Syksyn vaikuttavin bisneskirja: Kovat opit menestysyritys Ideanin perustajilta
3.9.2026 06:00:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Siltala | Tiedote
EMBARGO 3.9.
Uutuuskirja Kovat opit kertoo, kuinka Ideanin perustajat loivat kansainvälisen menestysyrityksen haasteista huolimatta. Kirja seuraa yrityksen matkaa Jyväskylästä Piilaaksoon ja tarjoaa oppeja, jotta muiden ei tarvitse tehdä samoja virheitä.

”Kovat opit kertoo rehellisesti ja kaunistelematta, mitä kansainvälinen läpimurto vaatii. Juuri tällaista inspiraatiota me kaipaamme. Muistutus siitä, että Suomesta voi ja pitää tulla maailman parasta.”
Marco Mäkinen, partneri, TBWA\Helsinki
Kovat opit on kertomus siitä, miten kaksi tavallista suomalaista – ilman ”oikeaa” taustaa tai sankarimyyttiä – rakentaa digimuotoilualan kasvuyrityksen Ideanin. Menestystarina johtaa lopulta toimialan historiallisimpaan yrityskauppaan.
Tarina kulkee Härmästä Piilaaksoon, Pariisista Shanghaihin, Jyväskylästä New Yorkiin ja Teksasista Tampereelle. Ensimmäisessä osassa tehdään isoja virheitä, liki itsetuhoisia päätöksiä – otetaan turpiin oikein olan takaa.
Toisessa osassa yksi yrityksen perustajista muuttaa Piilaaksoon, Idean nousee maailmanluokan asemaan, ja sen asiakkaisiin lukeutuvat muun muassa Apple, IBM, Amazon, HP, Nike ja monet muut.
Kolmannessa osassa kerrotaan mitä tapahtuu sen jälkeen, kun yritys on myyty ja palkinto sinnikkäästä uurastamisesta korjattu. Mitä menestys muuttaa ja mitä se ei muuta?
Kirjan jokainen luku päättyy konkreettisiin arjen ohjeisiin. Ne johdattavat kysymään oikeita kysymyksiä ja tekemään päätöksiä, joilla säästää aikaa ja välttää turhaa sekoilua. Kirjan on toimittanut Jukka Hartikainen.
Risto Lähdesmäki on Ideanin perustajia ja toimitusjohtaja. Hän on yrittäjä ja utelias sijoittaja, joka etsii kädet savessa seuraavaa isoa ideaa tekoälyn, kasvun ja ihmisyyden risteyksestä.
Mikko-Pekka Hanski on Ideanin perustajia. Nykyään hän toimii sijoittajana ja kulttuurilähettiläänä Ukrainassa.
Kovat opit — Tarina IDEANista, kansainvälisestä kasvusta ja ystävyydestä ilmestyy 3.9.2026, myös e- ja äänikirjana.
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet:
aino@siltalapublishing.fi, +358 50 3374737
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino SirkesaloViestintäpäällikköKustannusosakeyhtiö Siltala
Puh:+358 50 337 4737aino@siltalapublishing.fiKuvat
Linkit
Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.
www.siltala.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala
Lena Anderssonin terävä romaani miehistä ja naisista sekä Sylvia Plathin uudet käännökset17.8.2026 14:14:24 EEST | Tiedote
Siltalan syksy sisältää todellisia käännetyn kaunokirjallisuuden helmiä. Suomessakin arvostetun Lena Anderssonin Miehiä ja naisia jatkaa Ester Nilssonin tarinaa. Sylvia Plathin klassikot, Lasikello-romaani ja Ariel-runokokoelma, puhuttelevat vahvasti ajassamme.
Kotimaisen kaunokirjallisuuden uutuuksia Siltalalta13.8.2026 13:55:41 EEST | Tiedote
Siltalan syksy tarjoaa yllin kyllin laadukasta kotimaista kaunokirjallisuutta: Jouni Inkalan runoutta, Jaakko Yli-Juonikkaan esseitä, lyhytproosaa Marko Järvikallakselta ja uusi romaani Salli Karilta.
Sirpa Kähkösen Marius on hehkuva romaani kaipauksesta10.8.2026 09:08:17 EEST | Tiedote
Finlandia-palkitun Sirpa Kähkösen uusi romaani kutsuu helteiseen siirtolapuutarhaan sekä muistojen matkalle nuoruuden Eurooppaan, haluun ja rakkauteen.
Tuoretta tietokirjallisuutta Siltalalta: Hilja Valtonen ja naisvankien historiaa6.8.2026 10:36:48 EEST | Tiedote
Siltalan kaksi uutta tietokirjaa avaavat näkymiä historiallisiin naisiin kirjallisuudessa ja telkien takana. Anna-Liisa Haavikon kirjoittama elämäkerta kuvaa Hilja Valtosen rohkeaa uraa viihdekirjailijana, joka haastoi aikansa naiskäsityksiä. Johanna Annolan teos Raitahameessa kuvaa naisvankien arkea 1800-luvun Suomessa.
Tervetuloa Siltalan, Teoksen ja Orava-kirjojen media-aamiaiselle 28.8. Radisson Blu Plazaan5.8.2026 12:48:39 EEST | Kutsu
Tervetuloa jo perinteiselle Siltalan, Teoksen ja Orava-kirjojen yhteiselle media-aamiaiselle perjantaina 28. elokuuta kello 9–12 hotelli Radisson Blu Plazan (Mikonkatu 23) Juho-Vilho-saliin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


