Toimeentulotuen saajat kertovat leikkausten lisänneen ruoan puutetta, sosiaalista eristäytymistä ja ahdistusta
25.8.2026 06:00:00 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Kelan kyselytutkimuksen mukaan erityisesti toimeentulotukea saavat kokevat sosiaaliturvaleikkausten heikentäneen toimeentuloa ja hyvinvointia. Moni vastaaja kertoo joutuneensa tinkimään ruoasta tai hakemaan ruoka-apua, vetäytyneensä sosiaalisista kontakteista sekä kokeneensa aiempaa enemmän ahdistusta ja stressiä.

Useita sosiaaliturvaetuuksia on viime vuosina leikattu. Vaikutukset näkyvät erityisesti toimeentulotukea saavien ihmisten elämässä, kertovat Kelan tuoreen kyselytutkimuksen tulokset. Kysely toteutettiin vuoden 2025 lopussa.
Valtaosa lokakuussa 2025 perustoimeentulotukea saaneista vastaajista arvioi asumistuen, toimeentulotuen ja työttömyysturvan muutosten heikentäneen heidän toimeentuloaan. Lähes yhdeksän kymmenestä katsoi toimeentulotuen ja asumistuen muutosten heikentäneen toimeentuloaan, ja noin joka toinen arvioi vaikutusten olleen suuria.
Toimeentulotuki voi toisaalta myös kompensoida ensisijaisiin etuuksiin tehtyjä leikkauksia, mutta kaikki toimeentulotuen saajat eivät saa tukea jatkuvasti. Sama ihminen voi saada toisina kuukausina vain ensisijaisia etuuksia ja toisina niiden lisäksi toimeentulotukea. Siksi asumistuen tai työttömyysturvan leikkaukset ovat voineet vaikuttaa vuoden aikana myös niiden ihmisten toimeentuloon, jotka saivat toimeentulotukea syksyllä 2025.
Muiden Kelan etuuksien saajista selvästi harvempi arvioi vaikutukset suuriksi.
– Leikkaukset ovat viime vuosien aikana osuneet sekä meidän että aikaisempien tutkimusten perusteella jo valmiiksi pienituloisiin ihmisiin, sanoo Kelan tutkija Hanna-Mari Heinonen.
Vaikutukset näkyvät arjen välttämättömyyksissä
Tutkimuksessa kysyttiin myös, miten toimeentulon heikkeneminen on vaikuttanut niiden vastaajien elämään, jotka arvioivat sosiaaliturvamuutosten heikentäneen kotitaloutensa toimeentuloa.
Yli puolet jatkokysymykseen vastanneista kertoi joutuneensa tinkimään ruoasta tai hakemaan ruoka-apua.
Hieman yli puolet arvioi luottamuksensa tulevaisuuteen heikentyneen, ja noin kaksi kolmesta vastaajasta kertoi leikkausten lisänneen ahdistusta ja stressiä.
Vajaa puolet kertoi vetäytyneensä sosiaalisista kontakteista toimeentulon heikennyttyä, ja lähes kaksi kolmesta ilmoitti, ettei heillä ole enää varaa lomaan tai vapaa-ajan viettoon kodin ulkopuolella.
Avovastauksissa vastaajat kuvasivat myös sitä, että ulkovaatteiden, kenkien, hygieniatarvikkeiden, lääkkeiden ja terveydenhuollon hankkiminen on vaikeutunut. Osa vastaajista kertoi tilanteen heikentäneen mielenterveyttä ja lisänneen toivottomuuden tunteita.
– Tulokset osoittavat, että sosiaaliturvaleikkausten vaikutukset eivät rajoitu toimeentuloon. Ne näkyvät monen kohdalla yhtä aikaa perustarpeista tinkimisenä, psyykkisenä kuormituksena ja sosiaalisena eristäytymisenä. Tämä kertoo siitä, että kokemus toimeentulon heikentymisestä voi heijastua hyvin laajasti ihmisten arkeen ja hyvinvointiin, sanoo Heinonen.
Huoli taloudellisesta tulevaisuudesta on toimeentulotuen saajilla yleistä
Toimeentulotuen saajat arvioivat omaa taloudellista tulevaisuuttaan selvästi synkemmin kuin muiden etuuksien saajat. Jo ennen vuonna 2026 voimaan tulleita toimeentulotuen leikkauksia noin kaksi kolmesta tukea saaneesta oli vakavasti huolissaan taloudellisesta tulevaisuudestaan. Muita etuuksia saavien joukossa osuus oli huomattavasti pienempi.
– Julkisen talouden tilanne näyttää siltä, että seuraavatkin hallitukset joutuvat tekemään vaikeita päätöksiä. Keskeisisiä kysymyksiä tulevat olemaan, ketkä seuraavaksi ottavat vastaan suurimmat iskut ja miten varmistetaan ihmisten mahdollisuudet selviytyä arjesta, osallistua yhteiskuntaan ja rakentaa luottamusta tulevaisuuteen, Heinonen arvioi.
Perustoimeentulotukea sai vuoden 2025 lopussa 6,4 % Suomen väestöstä. Vuoden aikana tukea sai yhteensä 256 000 kotitaloutta, joissa asui 365 000 henkilöä. Kela maksoi perustoimeentulotukea miljardi euroa vuonna 2025.
Lisätietoa
Kelan tutkijat ovat tarkastelleet kyselyn tuloksia syvällisemmin Kelan tutkimusblogissa.
Yhteyshenkilöt
Hanna-Mari HeinonentutkijaKela
Puh:020 634 0622hanna-mari.heinonen@kela.fiLauri MäkinenKela, erikoistutkija
Puh:050 412 0477lauri.makinen@kela.fitietotarjotin.fi/yhteystieto/1081625/lauri-makinenKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKuvat
Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Korrigerat meddelande: Läkemedel till småbarn förskrivs allt oftare av privata barnläkare13.10.2026 10:33:31 EEST | Pressmeddelande
Meddelandet har korrigerats: I meddelandet uppgavs ursprungligen att den offentliga sektorns andel av recepten för unga hade ökat. I själva verket har skillnaden mellan sektorerna bland unga varit oförändrad, och bland barn i lågstadieåldern har den offentliga sektorns andel minskat något. En allt större del av läkemedelsrecepten till barn under skolåldern förskrivs inom den privata sektorn. År 2025 var redan klart över hälften av de receptbelagda läkemedel som skrevs ut till barn under skolåldern förskrivna av privatläkare. I fråga om unga förskrivs läkemedlen däremot fortfarande huvudsakligen inom den offentliga sektorn.
Korjattu tiedote: Pikkulasten lääkehoito siirtyy terveyskeskuksista yksityisille lastenlääkäreille13.10.2026 10:33:31 EEST | Tiedote
Tiedotetta on korjattu: Tiedotteessa sanottiin alun perin, että julkisen sektorin osuus nuorten lääkemääräyksistä olisi kasvanut. Todellisuudessa sektoreiden välinen ero nuorilla on pysynyt tasaisena, ja alakouluikäisillä julkisen sektorin osuus on hieman pienentynyt. Yhä suurempi osa alle kouluikäisten lasten lääkemääräyksistä kirjoitetaan yksityisellä sektorilla. Vuonna 2025 jo selvästi yli puolet alle kouluikäisten reseptilääkkeistä määrättiin yksityisellä. Nuorilla lääkehoito sen sijaan painottuu edelleen julkiselle sektorille.
Läkemedel till småbarn förskrivs allt oftare av privata barnläkare13.10.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
En allt större del av läkemedelsrecepten till barn under skolåldern förskrivs inom den privata sektorn. År 2025 var redan klart över hälften av de receptbelagda läkemedel som skrevs ut till barn under skolåldern förskrivna av privatläkare. I fråga om unga förskrivs läkemedlen däremot fortfarande huvudsakligen inom den offentliga sektorn.
Pikkulasten lääkehoito siirtyy terveyskeskuksista yksityisille lastenlääkäreille13.10.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Yhä suurempi osa alle kouluikäisten lasten lääkemääräyksistä kirjoitetaan yksityisellä sektorilla. Vuonna 2025 jo selvästi yli puolet alle kouluikäisten reseptilääkkeistä määrättiin yksityisellä. Nuorilla lääkehoito sen sijaan painottuu edelleen julkiselle sektorille.
Kutsu mediatilaisuuteen 22.10.2026: Toimeentulotuen uudistus reilu puoli vuotta myöhemmin – mitä tapahtuu, kun perusosan alentaminen pitkittyy?12.10.2026 09:41:48 EEST | Kutsu
Toimeentulotuen uudistuksesta on kulunut reilu puoli vuotta. Ensihavaintojen perusteella tuen velvoittavuutta lisännyt lakiuudistus näyttää osittain tukeneen sille asetettuja tavoitteita. Samalla esiin on noussut kysymyksiä niistä toimeentulotuen asiakkaista, jotka näyttävät jäävän pitkäaikaisesti alennetun tuen varaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

