Kaikkonen: Koulujen alkaessa on varmistettava perustaidot – Keskusta esittää pienten lasten koulua
12.8.2026 12:15:58 EEST | Suomen Keskusta r.p. | Tiedote
Koulujen alkaessa on tärkeää varmistaa, että jokainen lapsi saa vahvan pohjan koulupolulleen. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan koulussa on keskityttävä perustaitoihin ja varmistettava, ettei yksikään lapsi etene opinnoissaan ilman riittäviä valmiuksia.

Keskusta esittää pienten lasten koulun käyttöönottoa. Mallissa esiopetus sekä peruskoulun kaksi ensimmäistä luokkaa muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jossa lapsi voi edetä omassa tahdissaan. Peruskoulun toisella luokalla olisi tarkastuspiste, jossa arvioidaan lapsen valmiudet ennen seuraavaan vaiheeseen siirtymistä.
– Emme saa hyväksyä sitä, että lapsi siirtyy luokalta toiselle ilman riittäviä valmiuksia. Jos lukeminen, kirjoittaminen tai laskeminen eivät ole hallussa, oppimisvaikeudet alkavat helposti kasaantua vuosi vuodelta, Kaikkonen toteaa.
Pienten lasten koulussa lapsen oppimista seurattaisiin nykyistä tiiviimmin erityisesti koulupolun alkuvaiheessa. Jos perustaidot eivät ole vielä riittävällä tasolla, lapselle annettaisiin enemmän aikaa ja tukea niiden oppimiseen.
– Kaikille lapsille ei sovi sama tahti. Sen sijaan, että lapsi vain siirretään seuraavalle luokalle, meidän pitää antaa hänelle aikaa oppia ne asiat, joiden päälle myöhempi oppiminen rakentuu. Tässä on kyse lapsen edusta, ei luokalle jättämisestä, Kaikkonen sanoo.
Kaikkosen mukaan suomalaisen koulun tärkein tehtävä on huolehtia siitä, että jokainen lapsi oppii koulun alussa riittävät perustaidot.
– Lukeminen, kirjoittaminen ja matematiikan perusteet ovat koulunkäynnin kivijalka. Jos ne eivät ole kunnossa, uuden oppiminen vaikeutuu. Siksi ongelmiin pitää puuttua mahdollisimman varhain, Kaikkonen sanoo.
– Koulujen alkaessa meidän täytyy pitää katse perusasioissa. Jokaiselle lapselle on annettava rauha, aika ja tuki oppia. Kun perustaidot ovat kunnossa, lapsella on paljon paremmat edellytykset pärjätä koko koulupolulla ja elämässä, Kaikkonen sanoo.
– Kyse on myös opettajien työrauhasta. Opettajilla pitää olla mahdollisuus keskittyä siihen kaikkein tärkeimpään eli lasten opettamiseen ja oppimisen tukemiseen. Opettajien tekemä työ on suomalaisen koulun perusta, ja sitä on arvostettava ja sille on annettava riittävät edellytykset, Kaikkonen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti KaikkonenKeskustan puheenjohtaja, kansanedustaja
antti.kaikkonen@eduskunta.fiKalle Pykypuheenjohtajan erityisavustaja
Puh:+358 44 974 2747kalle.pyky@keskusta.fiTietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on 120-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskustan Lohi: Purra jättää julkisen talouden tervehdyttämisen seuraavan hallituksen tehtäväksi4.8.2026 17:10:53 EEST | Tiedote
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja ja Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi on pettynyt valtiovarainministeri Riikka Purran vaalikauden viimeiseen budjettiehdotukseen. Lohen mukaan ehdotus ei katkaise Suomen velkaantumista, vaan siirtää välttämättömiä päätöksiä seuraavan hallituksen tehtäväksi.
Keskustan varapuheenjohtaja lopettaisi koulushoppailun31.7.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Sanomissa on käyty vilkasta keskustelua koulushoppailusta (HS 30.7.) Lehden selvityksen mukaan tietyissä Helsingin kaupunginosissa yli puolet lapsista hakee koulupaikkaa muualta kuin lähikoulusta.
Kaikkonen: Carunan kotimainen omistus on selvitettävä – sähköverkot ovat huoltovarmuuden ytimessä22.7.2026 12:57:46 EEST | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitusta selvittämään mahdollisuudet saada Carunan sähköverkkojen omistus kotimaisiin käsiin. Hänen mukaansa sähköverkot ovat kriittistä infrastruktuuria, jonka omistuksella on merkitystä Suomen turvallisuudelle ja huoltovarmuudelle.
Keskustan varapuheenjohtaja Siponen ihmettelee Purran toimintaa Garden-sotkussa: Kuittasi Helsinkiin 35 miljoonaa ja esitti perään muiden liikuntapaikkahankkeiden avustusten lopettamista10.7.2026 13:56:24 EEST | Tiedote
Siposen mukaan Purra ei ole edelleenkään vastannut kysymykseen siitä, mitä perussuomalaiset sai kehysriihen lehmänkaupoissa, jossa Gardenin-avustuksesta sovittiin.
Keskustan varapuheenjohtaja Siponen: Lannoiteomavaraisuus tarvitsee päätöksiä nyt9.7.2026 10:08:20 EEST | Tiedote
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markku Siposen mukaan hallitus on ollut toimeton kotimaisen lannoitetuotannon edistämisessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme