Oma Häme

Kesäloma takana – tuetaan yhdessä nuoria arkeen paluussa

12.8.2026 10:34:16 EEST | Oma Häme | Tiedote

Jaa

Koulujen alku voi väsyttää nuorta tai nostaa esiin stressiä. Tukea on tarjolla.

Nuori henkilö istuu oranssilla sohvalla haukotellen isosti.

Kesäloman jälkeen nuoret palaavat uusia mahdollisuuksia tarjoavaan arkeen. Osa nuorista palaa kouluun odottavin ja hyvin fiiliksin, mutta osalla saattaa olla myös väsymystä ja kuormitusta. Koulujen alkaminen voi muuttaa unirytmiä nopeasti, vaikuttaa ruutuaikaan ja nostaa esiin stressiä, ahdistusta sekä paineita sosiaalisissa tilanteissa.  

Oma Hämeen ammattilaiset muistuttavat, että nuorten hyvinvointi rakentuu usein pienistä arjen asioista: riittävästä unesta, palautumisesta, turvallisista aikuisista, vastavuoroisista kaverisuhteista, mielekkäästä tekemisestä ja mahdollisuudesta puhua omista tunteista ajoissa.   

Myös säännöllinen liikunta tukee nuoren hyvinvointi ja jaksamista. Liikkumisen ei tarvitse olla suorittamista, sillä esimerkiksi koulumatkan taittaminen kävellen ja kaverin kanssa harrastaminen ovat hyviä tapoja lisätä aktiivisuutta. Myös vanhemman oma esimerkki voi innostaa nuorta löytämään itselleen mieluisan tavan liikkua. 

Nuorten hyvinvoinnissa näkyvät tällä hetkellä pitkät ruutuajat, suorituspaineet ja sosiaalisen median kuormitus. Samalla monet nuoret tarvitsevat enemmän aikaa palautumiseen ja rauhallisiin hetkiin arjessa.   

–  Nuorten kuormitus ei aina näy ulospäin. Arkeen palaaminen voi tuntua raskaalta, vaikka kaikki näyttäisi päällepäin olevan hyvin. Siksi on tärkeää, että nuori kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi myös tavallisessa arjessa, sanoo Forssan seudun koulupsykologi Viivi Ruotanen

Kesän aikana unirytmit muuttuvat usein myöhemmiksi, mikä voi näkyä koulun alettua väsymyksenä, keskittymisvaikeuksina ja ärtyneisyytenä.  Riittävä uni on tärkeä hyvinvointia tukeva asia nuorilla. Myös vanhempien läsnäololla, yhteisillä rutiineilla ja kiinnostuksella nuoren arkea kohtaan on suuri merkitys. 

–  On tärkeää tukea nuorta löytämään ja kokemaan onnistumisia sekä elämäniloa. Huomioidaan nuorten vahvuudet ja huomataan heissä oleva hyvä, toteaa Hyrian kuraattori Jukka Joosela.  

Oma Hämeen opiskeluhuollon palvelut tukevat lapsia, nuoria ja perheitä koulun arjessa. Apua ja tukea kannattaa hakea matalalla kynnyksellä huolen herätessä.  

 Koulujen alkaessa onkin hyvä pysähtyä pohtimaan: 
– nukkuuko nuori riittävästi 
– palautuuko hänen mielensä päivän aikana 
– jääkö lepoon riittävästi aikaa 
– tietääkö nuori, ettei hänen tarvitse pärjätä yksin 

Tutustu perhekeskuspalveluihimme 

Lue lisää nuorten hyvinvointiin vaikuttavista asioista Hyvinvointisi tueksi - sivuilta

Lisätietoja medialle: Forssan seudun koulupsykologi Viivi Ruotanen, p. 040 725 8796, viivi.ruotanen(at)omahame.fi

Avainsanat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Aluehallituksen syyskausi käynnistyi11.8.2026 11:52:25 EEST | Uutinen

Aluehallituksen syyskausi käynnistyi maanantaina 10. elokuuta Hausjärvellä. Kokouksen esityslistalla oli muun muassa hankintasuunnitelman täydentäminen sekä tietohallinnon toiminnan muutokset. Lisäksi aluehallitus sai ajankohtaiskatsauksen hyvinvointialueen taloustilanteesta. Aluehallitus hyväksyi täydennykset Oma Hämeen hankintasuunnitelmaan, johon lisättiin täsmennyksiä erityisesti uuden hankintalain muutosten edellyttämien kilpailutusten vuoksi. Lisäksi suunnitelmaa tarkennettiin ikäihmisten palveluiden hankintojen osalta, sillä palvelutarpeen kehitys ja palveluiden järjestämistavat ovat täsmentäneet tulevia hankintatarpeita. Hankintasuunnitelmaa täydennettiin edellisen kerran toukokuussa. Tuolloin joidenkin hankintojen ennakoitu arvo oli vielä selvityksessä. Nyt hyväksytyssä täydennyksessä myös nämä ennakoidut arvot on lisätty suunnitelmaan. Aluehallitus päättää jatkossakin erikseen niistä hankinnoista, joita se haluaa seurata tai käsitellä tarkemmin. IT-sovellustuen siirtäminen om

Järjestöille tarjolla tilannepäivitys vuoden 2027 valtionavustushausta11.8.2026 10:55:14 EEST | Uutinen

Valtio on päättänyt myöntää hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille 25 miljoonaa euroa vuodessa vuosina 2027–2030 alueellisen sote-järjestötoiminnan sekä järjestöjen terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämiseen. Tämänhetkisen tiedon mukaan valtionavustushaku käynnistyy elo-syyskuussa 2026. Tarkemmat hakuohjeet ovat vielä valmistelussa eikä hyvinvointialueella ole vielä tarkempaa tietoa hakuohjeista. Tämänhetkisten tietojen perusteella hyvinvointialueet kokoavat järjestöiltä hanke-ehdotuksia ja hakevat niiden pohjalta valtionavustusta alueensa tarpeisiin soveltuvaan toimintaan. Rahoituksen tavoitteena on tukea erityisesti järjestöjen kohtaavaa työtä. Oma Häme järjestää tiistaina 25. elokuuta klo 14-16 avoimen Teams-tilaisuuden, jossa kerrotaan vuoden 2027 valtionavustushaun ajankohtaisesta tilanteesta ja keskustellaan sen mahdollisista vaikutuksista hyvinvointialueen järjestöavustuksiin. Liity tilaisuuteen tästä linkistä Tilaisuuden aiheet: vuoden 2027 valtionavustushaun a

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye