Viikin kirjaston korjaustyöt alkavat vesivahingon jälkeen – avautumisajankohta ei vielä tiedossa
13.8.2026 07:30:00 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote
Viikin kirjasto Helsingissä on toistaiseksi suljettuna vesivahingon vuoksi. Kirjastossa tapahtui laaja vesivahinko, kun sadevesiviemärin putken liitos petti rankkasateen aikana lauantaina 4. heinäkuuta ja iso määrä vettä pääsi sisälle rakennukseen. Vesi kasteli muun muassa kirjaston lattian ja osan seinistä ensimmäisessä kerroksessa sekä kellarikerroksessa.

Kirjastosta on heinä–elokuun aikana siirretty pois vesivahingon vuoksi kirjoja, muuta aineistoa ja huonekaluja. Korjaustyöt ovat alkamassa ja kestävät näillä näkymin ainakin tämän vuoden ajan. Kirjaston tarkempi avautumisajankohta ei ole vielä tiedossa.
”Onni onnettomuudessa oli, että vesivahinko tapahtui kirjaston omatoimiaikana ja paikalla olleet kirjaston asiakkaat hälyttivät apua. Näin vahingot jäivät pienemmiksi kuin ne olisivat olleet, jos onnettomuus olisi tapahtunut kirjaston ollessa suljettuna. Alkukuivaus pystyttiin aloittamaan heti saman viikonlopun aikana”, Viikin kirjaston johtaja Mari Heino kertoo.
Kirjat ja huonekalut säästyivät
Kosteuskartoitukset osoittivat, että rakenteiden kuivaus ja osittainen uusiminen kestävät useita kuukausia. Koko kirjastosali on tyhjennetty huonekaluista, kirjoista ja kirjahyllyistä. Korjausten laajuus paljastuu kokonaan vasta sitten, kun lattioita ja seiniä päästään avaamaan.
”Kirjahyllyjä joudutaan korjaamaan, mutta onneksi kaikki kirjat ja muu lainattava aineisto sekä valtaosa huonekaluista säästyivät vahingoittumattomina”, Heino sanoo.
Syksyn aikana Viikin kirjaston henkilökunta työskentelee Helsingin muissa kirjastoissa. Viikin alueen 1.-luokkalaisille tarjotaan palveluja kirjastoauton avulla ja parhaillaan suunnitellaan, miten muita alueen kouluja ja päiväkoteja voidaan palvella mahdollisimman hyvin. Kirjasto priorisoi lasten kirjastopalvelut.
Parhaillaan selvitetään myös mahdollisuutta saada kirjastolle väistötila Viikin alueelta, jotta minimipalvelut, kuten varausten nouto ja lainojen palautus, voitaisiin järjestää.
Muut Helmet-alueen kirjastot käytössä
Viikin kirjastoa lähinnä olevat kirjastot ovat Oulunkylän ja Itäkeskuksen kirjastot, joihin pääsee pikaratikalla, sekä Malmin, Arabianrannan ja Jakomäen kirjastot, joihin on Viikistä bussiyhteys. Aineistoa voit palauttaa ja varata mihin tahansa Helmet-alueen eli Helsingin, Espoon, Vantaan tai Kauniaisten kirjastoon.
Viikin kirjaston asiakkaiden kannattaa vaihtaa varausten noutopaikaksi Helmet-verkkokirjastossa joku toinen avoinna oleva, itselle sopiva kirjasto. Jos varausten noutopaikkana on tällä hetkellä Viikin kirjasto, ne ohjataan automaattisesti Malmin kirjastoon. Varauksen voi myös peruuttaa Helmet-verkkokirjastossa, jos sitä ei enää tarvitse.
Myös samassa rakennuksessa sijaitseva Helsingin yliopiston Viikiin kampuskirjasto on toistaiseksi suljettuna ja Viikin kurssikirjat on siirretty väliaikaisesti Kaisa-taloon. Helsingin yliopisto päivittää ajankohtaisen kirjastotilanteensa Helsingin yliopiston kirjaston verkkosivuille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari HeinoKirjastonjohtaja
Helsingin kaupunginkirjasto / Viikin kirjasto
Marjo HaatainenViestintäasiantuntija
Kulttuuri ja vapaa-aika, Helsingin kaupunki
Linkit
* * *
Helsingin kaupunginkirjasto on Suomen suurin yleinen kirjasto. 38 kirjastoa, 5 palvelukeskuskirjastoa ja 2 kirjastoautoa tarjoavat tietoa, tarinoita, tapahtumia ja tiloja kaupunkilaisten käyttöön.
Helmet on pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kirjastoverkko. Siihen kuuluvat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Viikin väistötilakirjasto avaa ovensa syyskuun puolivälissä9.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Viikin kirjasto Helsingissä suljettiin heinäkuussa laajan vesivahingon vuoksi. Kirjaston palvelut jatkuvat 14.9. alkaen väistötilassa, jossa asiakkaiden käytössä ovat kirjaston keskeiset palvelut remontin ajan.
Viks bibliotek öppnas i tillfälliga lokaler i mitten av september9.9.2026 07:59:00 EEST | Pressmeddelande
Viks bibliotek stängdes i juli på grund av en omfattande vattenskada. Bibliotekets tjänster fortsätter från och med den 14 september i tillfälliga lokaler, där kunderna har tillgång till bibliotekets centrala tjänster under renoveringen.
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 8.9.20268.9.2026 18:27:12 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 8.9.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Lautakunta käsitteli muun muassa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2027 talousarvioehdotusta, kulttuurin ja liikunnan laitosavustuksia sekä liikuntapaikkojen ja ulkoilualueiden rakentamisohjelmaa vuosille 2027–2035.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 8.9.20267.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 8.9.2026 esityslista on julkaistu. Kokouksessa käsitellään muun muassa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2027 talousarvioehdotusta, liikuntapaikkojen ja ulkoilualueiden rakentamisohjelmaa vuosille 2027–2035, kulttuurin ja liikunnan laitosavustuksia vuodelle 2027 sekä koulujen tilapäismajoitusten uusia jakoperusteita.
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 25.8.202625.8.2026 21:51:26 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 25.8.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme