Keskustan Kemppi: Keskusta ehdottaa peruskoulun pelastuspakettia
13.8.2026 08:23:25 EEST | Suomen Keskusta r.p. | Tiedote
Keskusta ehdottaa peruskoulun pelastuspakettia. Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hilkka Kempin mukaan peruskoulun pelastamiseksi on luotava toisen luokan tarkastuspiste, annettava lähikoululupaus sekä rajoitettava niin koulushoppailua kuin jättikoulujen rakentamista.

– Suomen peruskoulun pitää olla maailman paras. Haluamme vahvistaa peruskoulua takaamalla jokaiselle lapselle turvallisen lähikoulun ja riittävät perustaidot, Kemppi toteaa.
Keskusta esittää toiselle luokan tarkastuspistettä, jossa varmistetaan, että lapsella on riittävät taidot lukemiseen, kirjoittamiseen ja laskemiseen ennen seuraavaan vaiheeseen etenemistä.
– Keskustan esittämässä pienten lasten koulu -mallissa esikoulu ja peruskoulun kaksi ensimmäistä luokkaa muodostavat kokonaisuuden. Toiselta luokalta edetään vasta perustaitojen niin salliessa, sanoo Kemppi.
Perustaitolupauksen lisäksi Keskusta esittää lähikoululupausta. Kempin mukaan lähikoululupauksella turvataan, että jokaisella lapsella on mahdollisuus aloittaa koulupolkunsa lähellä kotia.
– Erityisesti pienten lasten koulumatka-aikoja on lyhennettävä, koska lasten koulumatkat ovat nykyisellään moninkertaisia verrattuna kodin ja koulun etäisyyteen. Nuorimpien oppilaiden koulumatka-aika saa olla enintään puolet pidempi kuin lyhin matka kodista kouluun.
Keskustan mielestä niin koulushoppailua kuin jättikoulujen rakentamista on rajoitettava. Keskusta esittääkin, että uusien rakennettavien peruskoulujen koko tulee pitää reilusti alle 1000 oppilaassa. Tavoitteena on vahvistaa lähikoulujen yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta.
– Peruskouluissa on luovuttava suuruuden hulluudesta, jotta lasten ja nuorten turvallisuudesta sekä opettajien työhyvinvoinnista voidaan huolehtia. Samalla jokaisessa luokassa on turvattava työrauha, Kemppi sanoo.
Kempin mukaan ikäluokkien pienentyessä vapautuvaa sivistystoimen rahoitusta pitää käyttää koulutuksen vahvistamiseen muun muassa peruskoulun tuen tarpeeseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hilkka KemppiKeskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:+358 400 181 115hilkka.kemppi@eduskunta.fiTietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on 120-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Kaikkonen: Koulujen alkaessa on varmistettava perustaidot – Keskusta esittää pienten lasten koulua12.8.2026 12:15:58 EEST | Tiedote
Koulujen alkaessa on tärkeää varmistaa, että jokainen lapsi saa vahvan pohjan koulupolulleen. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan koulussa on keskityttävä perustaitoihin ja varmistettava, ettei yksikään lapsi etene opinnoissaan ilman riittäviä valmiuksia.
Keskustan Lohi: Purra jättää julkisen talouden tervehdyttämisen seuraavan hallituksen tehtäväksi4.8.2026 17:10:53 EEST | Tiedote
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja ja Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi on pettynyt valtiovarainministeri Riikka Purran vaalikauden viimeiseen budjettiehdotukseen. Lohen mukaan ehdotus ei katkaise Suomen velkaantumista, vaan siirtää välttämättömiä päätöksiä seuraavan hallituksen tehtäväksi.
Keskustan varapuheenjohtaja lopettaisi koulushoppailun31.7.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Sanomissa on käyty vilkasta keskustelua koulushoppailusta (HS 30.7.) Lehden selvityksen mukaan tietyissä Helsingin kaupunginosissa yli puolet lapsista hakee koulupaikkaa muualta kuin lähikoulusta.
Kaikkonen: Carunan kotimainen omistus on selvitettävä – sähköverkot ovat huoltovarmuuden ytimessä22.7.2026 12:57:46 EEST | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitusta selvittämään mahdollisuudet saada Carunan sähköverkkojen omistus kotimaisiin käsiin. Hänen mukaansa sähköverkot ovat kriittistä infrastruktuuria, jonka omistuksella on merkitystä Suomen turvallisuudelle ja huoltovarmuudelle.
Keskustan varapuheenjohtaja Siponen ihmettelee Purran toimintaa Garden-sotkussa: Kuittasi Helsinkiin 35 miljoonaa ja esitti perään muiden liikuntapaikkahankkeiden avustusten lopettamista10.7.2026 13:56:24 EEST | Tiedote
Siposen mukaan Purra ei ole edelleenkään vastannut kysymykseen siitä, mitä perussuomalaiset sai kehysriihen lehmänkaupoissa, jossa Gardenin-avustuksesta sovittiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme