Turvallisuuspolitiikassa korostuvat usein valta-asemat ja intressit – enemmän kuin itse turvallisuus

Kansainvälisen politiikan väitöstutkimus esittää valtioiden nojaavan turvallisuustoimissaan neljään perusstrategiaan: puolustukseen, hyökkäykseen, yhteistyösuhteiden rakentamiseen sekä mukauttamiseen tai mukautumiseen. Suomettuminen on kuvaava esimerkki turvallisuuden tuottamisesta mukautumalla.

– Turvallisuuspolitiikassa on usein kyse enemmän valta-asemien pönkittämisestä ja intresseistä kuin itse turvallisuudesta, toteaa väitöskirjatutkija Elina Eloranta Tampereen yliopistosta. 

– Valtiot tekevät toimia, jotka ovat poliittisesti palkitsevia, vaikka ne eivät olisi turvallisuuden kannalta kaikkein tehokkaimpia.

Turvallisuusretoriikka toimii voimakkaana oikeuttamisen välineenä. 

– On hyvin tavallista, että hyökkäävätkin toimet esitetään puolustuksellisina, tutkija huomauttaa. Eloranta viittaa esimerkiksi Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa sekä Yhdysvaltojen tavoitteeseen ottaa Grönlanti haltuunsa.

Turvallisuusajattelu vaarassa kaventua 

Eloranta tarkastelee myös turvallisuusdilemmaa, jossa yhden valtion turvatoimet pakottavat muut reagoimaan. Eloranta argumentoi, että se vähentää kaikkien osapuolten turvallisuutta. 

– Juuri nyt moni maa kehittää sotilaallisia suorituskykyjään hyvin painavista syistä. Samalla olemme ajautumassa asevarustelukierteeseen, jossa harvan maan nettoturvallisuus kasvaa, tutkija varoittaa.

Laaja-alaisempi turvallisuuskäsitys on monin paikoin väistynyt, ja sotilaallinen näkökulma dominoi jälleen poliittista päätöksentekoa ja julkista keskustelua. 

– Aseet ovat välttämättömiä, mutta ne eivät yksin tuota turvallisuutta, Eloranta muistuttaa. 

Elorannan mukaan yhteistyön ja luottamusta lisäävien järjestelyjen vahvistaminen olisi usein tehokkain keino lisätä todellista turvallisuutta. Siksi hän peräänkuuluttaa ”tässäkin ajassa” esimerkiksi asevalvontaa ja kansainvälisten normien kunnioittamista.

Käytännön kokemus konfliktialueilta toi tutkimukseen todellisuuden painon

Tutkimus ammentaa Elorannan pitkästä työkokemuksesta konfliktialueilta, diplomatiasta sekä EU:n ja Naton kriisinhallintaoperaatioista. 

Käytännön kokemus näkyy paitsi tutkimuksen asetelmassa myös sen johtopäätöksissä. 

– Halusin, että tutkimukseni resonoi todellisuuden kanssa. Konfliktialueilla näkee nopeasti, että kaikki turvallisuusuhat eivät ole retoriikkaa – mutta näkee myös, miten turvallisuuden nimissä voidaan ajaa hyvin erilaisia tavoitteita.

Näin tutkimus tehtiin

• Elina Eloranta ehdottaa laadullisessa tutkimuksessaan, että turvallisuuden tuottamisen tapoja voi analysoida sen mukaan, miten ne suhtautuvat potentiaaliseen turvallisuusuhkaan. 
• Väitöstutkimus rakentaa keinoista eklektismiä (eri teorioita yhdistävän) edustavan viitekehyksen, joka auttaa hahmottamaan valtioiden valintoja. 
• Tutkimus edistää ymmärrystä siitä, miten valtiot pyrkivät tuottamaan turvallisuutta. Toiseksi se syventää analyysiä sitä, miksi ne ryhtyvät tiettyihin toimiin ja pidättäytyvät toisista.
• Tutkimus testaa viitekehitystä arvioimalla EU:n väitettä sen terrorismin vastaisen toiminnan kokonaisvaltaisuudesta. Empiirisenä aineistona on käytetty politiikkadokumentteja sekä haastatteluja.
• Tutkija hyödynsi tieteellisen päättelyn tukena pitkää työkokemusta konfliktialueilta, diplomatiasta sekä EU:n ja Naton kriisinhallintaoperaatioista. 
  
  

Tutustu Elina Elorannan väitöstutkimukseen

Seuraa väitöstilaisuutta 11.9.2026