Isolahden koulu sai kauan kaivatun uudisrakennuksen
13.8.2026 15:35:02 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Isolahden koululle on valmistunut uudisrakennus vaativan erityisen tuen oppilaille. Pikkulahdeksi nimetyssä rakennuksessa toimivat vaativan erityisen tuen opetus, aamu- ja iltapäivätoiminta sekä nuorisotila.

Isolahden koulussa opiskelevat vaasalaiset suomenkielisen perusopetuksen vaativan erityisen tuen oppilaat luokilla 1–9.
Uusi Pikkulahti-rakennus on täysin esteetön. Tiloissa on erityisleveät käytävät, eteistilat ja oviaukot sekä hissi.
- Kaikissa tiloissa on hyvä akustiikka sekä neutraalit värit. Tämä edistää esteettömyyttä esimerkiksi aistiherkille oppilaille, kertoo Isolahden koulun rehtori Anne Uusi-Kokko.
Paljon pienryhmätiloja ja apuvälineitä
Esteettömällä pihalla pääsee liikkumaan pyörätuolilla, ja leikkivälineet on valittu lasten toivomusten pohjalta.
Jokaisessa luokassa on pienryhmätiloja, ja tiloista löytyy monia erilaisia apuvälineitä, kuten nostimia, tuoleja ja kaiteita. Lattialämmitys on tärkeä niille oppilaille, jotka toimivat lattiatasossa.
- Kaikella pyritään siihen, että oppilaat voisivat toimia mahdollisimman omatoimisesti. Esimerkiksi lavuaaria saa säädettyä eri korkeuksille, ja tuoleja on monia erilaisia, Uusi-Kokko kertoo.
Vaativan erityisen tuen oppilaiden määrä kasvussa
Uusille tiloille oli suuri tarve, sillä vaativan erityisen tuen oppilaiden määrä on noussut merkittävästi. Lisäksi laajennusosan tieltä purettu vanha rakennus oli huonossa kunnossa.
- Vaativan erityisen tuen oppilaiden määrä on kaksinkertaistunut viimeisen 10 vuoden aikana. Tällä hetkellä oppilaita on yhteensä 81, Uusi-Kokko kertoo.
”20 vuoden unelma toteutui”
Koulun henkilökunta on osallistunut alusta saakka vahvasti rakennuksen suunnitteluun. Vaativan erityisen tuen oppilaiden opetustiloissa on otettava huomioon valtava määrä yksityiskohtia, isoja ja pieniä.
Tiloissa on esimerkiksi hoitohuone, jonne mahtuu suihkusänky, kahdessa tasossa kulkevat kaiteet käytävillä sekä eteisessä pesupaikka pyörätuoleille. Osassa tiloista kulkee katossa kisko, joka helpottaa oppilaiden nostelua ja siirtämistä paikasta toiseen.
- Olemme saaneet nyt upeat, toimivat tilat sekä oppilaille että henkilökunnalle. Tässä on nyt toteutunut 20 vuoden unelma, Uusi-Kokko kertoo.
Tiloissa on huomioitu myös muunneltavuus, eli rakennus muovautuu tarpeen vaatiessa myös esimerkiksi yleisopetuksen käyttöön. Uudesta rakennuksesta pääsee kulkemaan yhdyskäytävää pitkin Isolahden koulun päärakennuksen puolelle.
Pikkulahti: Isolahden koulun uudisrakennus
- 2000 m²
- 8 luokkahuonetta
- pienryhmätiloja, terapiatiloja, aistihuone, liikuntatila ja käsityötila, opetuskeittiö
- liikuntaesteisten wc-tilat, pesutiloja, henkilökunnan sosiaalitilat, vaatehuoltotila
- tilat nuorisopalveluille sekä koulun aamu- ja iltapäivätoiminnalle
- nuorisotilassa pelitila ja bänditila
- Rakennus on erittäin tiivis, ja lämmön talteenotto sekä aurinkosähkölaitos tasoittavat rakennuksen energiankulutusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
rehtori Anne Uusi-Kokko, puh. 040 553 1004, anne.uusi-kokko@edu.vaasa.fi
Kuvat





Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Tomt för vårdboende till salu i Vasa10.9.2026 10:05:57 EEST | Pressmeddelande
Den detaljplanerade tomten erbjuder möjligheter att bygga olika former av vårdboende nära goda trafikförbindelser och ett brett serviceutbud i Skogsberget. Vasa stad begär in anbud på tomten av aktörer inom vårdsektorn senast 2.10.2026.
Hoiva-asumiseen soveltuva tontti myynnissä Vaasassa10.9.2026 10:05:39 EEST | Tiedote
Asemakaavoitettu tontti tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa monipuolista hoiva-asumista hyvien liikenneyhteyksien ja palveluiden äärelle Metsäkallioon. Vaasan kaupunki pyytää tontista tarjouksia hoiva-alan toimijoilta viimeistään 2.10.2026.
Plankorsningen vid Verkstadsgatan stängs av tillfälligt 10.98.9.2026 13:46:03 EEST | Pressmeddelande
I plankorsningen vid Verkstadsgatan utförs underhållsarbeten, och korsningen är därför stängd över natten torsdag 10.9. Den stängs av kl. 18 och hålls stängd till följande morgon 11.9 kl. 6.00.
Konepajakadun tasoristeys suljetaan tilapäisesti 10.9.8.9.2026 13:45:42 EEST | Tiedote
Konepajakadun tasoristeyksessä tehdään huoltotöitä, minkä vuoksi risteys suljetaan yön ajaksi torstaina 10.9. Sulku alkaa klo 18 ja päättyy seuraavana aamuna 11.9. klo 6.00.
Inbjudan och meddelande: Fotokonstnär Marja Piriläs omfattande utställning Camera Obscura i Kuntsi museum för modern konst – Presskonferensen fre 18.9.2026 kl. 108.9.2026 12:30:11 EEST | Tiedote
INBJUDAN TILL MEDIERNA Välkommen på presskonferensen för utställningen Marja Pirilä – Camera Obscura fredag 18.9.2026 kl. 10 på Kuntsi museum för modern konst, adress Inre hamnen, 65100 Vasa. Närvarande på presskonferensen är konstnär Marja Pirilä och utställningschef Maaria Salo från Vasas museer. Välkommen på utställningens öppna vernissage fredag 18.9 kl. 18–20 på Kuntsi museum för modern konst. Förfrågningar om intervjuer och mer information: Utställningschef Maaria Salo, Vasas museer, tfn +358 40 3537377, maaria.salo@vasa.fi Det går att komma överens om intervjuer efter presskonferensen. Representanter för medierna kan, boka en separat tid för att bekanta sig med utställningen. Infobilder: https://kuvapankki.vaasa.fi/s/o/HJNaZwscjxe4ZWjk MEDDELANDE Fotokonstnär Marja Piriläs omfattande utställning Camera Obscura i Kuntsi museum för modern konst En av den finländska fotokonstens mest framstående namn, Marja Pirilä, presenterar sin omfattande separatutställning Camera Obscura på Kun
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme