Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Nils Torvalds asettuu ehdolle Varsinais-Suomen vaalipiirissä: Nyt on pelastettava kansanedustajapaikkamme

12.8.2026 17:14:07 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote

Jaa

Nils Torvalds asettuu ehdolle eduskuntavaaleissa. Hänelle vaaleissa on ennen kaikkea kyse kahdesta asiasta: hyvinvoinnin turvaamisesta sekä siitä, että RKP säilyttää Varsinais-Suomen kansanedustajapaikan ja, että alueella on jatkossakin vahva ääni eduskunnassa.

– Nyt on pelastettava RKP:n kansanedustajapaikka Varsinais-Suomesta. Minulle ehdolle asettuminen tarkoittaa sitä, että otan tämän tehtävän erittäin vakavasti. Asetun ehdolle tehdäkseni eduskunnassa työtä vahvan Varsinais-Suomen sekä koko Suomen puolesta, jossa uskalletaan tehdä oikeita ratkaisuja – myös silloin, kun se on vaikeaa, Torvalds sanoo.

Torvaldsin juuret Turunmaalla ovat syvät ja ulottuvat useiden sukupolvien taakse. Hänen isoisänsä on haudattu Kemiön kirkon viereen, isoäitinsä Paraisten Qvidjan kartanon hautausmaalle, ja sekä hänen isoisänsä että isänsä toimivat Åbo Underrättelser -lehden päätoimittajina. Hänen äitinsä syntyi Turussa, tuomiokirkon kupeessa, aikana jolloin hänen isoisänsä oli vielä lehden päätoimittaja.

– Turunmaa on olennainen osa historiaani ja identiteettiäni. Kyse ei kuitenkaan ole vain perheestäni. Kaikki muistamani kesät olen viettänyt joko Lemlahden saaressa tai Tunnhamnissa, entisen Hiittisten kunnan alueella. Saaristo on erottamaton osa sitä, kuka olen, Torvalds sanoo.

Torvalds korostaa myös rohkean poliittisen johtajuuden merkitystä.

– Olen aina pyrkinyt pitämään kiinni siitä, mihin uskon, myös silloin kun se on ollut epämukavaa. Saman asenteen tuon mukanani myös tähän vaalikampanjaan. Suomi tarvitsee päättäjiä, jotka uskaltavat pitää kiinni arvoistaan ja kantaa vastuuta tulevaisuudesta – erityisesti nyt, kun hyvinvointimme on uhattuna, Torvalds sanoo.

Lisätiedot:
Nils Torvalds, puh 040 043 2262

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Mahdi: Motion och rörelse är en investering i vår hälsa25.9.2026 12:13:38 EEST | Pressmeddelande

Som ung ensamstående mamma blev barnskötseln på det lokala gymmet avgörande för att Ramieza Mahdi skulle kunna fortsätta träna. Med dottern trygg i rummet intill fick hon både motion och en gemenskap som kom att betyda mycket. Under den europeiska idrottsveckan vill SFP:s vice ordförande lyfta en fråga som ofta hamnar i skymundan: våra möjligheter att röra på oss ser väldigt olika ut.

Mahdi: Liikunta ja liikkuminen ovat investointi terveyteemme25.9.2026 12:13:38 EEST | Tiedote

Nuorena yksinhuoltajaäitinä paikallisen kuntosalin tarjoama lastenhoito oli Ramieza Mahdille ratkaisevan tärkeää, jotta hän pystyi jatkamaan liikunnan harrastamista. Tyttären ollessa turvallisesti viereisessä tilassa Mahdi sai sekä liikuntaa että yhteisön, josta tuli hänelle tärkeä. Euroopan urheiluviikolla RKP:n varapuheenjohtaja haluaa nostaa esiin kysymyksen, joka jää usein liian vähälle huomiolle: mahdollisuutemme liikkua ovat hyvin erilaiset.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye