Suomi takaisin PISA-tulosten kärkeen - Keskusta julkaisi koulutuspoliittisen linjauksensa
14.8.2026 12:11:02 EEST | Suomen Keskusta r.p. | Tiedote
Keskusta on julkaissut koulutuspoliittisen linjauksensa, jossa esitetään ratkaisuja, jolla Suomi saadaan palautettua takaisin PISA-tulosten kärkeen.

Keskusta pelastaisi peruskoulun vakiinnuttamalla pienten lasten koulut. Pienten lasten kouluissa esikoulu ja peruskoulun kaksi ensimmäistä luokkaa muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jossa lapsi etenee omassa tahdissaan.
– Kaikille lapsille ei sovi sama tahti, vaan moni tarvitsee enemmän aikaa ja rinnalla kulkemista, toteaa Keskustan koulutuspoliittisen työryhmän puheenjohtaja, keskustan varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Hilkka Kemppi.
Peruskoulun tärkein tehtävä on huolehtia siitä, että koulussa opitaan riittävät perustaidot – lukeminen, laskeminen ja kirjoittaminen. Sen varmistamiseksi Keskusta ehdottaa toisen ja kahdeksannen luokan tarkastuspisteitä.
– Joka viidennellä nuorella ei ole riittävää lukutaitoa peruskoulun päättyessä. Meidän on varmistettava, että jokainen lapsi ja nuori osaa lukea, laskea ja kirjoittaa. Keskustan tavoitteena on, että Suomessa ei ole jatkossa koulupudokkaita, Kemppi jatkaa.
Kemppi korostaa perustaitojen merkitystä myös koulupolun myöhemmissä vaiheissa. Sillä on vaikutusta myös osaamis- ja koulutustason nostoon.
– Jos nuori ei saa riittäviä perustaitoja peruskoulusta, se heikentää nuoren opinto- ja työkykyä sekä lisää syrjäytymisriskiä, päättää Kemppi.
Keskustan koulutuspoliittisessa linjauksessa painotetaan myös muun muassa ammatillisen polun vahvistamista ja tavoitellaan osaamis- ja koulutustason nostoa.
Yhteyshenkilöt
Hilkka KemppiKeskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:+358 400 181 115hilkka.kemppi@eduskunta.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on 120-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskustan Kemppi: Keskusta ehdottaa peruskoulun pelastuspakettia13.8.2026 08:23:25 EEST | Tiedote
Keskusta ehdottaa peruskoulun pelastuspakettia. Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hilkka Kempin mukaan peruskoulun pelastamiseksi on luotava toisen luokan tarkastuspiste, annettava lähikoululupaus sekä rajoitettava niin koulushoppailua kuin jättikoulujen rakentamista.
Kaikkonen: Koulujen alkaessa on varmistettava perustaidot – Keskusta esittää pienten lasten koulua12.8.2026 12:15:58 EEST | Tiedote
Koulujen alkaessa on tärkeää varmistaa, että jokainen lapsi saa vahvan pohjan koulupolulleen. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan koulussa on keskityttävä perustaitoihin ja varmistettava, ettei yksikään lapsi etene opinnoissaan ilman riittäviä valmiuksia.
Keskustan Lohi: Purra jättää julkisen talouden tervehdyttämisen seuraavan hallituksen tehtäväksi4.8.2026 17:10:53 EEST | Tiedote
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja ja Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi on pettynyt valtiovarainministeri Riikka Purran vaalikauden viimeiseen budjettiehdotukseen. Lohen mukaan ehdotus ei katkaise Suomen velkaantumista, vaan siirtää välttämättömiä päätöksiä seuraavan hallituksen tehtäväksi.
Keskustan varapuheenjohtaja lopettaisi koulushoppailun31.7.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Sanomissa on käyty vilkasta keskustelua koulushoppailusta (HS 30.7.) Lehden selvityksen mukaan tietyissä Helsingin kaupunginosissa yli puolet lapsista hakee koulupaikkaa muualta kuin lähikoulusta.
Kaikkonen: Carunan kotimainen omistus on selvitettävä – sähköverkot ovat huoltovarmuuden ytimessä22.7.2026 12:57:46 EEST | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitusta selvittämään mahdollisuudet saada Carunan sähköverkkojen omistus kotimaisiin käsiin. Hänen mukaansa sähköverkot ovat kriittistä infrastruktuuria, jonka omistuksella on merkitystä Suomen turvallisuudelle ja huoltovarmuudelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme