SDP:n Filatov: Tutkimus vahvistaa arkijärjen – suojaosat tukevat työllisyyttä
17.8.2026 12:17:47 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Työttömyysturvan ja asumistuen suojaosat vahvistivat työllisyyttä. Tuore tutkimus haastaa vahvasti Orpon–Purran hallituksen perustelut suojaosien poistamiselle, sanoo eduskunnan varapuhemies Tarja Filatov.

Suojaosalla tarkoitetaan oikeutta ansaita työtuloja ilman, että ansiot pienentävät välittömästi työttömyysturvaa tai asumistukea.
– Tutkimustulos on oikeastaan arkijärjen mukainen. Kun ihminen voi ottaa vastaan lyhyen työkeikan, muutaman tunnin työvuoron tai osa-aikatyötä, ilman pelkoa siitä, että tuen ja ansiotulon yhteensovittaminen heikentää toimeentuloa, työn vastaanottaminen on helpompaa. Suojaosa tekee työn vastaanottamisesta kannattavaa, Filatov sanoo.
Tutkimuksessa havaittiin, että työttömyysetuuksien ja asumistuen suojaosat lisäsivät selvästi osa-aikatyön tekemistä työttömyyden aikana. Lisäksi tutkimus osoittaa, etteivät suojaosat heikentäneet myöhempää kokoaikaista työllistymistä.
– Tämä on tärkeä havainto. Hallitus perusteli suojaosien poistamista sillä, että niiden pelättiin houkuttelevan ihmisiä jäämään osa-aikatyöhön. Tutkimuksen perusteella tämä oletus ei saa tukea, Filatov toteaa.
Orpon–Purran hallitus poisti työttömyysturvan suojaosan ja asumistuen suojaosan vuonna 2024. Hallituksen tavoitteena oli vahvistaa kokoaikatyöhön siirtymisen kannustimia.
– Hallituksen mututuntuma oli tässä täysin päinvastainen kuin tutkimusnäyttö. Suojaosien poistaminen ei ole johtanut siihen, että ihmiset olisivat vain siirtyneet kokoaikatöihin. Sen sijaan se on heikentänyt mahdollisuuksia ottaa vastaan pieniä ja satunnaisia työtehtäviä, Filatov sanoo.
Filatovin mukaan suojaosien merkitys korostuu erityisesti pirstaleisilla työmarkkinoilla.
– Kaikille ei ole tarjolla kokoaikatyötä, vaikka sitä haluaisi. Esimerkiksi palvelualoilla osa-aikatyötä tehdään usein siksi, että muuta työtä ei ole tarjolla. Silloin yhteiskunnan pitäisi kannustaa ottamaan vastaan tarjolla olevaa työtä eikä tehdä siitä taloudellisesti kannattamatonta.
Suojaosat toivat turvaa myös niille, joiden toimeentulo muodostui palkkatulojen ja sosiaaliturvan yhdistelmästä. Tukien ja ansiotulojen yhteensovittamiseen liittyvä epävarmuus on voinut muuten tehdä lyhyiden työkeikkojen vastaanottamisesta riskialtista.
– Ihmisen pitää voida tietää etukäteen, mitä työn vastaanottaminen tarkoittaa hänen toimeentulolleen. Jos muutaman sadan euron työkeikka voi johtaa myöhemmin yllättävään tukien pienentymiseen, työn vastaanottaminen ei tunnu turvalliselta vaihtoehdolta.
Filatov pitää tutkimusta tärkeänä muistutuksena siitä, että työllisyyspolitiikkaa pitää tehdä tutkimustiedon eikä oletusten perusteella.
– Kun tutkimus kertoo, että suojaosat tukevat työllisyyttä eivätkä heikennä myöhempää kokoaikaiseen työhön siirtymistä, johtopäätöksen pitäisi olla selvä. Suojaosat pitää palauttaa.
Tutkimuksessa hyödynnettiin laajaa koko väestön kattavaa rekisteriaineistoa. Tutkimusta ovat tehneet Tampereen yliopiston, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja tutkimuslaitos Laboren tutkijat.
Yhteyshenkilöt
Tarja FilatovEduskunnan 2. varapuhemies
Puh:050 511 3112Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Haatainen: PISA-tulokset ovat vakava viesti – jokaisen lapsen oikeus oppia on turvattava8.9.2026 11:42:29 EEST | Tiedote
Tuoreet PISA 2025 -tulokset osoittavat, että suomalaisnuorten osaaminen on edelleen OECD-maiden keskitasoa parempaa, mutta osaamisen pitkään jatkunut lasku on vakava huolenaihe. – Lukutaidon tulos on Suomessa nyt PISA-historian matalin. Heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmas. Tämän vuosituhannen alussa Suomi oli lukutaidon huippumaa. Nyt täytyy vakavasti pysähtyä sen äärelle, mikä on lukutaidon heikkenemisen taustalla. Lukutaito on kaiken lähtökohta, SDP:n kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen korostaa.
Työttömyys ei saa pakottaa luopumaan opinnoista – SDP:n Laine-Nousimaa kysyy tutkinnon suorittamisesta työttömyysetuudella8.9.2026 11:13:34 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa on jättänyt kirjallisen kysymyksen työttömien mahdollisuuksista suorittaa tutkintoon johtavia opintoja työttömyysetuudella. Laine-Nousimaan mukaan työttömyysturvan pitää kannustaa ihmisiä sekä työn vastaanottamiseen että osaamisen kehittämiseen. Nykytilanteessa on kuitenkin vaarana, että ihminen joutuu työttömäksi jäädessään luopumaan opinnoistaan, vaikka tutkinnon voisi suorittaa loppuun työn ohessa.
SDP:n Paula Werning: Kallis tankkaus kurittaa eniten niitä, joille auto ei ole valinta8.9.2026 09:19:54 EEST | Tiedote
Polttoaineen hinnan raju nousu näkyy nyt suoraan suomalaisten arjessa. Vuodessa dieselin hinta on noussut lähes 40 prosenttia ja 95-bensiinin lähes 24 prosenttia. Kyse ei ole enää pienestä hintavaihtelusta, vaan monelle kotitaloudelle merkittävästä lisälaskusta.
SDP:n Tuppurainen: Pienyrittäjät maksavat hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan laskun6.9.2026 10:51:41 EEST | Tiedote
Kokoomusvetoisen hallituksen talouslinja on koko vaalikauden ajan suosinut suuryrityksiä, sanoo SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.
SDP:n Filatov: Järjestöleikkaukset voivat tulla Suomelle kalliiksi5.9.2026 14:11:10 EEST | Tiedote
Hallitus leikkaa järjestöjen rahoitusta samaan aikaan, kun niiden tarjoamaa matalan kynnyksen apua tarvitaan yhä enemmän. Varapuhemies Tarja Filatovin mukaan leikkaukset vähentävät ennaltaehkäisevää työtä, lisäävät painetta julkisiin palveluihin ja tulevat lopulta säästöjä kalliimmiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme