Aito Säästöpankki

Aito Säästöpankin asiakkaat hakevat turvaa säästämisestä ja oman talouden suunnittelusta

13.8.2026 08:00:00 EEST | Aito Säästöpankki | Tiedote

Jaa

Aito Säästöpankki Oy:n alkuvuotta 2026 leimasi asiakkaiden vahvistunut kiinnostus säästämiseen, varautumiseen ja oman talouden hallintaan. Vaikka epävarma toimintaympäristö, korkotason nousu ja hiljainen asuntomarkkina painoivat tuloskehitystä, pankki löysi asiakkailleen ratkaisuja erityisesti talouden turvaamiseen ja varallisuuden pitkäjänteiseen kasvattamiseen.

"Epävakaassa maailmassa säästäminen, varautuminen ja oman talouden suunnittelu tuovat mielenrauhaa”, Aito Säästöpankin Heini Piitulainen kuvailee. Kuva: Aito Säästöpankki
"Epävakaassa maailmassa säästäminen, varautuminen ja oman talouden suunnittelu tuovat mielenrauhaa”, Aito Säästöpankin Heini Piitulainen kuvailee. Kuva: Aito Säästöpankki

”Asiakkaiden kiinnostus oman talouden turvaamiseen on kasvanut selvästi. Säästämisestä keskusteltiin alkuvuonna noin 50 prosentissa asiakasneuvotteluista, kun vuotta aiemmin osuus oli noin 40 prosenttia. Myös lainaturvan merkitys vahvistui: tammi-kesäkuussa puolet uusista lainoista turvattiin lainaturvalla. Epävakaassa maailmassa säästäminen, varautuminen ja oman talouden suunnittelu tuovat mielenrauhaa”, Aito Säästöpankin toimitusjohtaja Heini Piitulainen kertoo.

Alkuvuoden aikana Aito Säästöpankki sai yli 1 500 uutta asiakasta. 

Säästäminen ja varallisuuden kasvattaminen kiinnostavat kotitalouksia ja yrityksiä

Asiakkaiden kiinnostus säästämiseen näkyi erityisesti jatkuvien säästösopimusten ja yksityispankkipalveluiden kehityksessä. Uusia jatkuvia säästösopimusasiakkaita oli kesäkuun lopussa 8 prosenttia ja yksityispankkisopimuksia 44 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Asiakkaiden hallinnoitavat varat kasvoivat alkuvuonna 14,7 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
 
Myös yritysasiakkaiden kiinnostus säästämiseen ja sijoittamiseen vahvistui. Yritysasiakkaiden rahasto- ja vakuutussäästösopimuksia solmittiin tammi-kesäkuussa 9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Loppukeväästä isommissa pk-yrityksissä lisääntyi kiinnostus etenkin pitkän aikavälin varallisuuden kasvattamiseen.

”Kun pk-yritykset hakevat pitkäjänteisiä ratkaisuja varallisuutensa kasvattamiseen ja puskurien vahvistamiseen, se tukee myös Suomen talouden liikkeessä pysymistä epävarmoina aikoina”, Piitulainen toteaa.

Hiljainen asuntomarkkina näkyy lainakysynnässä

Asuntomarkkinan hiljaisuus näkyi alkuvuonna lainakysynnässä, mutta Aito Säästöpankki onnistui silti kasvattamaan asuntoluottokantaansa 2,7 prosenttia vertailujaksoon verrattuna. Uusia yritysluottoja myönnettiin alkuvuonna 4,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Aito Säästöpankin omistamalla Pirkanmaan Laatuvälitys Oy:llä, joka toimii nimellä Muutos LKV, asuntokauppa oli alkuvuonna vilkasta. Muutos LKV:n markkinaosuus käytetyissä asunnoissa Tampereen alueella on noin 17 prosenttia.

”Tällä hetkellä kiinnostus kohdistuu erityisesti 10–15 kilometrin säteellä Tampereen keskustasta sijaitseviin kohteisiin sekä muuttovalmiisiin, pihallisiin perheasuntoihin. Heikointa kysyntä on sijoitusasunnoissa, kuten pienissä yksiöissä ja kaksioissa. Samankaltaiset trendit näkyvät myös Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla”, Piitulainen kertoo.

Lahjoituksilla ja apurahoilla tukea paikalliseen hyvinvointiin

Aito Säästöpankki jatkoi alkuvuonna paikallisen hyvinvoinnin tukemista. Kesäkuussa pankki jakoi 70 000 euroa lahjoituksina toimialueensa 46 hyväntekijälle. Lahjoitukset kohdistuivat erityisesti mielenterveystyöhön, vertaistukeen, lasten ja nuorten harrastamiseen sekä paikallisen yhteisöllisyyden vahvistamiseen.

Lisäksi Aito Säästöpankin omistajasäätiöt myönsivät alkuvuoden aikana apurahoja yhteensä 531 000 euroa. Pankin omistavat Huittisten Säästöpankkisäätiö, Ikaalisten Säästöpankkisäätiö, Luopioisten Säästöpankkisäätiö ja Ylihärmän Säästöpankkisäätiö.

”Haastava toimintaympäristö ja julkisiin tukiin kohdistuvat leikkaukset tekevät lahjoituksista ja apurahoista saajilleen entistä merkityksellisempiä”, Piitulainen kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:

Heini Piitulainen | toimitusjohtaja | Aito Säästöpankki | 050 412 9240 | heini.piitulainen@saastopankki.fi

Kuvat

"Epävakaassa maailmassa säästäminen, varautuminen ja oman talouden suunnittelu tuovat mielenrauhaa”, Aito Säästöpankin Heini Piitulainen kuvailee. Kuva: Aito Säästöpankki
"Epävakaassa maailmassa säästäminen, varautuminen ja oman talouden suunnittelu tuovat mielenrauhaa”, Aito Säästöpankin Heini Piitulainen kuvailee. Kuva: Aito Säästöpankki
Lataa

Linkit

Aito Säästöpankki

Aito Säästöpankki Oy on valtakunnalliseen Säästöpankkiryhmään kuuluva paikallinen säästöpankki. Pankki palvelee Pirkanmaalla, Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Pankin tehtävänä on edistää säästämistä sekä asiakkaiden ja koko toimialueen taloudellista hyvinvointia tarjoamalla henkilökohtaista talouden valmennusta ja sujuvaa pankkipalvelua.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aito Säästöpankki

Aito Säästöpankki lahjoittaa 70 000 euroa mielenterveystyöhön, harrastuksiin ja paikallisyhteisöille25.6.2026 14:45:00 EEST | Tiedote

Aito Säästöpankki lahjoittaa 70 000 euroa toimialueensa yhdistyksille ja yhteisöille Pirkanmaalla, Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Tämän vuoden Hyviä tekoja -lahjoitukset tukevat erityisesti mielenterveystyötä, vertaistukea, lasten ja nuorten harrastamista sekä paikallista yhteisöllisyyttä. Haastava toimintaympäristö ja julkisiin tukiin kohdistuvat leikkaukset tekevät lahjoituksista saajilleen entistä merkityksellisempiä.

Aito Säästöpankin uusi toimitusjohtaja Heini Piitulainen kertoo, mihin Etelä-Pohjanmaan seudun yrittäjien lainansaanti yleensä kariutuu6.5.2026 12:04:00 EEST | Tiedote

Yrittäjien lainansaannille tärkeä omien pääomien osuus on miinuksella 13 prosentilla Etelä-Pohjanmaan alueen yrityksistä ja jopa 27 prosentilla se on luokiteltu heikoksi. Aito Säästöpankin tuore toimitusjohtaja Heini Piitulainen peräänkuuluttaa yrittäjiltä varojen riittävyyden ennakointia sekä huolellista valmistautumista lainaneuvotteluihin.

Aito Säästöpankin uusi toimitusjohtaja Heini Piitulainen kertoo, mihin Varsinais-Suomen seudun yrittäjien lainansaanti yleensä kariutuu6.5.2026 12:04:00 EEST | Tiedote

Yrittäjien lainansaannille tärkeä omien pääomien osuus on miinuksella 15 prosentilla Varsinais-Suomen alueen yrityksistä ja jopa 27 prosentilla se on luokiteltu heikoksi. Aito Säästöpankin tuore toimitusjohtaja Heini Piitulainen peräänkuuluttaa yrittäjiltä varojen riittävyyden ennakointia sekä huolellista valmistautumista lainaneuvotteluihin.

Aito Säästöpankin uusi toimitusjohtaja Heini Piitulainen kertoo, mihin Pirkanmaan seudun yrittäjien lainansaanti yleensä kariutuu6.5.2026 12:04:00 EEST | Tiedote

Yrittäjien lainansaannille tärkeä omien pääomien osuus on miinuksella 15 prosentilla Pirkanmaan alueen yrityksistä ja jopa 27 prosentilla se on luokiteltu heikoksi. Aito Säästöpankin tuore toimitusjohtaja Heini Piitulainen peräänkuuluttaa yrittäjiltä varojen riittävyyden ennakointia sekä huolellista valmistautumista lainaneuvotteluihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye