ENNAKKOTIEDOTE: Paula Havaste kirjoittaa historiallisessa romaanissaan sopimusavioliitosta, ruttoepidemiasta ja naiselle asetetuista odotuksista
13.8.2026 13:17:25 EEST | Gummerus | Tiedote
Paula Havasteen Ruttotyttö-romaani (Gummerus) kertoo sitkeästä nuoresta Liinasta, joka joutuu luovimaan naiselle asetettujen odotusten ja vaatimusten ristiaallokossa 1600-luvulla. Havaste tunnetaan paitsi tietokirjoista myös historiallisista romaaneistaan, joissa tarinaan punoutuu tutkittua tietoa entisaikojen arjesta ja kansanperinteestä. Romaani ilmestyy ja on arvosteluvapaa 21.9.

Paula Havaste vie lukijan 1600-luvun ruttovuosiin, jolloin tauti riehui ympäri Eurooppaa. ”Oli äärettömän mielenkiintoista tutkia ruttovuosia tätä romaania varten. Epidemia tappoi ihmisiä ikään, sukupuoleen ja sosiaaliseen asemaan katsomatta ja aiheutti valtavia muutoksia erilaisissa yhteisöissä”, Paula Havaste kertoo.
Ruttoa salaa poteva Liina päätyy luostariin meren taakse. Seutu ja kieli ovat vieraita, mutta työ apupiikana sentään tuttua. Luostarissa asuu myös vanha rouva, joka on mieltynyt tallirenkiin ja hankkii hänelle pienen tuvan ja pellon. Taloon tarvitaan vaimo, ja sellaiseksi rouva määrää Liinan. Kun uusi ruttoaalto saapuu, luostari kokee kovia. Liina löytää itsensä tupalaisen vaimona ja joutuu ottamaan selvää, syntyykö elinikäinen kumppanuus sopimuksen voimalla?
FT Paula Havaste on syntynyt ja viettänyt lapsuutensa Rovaniemellä. Nykyään hän asuu Helsingissä. Havasteen tuotantoon kuuluu tietokirjoja, runoja, lastenkirjoja sekä suosittuja ja palkittuja historiallisia romaaneja.
Paula Havaste: Ruttotyttö
336 sivua
ilmestyy 21.9.2026
myös äänikirjana, lukija: Sanna Majuri
Lisätietoja sekä haastattelupyynnöt:
Eeva Herrainsilta, viestintäjohtaja, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi
Arvostelukappale- ja kuvapyynnöt: info@gummerus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva HerrainsiltaViestintäjohtajaGummerus
Puh:040 5146 360eeva.herrainsilta@gummerus.fiKuvat
Linkit
Gummerus
Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
ENNAKKOTIEDOTE: Mitä tehdä, kun kansanvallan perustukset horjahtelevat? Jäähyväiset demokratialle (Gummerus) ilmestyy 4.9.12.8.2026 09:09:36 EEST | Tiedote
Demokratiaa on ajauduttu pitämään länsimaissa itsestäänselvyytenä, mutta sen perustukset horjahtelevat. Elämme maailmassa, jossa vaalit hävinnyt Yhdysvaltojen istuva presidentti yrittää estää vallanvaihdon usuttamalla kannattajansa rynnimään kongressitaloon estämään vaalituloksen vahvistamisen. Merkkejä kansanvallan rapauttamisesta löytyy myös EU-alueelta, Suomi mukaan lukien. Milloin maailma muuttui tällaiseksi? Miten kunnioitus kansanvaltaisia instituutioita ja inhimillisiä käytöstapoja kohtaan saivat väistyä öyhöttämisen, vihapuheen ja valheiden tieltä? Entä mitä asialle voisi tehdä? Matti Mörttisen ja Yannick Lahden Jäähyväiset demokratialle ilmestyy 4.9.
Murtuma runoilijan jalassa sai katsomaan maailmaa erilaisesta näkökulmasta – Silja Kejosen runokokoelmassa kontataan Versailles’n peilisalissa10.8.2026 14:02:09 EEST | Tiedote
Versailles (Gummerus) on kirjailija ja kuvataitelija Silja Kejosen neljäs runokokoelma. Siinä Marie Antoinette ei sopeudu tiukkaan etikettiin. Kokoelman hurmaavat kompositiot ja surrealistinen näyttämö tutkivat naisen ruumiillisuutta, vanhenemista ja vitaliteettia. Kejonen on sukeltanut Marie Antoinetten maailmaan myös yhdessä näyttelijä Outi Vuorirannan kanssa tehdyssä taideperformanssissa, jota on esitetty osana Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa.
ENNAKKOTIEDOTE: Historiallinen trilleri aloittaa trilogian sortovuosista Tampereella – 60 vuotta täyttävän Päivi Alasalmen uusi romaani Enkelinkihara (Gummerus) ilmestyy 18.9.7.8.2026 08:07:00 EEST | Tiedote
Suosikkikirjailija Päivi Alasalmen historiallinen trilleri Enkelinkihara (Gummerus) aloittaa syyskuussa uuden, 1800-luvun lopun sortovuosien Tampereelle sijoittuvan Sydänkylmä-trilogian. Pitkästä kirjailijanurastaan tunnettu Alasalmi täyttää 60 vuotta tänään 7.8.
ENNAKKOTIEDOTE: Vaikuttava Pulitzer-palkittu romaani kirjoittaa uudelleen mustien historiaa6.8.2026 10:09:09 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaiskirjailija Percival Everettin James (Gummerus) on uudelleentulkinta Mark Twainin klassikkoromaanista Huckleberry Finnin seikkailut. Nerokas, teräviä havaintoja ja huumoria kihisevä romaani on kirjoitettu orjuutetun Jimin näkökulmasta, ja se näyttää orjat aktiivisina toimijoina. Romaani on myynyt yli kaksi miljoonaa kappaletta, se käännetään 33 kielelle, ja se on saanut lukuisia arvostettuja kirjallisuuspalkintoja ja -ehdokkuuksia. Kielellisesti taiturillisen romaanin suomentaa palkittu kääntäjä Antero Tiittula, ja se ilmestyy 31.8.
ENNAKKOTIEDOTE: Hanna Brotherus kirjoittaa vahvan kehollisesti rakkaudesta, naiseudesta, sairaudesta ja addiktioista5.8.2026 10:46:17 EEST | Tiedote
"Eniten elämässäni olen ajatellut seksiä ja ruokaa”, toteaa päähenkilö kirjailija ja koreografi Hanna Brotheruksen 2.9. ilmestyvässä romaanissa Paitsi rakkaus (Gummerus). Romaani kuljettaa lukijan Pariisin kaduilta syömishäiriöklinikan käytäville. Se kuvaa vavahduttavasti naisen suhdetta omaan kehoon ja kaipuuta toisen lähelle. Silmiä avaava teos kysyy, voiko pakkomielteitä ruokaan ja rakkauteen erottaa toisistaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



