Oulun normaalikoulun uudisrakennuksen rakennustyöt aloitetaan elokuussa
14.8.2026 10:00:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun normaalikoulun uudisrakennushanke etenee suunnitellusti kohti toteutusta. Hankkeen kannalta keskeiset investointipäätökset on nyt hyväksytty kahdessa erillisessä hallituskäsittelyssä: Oulun yliopiston hallitus hyväksyi investointikustannukset ja vuokrauspäätöksen 26.5., ja Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK) hallitus teki investointi- ja vuokrauspäätöksen 3.7.

Uudisrakennus sijoittuu Linnanmaan kampusalueen luoteiskulmaan, SYKin omistamalle tontille. Uudisrakennukselle on saatu rakennuslupa, ja tontilla on kesän aikana ollut käynnissä muun muassa maanrakennustyöt. Varsinaisten rakennustöiden on tarkoitus alkaa elokuussa. Tavoitteena on, että uusi koulurakennus otetaan käyttöön elokuussa 2028.
Kooltaan noin 8400 htm² oleva uudisrakennus mitoitetaan 600 oppilaalle, ja siihen sijoittuu Oulun normaalikoulun Linnanmaan yksikön peruskoulun luokat 1–9. Normaalikoulun lukio jatkaa toimintaansa lähellä sijaitsevassa Ympäristötietotalossa.
"Hanke on merkittävä panostus Linnanmaan alueen kehittämiseen ja olemme SYKissä tyytyväisiä siihen, että Oulun normaalikoulun uudisrakennushanke etenee nyt investointipäätösten myötä toteutusvaiheeseen”, kertoo SYKin toimitusjohtaja Sanna Sianoja.
Uudisrakennuksen suunnittelussa painopiste on ollut koulun toiminnallisissa tarpeissa, ja tilat on mitoitettu vastaamaan Oulun kaupungin kouluverkon tarpeita. SYK on Oulun yliopiston pyynnöstä julkisesti kilpailuttanut rakennushankkeen toteuttamiseen tarvittavat hankinnat.
“Olemme tyytyväisiä hankkeen käyttäjälähtöisesti laadittuun suunnitelmaan sekä tulevan koulurakennuksen turvalliseen sijaintiin ja kulkuyhteyksiin. Nyt on myös oikea aika rakentaa, sillä urakkatarjoukset jäivät alle kustannusarvion. Tulevalta rakennukselta odotamme ennen kaikkea kestävää, pitkäikäistä laatua”, Oulun yliopiston kiinteistöjohtaja Vesa-Heikki Kemppainen sanoo.
Vuokralaisena uudisrakennuksessa tulee olemaan Oulun yliopisto, ja Oulun normaalikoulu toimii tilojen pääkäyttäjänä. Normaalikoulun peruskoulun oppilaat ovat opiskelleet osittain väistötiloissa syksystä 2024 lähtien.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja Jokinen, Oulun yliopiston viestintäjohtaja
0505810264, marja.jokinen@oulu.fi
Sanna Sianoja, SYKin toimitusjohtaja
0503512207, sanna.sianoja@sykoy.fi
Johanna WesterlundViestintäasiantuntija
Yliopistoyhteisö, koulutusaiheet
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Kahvinjuonti yhteydessä kehonkoostumukseen ja aineenvaihduntaan – miehillä havaittiin myös yhteys testosteroniin13.8.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Kahvia enemmän juovilla suomalaisilla oli tutkimuksessa vähemmän kehon kokonaisrasvaa ja sisäelinrasvaa sekä enemmän lihasmassaa kuin vähemmän kahvia juovilla. Oulun yliopiston tutkimuksessa havaittiin lisäksi yhteyksiä kahvinjuonnin ja sukupuolihormonien välillä. Yhteydet olivat erilaisia miehillä ja naisilla.
Vesialan huippuasiantuntijat kokoontuvat Ahvenanmaalle etsimään ratkaisuja vesivarojen hallintaan12.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Miten ilmastonmuutoksen vaikutuksiin voidaan varautua entistä paremmin? Entä miten tekoäly ja muut digitaaliset teknologiat voivat tukea vesivarojen kestävää hallintaa? Näitä kysymyksiä tarkastellaan Nordic Hydrological Conference 2026 -konferenssissa, jonka teemana on Digital Solutions in Hydrology and Sustainable Water Management. Konferenssin järjestävät Oulun yliopiston Digitaaliset vedet -lippulaiva ja The Nordic Association for Hydrology (NHF).
Voimakas immuunivaste voi kertoa ärhäkästä rintasyövästä – uusi suomalaistutkimus auttaa tunnistamaan riskipotilaat ja kohdistamaan hoidot tarkemmin5.8.2026 07:06:00 EEST | Tiedote
Rintasyöpäkasvaimen biologisen käyttäytymisen mittaaminen auttaa tunnistamaan jo varhaisessa vaiheessa ne potilaat, joiden sairaus on erityisen aggressiivinen. Oulun yliopiston tutkimus tarjoaa pohjan uudenlaiselle biomarkkeripaneelille, jonka avulla tehokkaimmat hoidot voidaan kohdentaa oikealle potilaalle oikeaan aikaan.
Yllättävä perhoslöytö – Euroopassa lähes tuntematon laji löytyi Suomesta10.7.2026 12:01:00 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen Bromarvista on löytynyt Suomelle uusi ja erittäin odottamaton perhoslaji. Kyseessä on todennäköisesti Cuprina fuscella, jota on Euroopassa tavattu aiemmin vain Itävallasta. Löytö on poikkeuksellinen, sillä laji kuuluu alaheimoon, jota ei ole aiemmin havaittu Suomessa eikä muuallakaan Pohjois-Euroopassa.
Äidin sensitiivisyys suojaa keskosta tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmilta10.7.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Äidin lämmin, nopea ja tilanteeseen sopiva reagointi lapsen tarpeisiin ehkäisee tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmia lapsen myöhemmällä iällä. Uuden tutkimuksen mukaan sensitiivinen vuorovaikutus suojaa etenkin ennenaikaisesti syntyneitä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme