuutoksen myötä olla jatkossa auki vuoden jokaisena päivänä kello 9–21.
”Meillä Halikossa palvellaan lauantaisin pidennetyin aukioloajoin iltakahdeksaan saakka. Palvelemme paikallisten asiakkaiden lisäksi myös mökkiläisiä ja matkailijoita, sillä myymälään on helppo piipahtaa Helsingin ja Turun välisen liikenteen solmukohdassa.”
Rantanen kertoo, että asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä aukioloaikojen laajennukseen.
”Lauantai-illoissa on ollut kivasti asiakkaita. He ovat antaneet paljon positiivista palautetta siitä, että asiointi onnistuu nykyään laajemmin ja juuri silloin, kun he muutoinkin ovat liikkeellä.”
Myymälä on avoinna lauantaihin 29. elokuuta klo 20 saakka ja uusi myymälä avataan perjantaina 18. syyskuuta klo 9. Myymälän ollessa suljettuna asiakkaita palvelevat lähialueiden Alkot.
Sadonkorjuun juhlaa ja alkavan syksyn tunnelmaa – venetsialaisten ja Oktoberfestin juomat Alkosta
Loppukesä ja alkusyksy tuovat tullessaan sadonkorjuuajan juhlia. Myös Alkon valikoima kääntyy kohti syksyä.
Elokuun viimeisenä lauantaina vietettävät venetsialaiset päättävät kesän ja veneilykauden. Tummuvassa illassa sytytetään lyhdyt, syödään hyvin ja skoolataan hyvästit kesälle.
”Venetsialaisten ruokapöytään katetaan usein kesän sadon parhaita antimia ja viimeisen kesäviikonlopun kunniaksi moni kaivaa vielä grillin esiin. Juomapuolella tarjolla voi olla esimerkiksi sangriaa, vehnäolutta tai raikkaita valkoviinejä”, Rantanen vinkkaa.
”Alkusyksyn merkki ovat myös Oktoberfest-oluet, joita on saatavilla Alkoissa syyskuun alusta alkaen. Aidot müncheniläiset festarioluet tuovat mukanaan pehmeän maltaisia makuja, jotka sopivat niin syksyisiin illanistujaisiin kuin perinteiseksi saunaolueksi. Meille Halikkoon saamme kaikki kymmenen Alkon valikoiman Oktoberfest-olutta.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi
Linkit
Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva yli 11 000 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 360 myymälää, yli 100 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuonna 2025 Alkon liikevaihto oli 1,0 miljardia euroa ja asiakaskäyntejä oli yli 43 miljoonaa.
Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Alkon puolivuosikatsaus 1–6/2026: Nettotulos oli viime vuotta parempi, kaikkikanavaisen palvelun kehittäminen jatkui11.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Alkon kustannustehokas toiminta varmisti liikevoiton pysymisen lähellä viime vuoden tasoa myynnin laskusta huolimatta, ja kauden nettotulos parani. Myyntiin vaikuttivat muun muassa vuoden alussa toteutettu viinien alkoholiveron korotus ja talouden epävarmuus. Yhtiö jatkoi kaikkikanavaisen palvelun, digitaalisten ratkaisujen ja vastuullisen liiketoiminnan kehittämistä.
Kirkkonummen Alko palaa väistötiloista alkuperäiseen sijaintiin – myymälä avoinna myös sunnuntaisin16.7.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Kirkkonummen Munkinmäen Alko muuttaa väistötiloista takaisin remontoituun, uudistuneeseen myymälään Prisman liikekeskuksessa. Inspiroiva laajan valikoiman erikoismyymälä on avoinna myös sunnuntaisin.
Kontulan Alko avautumassa uudelleen syyskuun alussa uudessa sijainnissa14.7.2026 07:40:00 EEST | Tiedote
Alko valmistelee uuden myymälän avaamista Helsingin Kontulaan syyskuun alussa. Vanha myymälä jouduttiin sulkemaan keväällä ostoskeskuksen tulipalon vuoksi.
Alkoholilain muutos mahdollistaa Alkon myymälöiden laajemmat aukioloajat: 108 myymälän aukioloajat laajenevat lauantaista 4.7. alkaen23.6.2026 11:53:17 EEST | Tiedote
Eduskunta hyväksyi tänään 23. kesäkuuta lakimuutoksen, jossa Alkon enimmäisaukioloaikoja laajennetaan. Laajemmat lauantai-iltojen aukioloajat otetaan käyttöön suunnitelman mukaan lauantaista 4.7. alkaen 108 myymälässä, joista 35 myymälää on jatkossa auki myös sunnuntaisin.
Kesä keventää suomalaisten juomavalinnat – mökkikunnissa tehdään jopa puolet vuoden myynnistä15.6.2026 07:23:00 EEST | Tiedote
Alkon kesästä ennustetaan litramyynniltään vilkasta ja myynti painottuu kevyisiin ja raikkaisiin kesäisiin juomiin. Mökki- ja lomapaikkakuntien myymälöissä eletään vuoden kiireisintä aikaa, kun kesäasiakkaat nostavat sekä litramyyntiä että asiakasmääriä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme