Helsingin yliopisto

Tekoäly valmentaa varusmiehiä syömään paremmin ja vahvistaa Suomen puolustuskykyä

12.8.2026 15:15:58 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote

Jaa

NutFinForce-hankkeessa kehitetään digitaalista ratkaisua, jonka tavoitteena on parantaa asevelvollisten suorituskykyä. Toimintamalli vastaa ajankohtaiseen haasteeseen: nuorten aikuisten heikentynyt toimintakyky vaikuttaa sekä kansanterveyteen että Suomen kokonaisturvallisuuteen. Tekoälypohjainen ratkaisu tarjoaa räätälöityä tukea terveellisten elintapojen omaksumiseen, ja sillä on merkittävä potentiaali myös kansainvälisessä yhteistyössä.

Pitkän aikavälin tavoitteena on ottaa toimintamalli laajasti käyttöön ja parantaa koko ikäluokan toimintakykyä osana Suomen kokonaispuolustusta.
Pitkän aikavälin tavoitteena on ottaa toimintamalli laajasti käyttöön ja parantaa koko ikäluokan toimintakykyä osana Suomen kokonaispuolustusta. Lauri Mäkinen / Puolustusvoimat

Helsingin yliopiston ja Puolustusvoimien Sotilaslääketieteen keskuksen yhteinen, laajassa tutkimuksessa pilotoitava ratkaisu vahvistaa ravitsemuksen roolia osana sotilaallista suorituskykyä liikunnan rinnalla. NutFinForce toteutetaan Metabite-alustalla, joka hyödyntää ainutlaatuista, tekoälypohjaista terveysteknologiaa. Mobiilisovelluksena toteutettavan valmennuksen sisältö perustuu tieteelliseen näyttöön ja tukee yksilöllisiä, pysyviä elämäntapamuutoksia.

– Asevelvollisten toimintakyky on keskeinen osa Suomen puolustuskykyä. NutFinForce tarjoaa uuden työkalun, jonka tavoitteena on kehittää suorituskykyä systemaattisesti ja pitkäjänteisesti, toteaa Sotilaslääketieteen keskuksen johtaja, lääkintäeversti Ilkka Laaksi.

Laaja pilotti käynnistyy varusmiehillä 

Pilottitutkimus toteutetaan tammikuussa 2027 Panssariprikaatissa Hattulassa. Valmennus alkaa jo ennen varusmiespalvelusta, jatkuu palveluksen ajan ja vielä kotiutumisen jälkeen. Skaalautuva ja personoitu toimintamalli mahdollistaa vaikutukset yksilötasolta koko väestöön. 

– Tavoitteena ei ole vain lyhytaikainen suorituskyvyn parantaminen, vaan pysyvät elintapamuutokset, joilla on laaja vaikutus kansanterveyteen ja yhteiskunnan resilienssiin, sanoo professori Kristiina Patja Helsingin yliopistosta. 

NutFinForce edustaa niin sanottua kaksoiskäyttöteknologiaa, jota voidaan hyödyntää sekä sotilas- että siviilikäytössä. Pitkän aikavälin tavoitteena on ottaa toimintamalli laajasti käyttöön ja parantaa koko ikäluokan toimintakykyä osana Suomen kokonaispuolustusta.

Merkittävä kansainvälinen potentiaali

Hanke rakentaa myös kansainvälistä yhteistyötä muun muassa NATO Defence Performance -verkostoissa sekä tutkimuskumppanien kanssa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. NutFinForce-ratkaisulla on vahva kansainvälinen skaalauspotentiaali. Digitaalinen, personoitu ja kustannustehokas malli vastaa kasvavaan tarpeeseen parantaa väestön toimintakykyä sekä puolustusjärjestelmissä että siviiliyhteiskunnassa. NutFinForce-pilotin rahoittaa Sosiaali-ja terveysministeriö.

Lisätietoa antavat:

osastopäällikkö Minna Saario, sosiaali- ja terveysministeriö, p. 0295 163 146, minna.saario@gov.fi

Lue lisää hankeen sivustolta 

Helsingin yliopisto on yksi maailman parhaista monitieteellisistä tutkimusyliopistoista. Se on perustettu vuonna 1640 ja siellä on noin 30 000 opiskelijaa ja 8 000 työntekijää. Yliopisto on aktiivinen keskustelija ja vaikuttaja yhteiskunnassa. Lääketieteellisen tiedekunnan Kansanterveystieteen osasto keskittyy väestön terveyden edistämiseen, sairauksien ehkäisyyn ja terveyserojen vähentämiseen.

Sotilaslääketieteen keskus järjestää varusmiesten, vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien naisten ja sotilasopiskelijoiden terveyden- ja sairaanhoidon sekä henkilökunnan työterveyshuollon palveluita. Keskuksen tehtäviin kuuluvat myös kenttälääkinnän koulutus ja kehittäminen sekä sotilaslääketieteellinen tutkimus. Keskus toimii asiantuntijana Puolustusvoimissa mm. ympäristöterveyden sekä kemiallisen ja biologisen suojelulääketieteen aloilla.

Metabite Oy on suomalainen tekoälypohjaiseen terveysteknologiaan erikoistunut yritys, joka tarjoaa skaalautuvia ja kustannustehokkaita ratkaisuja terveyden edistämiseen ja ravitsemusohjauksen tehostamiseen maailmanlaajuisesti. Yrityksen ainutlaatuinen, yli kahdeksan miljoonan aterian yksityiskohtaisesti luokiteltu tietokanta on kertynyt kymmenen vuoden aikana yhteistyössä ravitsemusterapeuttien ja erilaisten asiakkaiden kanssa, aina huippu-urheilijoista kroonisia sairauksia sairastaviin henkilöihin saakka.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Pitkän aikavälin tavoitteena on ottaa toimintamalli laajasti käyttöön ja parantaa koko ikäluokan toimintakykyä osana Suomen kokonaispuolustusta.
Pitkän aikavälin tavoitteena on ottaa toimintamalli laajasti käyttöön ja parantaa koko ikäluokan toimintakykyä osana Suomen kokonaispuolustusta.
Lauri Mäkinen / Puolustusvoimat
Lataa

Linkit

Helsingin yliopisto on kansainvälinen tiedeyhteisö, johon kuuluu yli 40 000 opiskelijaa ja työntekijää. Teemme tieteellisiä läpimurtoja maailman parhaaksi. Vahvuutemme ovat tulevaisuuden teknologiat, kestävä planeetta, yksilöllinen terveys sekä oppivat ja muuntuvat yhteiskunnat. Helsingin yliopisto kuuluu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye