SDP EDUSKUNTA

SDP:n Skinnari: Suomalainen työ takaisin kasvupolitiikan ytimeen – teollisuuden kasvurahoitus remonttiin

12.8.2026 14:30:25 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Suomen kasvurahoitusjärjestelmää pitää uudistaa palvelemaan paremmin myös Suomessa jo toimivia teollisuusyrityksiä. Kansanedustaja Ville Skinnarin (sd.) mukaan suomalainen työ pitää nostaa kasvupolitiikan tärkeimmäksi tavoitteeksi.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP Jukka-Pekka Flander

– Hallitus sanoo talouden kasvavan. Kasvun paras mittari on se, kuinka paljon uutta työtä ja tuloja syntyy Suomeen. Siihen tarvitaan yrityksille kysyntää, investointeja ja rahoitusta kasvuun.

Skinnari vieraili keskiviikkona SDP:n puoluejohdon kanssa Iskun tehtaalla Lahdessa ja puhui aiheesta Lahden torilla.

– Suomessa puhutaan paljon uusien yritysten ja investointien rahoittamisesta. Tarvitsemme toimivan kasvurahoitusmallin myös yrityksille, joilla ovat jo tehtaat, työntekijät, tuotteet ja asiakkaat. Jos yritys investoi Suomeen, valmistaa täällä, hankkii Suomesta ja työllistää suomalaisia, järjestelmän pitää pystyä tukemaan sen uudistumista ja kasvua myös vaikean suhdanteen aikana.

Skinnarin mukaan valtion tehtävä ei ole ylläpitää kannattamatonta liiketoimintaa, vaan mahdollistaa yritysten uudistuminen ja kannattava kasvu.

– Maakuntien yrityksiä pitää kuunnella Helsingissä. Rahoituksen ja kansainvälistymisen tuen mittareina pitää olla todellinen kysyntä, syntyvä kauppa, investoinnit ja suomalainen työ.

Skinnarin mukaan Lahden puu-, huonekalu- ja muotoiluosaaminen osoittaa, miten olemassa olevista vahvuuksista voidaan rakentaa tulevaisuutta.

– Huonekaluteollisuus on tänään myös teknologiaa, mutta samalla tarvitaan käsityötä, materiaaliosaamista ja muotoilua, joita tekoäly ei yksin korvaa. Pohjois-Italia osoittaa, että korkean kustannustason Euroopassa voidaan rakentaa kansainvälisesti menestyvä miljardibisnes laadun, osaamisen, muotoilun ja vahvojen brändien varaan. Suomen ja Lahden pitää löytää oma tapansa voittaa.

Skinnari nosti esiin myös lahtelaisen Pro Puu -yhdistyksen konkurssin valtion järjestöavustusten leikkausten jälkeen.

– Puuseppien ja Sibelius – talon kotikaupungissa on häpeä, että perinteinen osaamisverkosto joudutaan lopettamaan. Korkean työttömyyden aikana olemassa olevaa osaamista pitää vahvistaa, ei antaa sen kadota. Nyt pitää palata perusasioihin ja tehdä ne hyvin. Luotetaan omaan osaamiseen, investoidaan omiin vahvuuksiimme ja autetaan suomalaisia yrityksiä menestymään. Tätä tarkoitan Back to basics -ajattelulla. Siitä syntyy suomalaisille työtä ja Suomeen tuloja.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Aso-järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas9.9.2026 14:59:12 EEST | Tiedote

– On hyvä, että hallitus pyrkii vapauttamaan tyhjeneviä tai rahoitusongelmista kärsiviä yksittäisiä asumisoikeustaloja omistus- tai vuokra-asumiseen, mutta valtion aso-rakentamisen lakkauttaminen on liian pitkälle menevä toimi ja kaventaa kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaa. Asumisoikeusasuntojen tarve ei ole kadonnut mihinkään, joten järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas, huomauttaa ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).

SDP:n Eloranta: PISA-tulosten laskun kääntäminen vaatii vahvempaa otetta8.9.2026 15:37:53 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on erittäin huolissaan Suomen PISA-tulosten laskun jatkumisesta edelleen. Erityisesti lukutaidon taso huolestuttaa, sillä heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmannes. Hänen mukaansa tilanteeseen ei ole helppoja ja nopeita ratkaisuja, vaan oppimistulosten parantaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja monipuolisia toimia. Elorannan mukaan seuraavan hallituksen tulee nostaa tavoitteeksi ”Lukeva Suomi”, sillä lukutaito on pohjana kaikelle muulle oppimiselle ja yhteiskunnassa pärjäämiselle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye