Väitös: Uniapneaa voi hoitaa nielurisaleikkauksella
25.8.2026 08:30:00 EEST | Turun yliopisto | Tiedote
Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan aikuisten uniapneaa voidaan hoitaa myös nielurisaleikkauksella tehokkaasti ja pitkäkestoisesti. Kevyempi osittainen nielurisaleikkaus vaikuttaa olevan myös tehokas hoitomuoto, jonka pitkäaikaistehosta tarvitaan vielä lisätutkimusta.

Uniapnea on yksi kansantautejamme, jonka esiintyvyys on kasvussa. Hoitamaton uniapnea altistaa muun muassa sydän- ja verisuonitaudeille, aineenvaihduntahäiriöille sekä mielenterveysongelmille.
Turun yliopiston väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin aikuisten nielurisojen liikakasvun esiintyvyyttä, nielurisaleikkausten komplikaatioita, nielurisaleikkauksen pitkäaikaistehoa uniapnean hoidossa sekä uudenlaista, säästävämpää nielurisaleikkausta uniapnean hoidossa aikuisilla.
Lapsilla unenaikaiset hengityshäiriöt johtuvat useimmiten suurentuneista nielurisoista, ja nielurisaleikkaus on lapsilla todistetusti tehokas ja kansalaistenkin keskuudessa hyvin jo tunnettu hoito. Tavallisimmin nielurisat kuitenkin pienenevät murrosiän jälkeen.
Nielurisaleikkaus on vähän käytetty, hyväksytty uniapnean hoitomuoto myös aikuisilla, joiden nielurisat ovat jääneet suureksi, mutta etenkin sen pitkäaikaistehoa on tutkittu vähän. Lisäksi lapsilla on nykyään siirrytty lähes kokonaan kivuttomampaan ja turvallisempaan nielurisojen osapoistoon, jota ei juurikaan oltu vielä tutkittu aikuisilla.
Nielurisojen koko keskeistä
Tutkimuksen perusteella aikuisten nielurisojen liikakasvu on harvinaista, ja sen vuoksi se saattaa jäädä tunnistamatta uniapneapotilaita hoitavilta lääkäreiltä. Tutkimuksessa nielurisaleikkausten vakavien komplikaatioiden todettiin olevan hyvin harvinaisia.
– Nielurisaleikkaus on tavanomainen toimenpide, joka saattaa jopa parantaa uniapnean kokonaan aikuisilla, joilla on hyvin suuret nielurisat. Omien nielurisojensa koon saattaa pystyä jopa itse tarkistamaan kotona esimerkiksi matkapuhelimen kameran ja peilin avulla. Jos nielurisat vaikuttavat suurilta, kannattaa asiasta kysyä erikseen lääkäriltä, väitöskirjatutkija Henrik Sjöblom sanoo.
Tutkimuksen perusteella nielurisaleikkauksen pitkäaikaisteho vaikuttaa olevan hyvä. Lapsilla jo yleisesti käytössä olevan säästävämmän menetelmän tulokset aikuisillakin saattavat vastata perinteistä kivuliaampaa, nielurisat kokonaan poistavaa leikkausta.
– Koska säästävämpää leikkausta tehdään jo yleisesti lapsille kaikkialla Suomessa, voidaan tutkimustuloksia soveltaa välittömästi kaikissa nielurisaleikkauksia tekevissä yksiköissä, Sjöblom kertoo.
Väitöstilaisuus perjantaina 4. syyskuuta
LL Henrik Sjöblom esittää väitöskirjansa ”Treatment of adult obstructive sleep apnoea with tonsillectomy” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 4.9.2026 klo 12.00 (TYKS, T-sairaala, Risto Lahesmaa -sali, Hämeentie 11, Turku).
Yleisön on mahdollista osallistua väitökseen myös etäyhteyden kautta.
Vastaväittäjänä toimii dosentti Harald Hrubos-Strøm (Akershusin yliopistollinen sairaala ja Oslon yliopisto, Norja) ja kustoksena professori Heikki Irjala (TYKS Korvaklinikka ja Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on korva-, nenä-, ja kurkkutautioppi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henrik SjöblomVäitöskirjatutkijaTurun yliopisto
hmsjob@utu.fiwww.utu.fi/fi/ihmiset/henrik-sjoblomTurun yliopiston viestintä
viestinta@utu.fiwww.utu.fi/medialleKuvat

Linkit
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Immuunipuolustus toimii aktiivisesti jo ennen syntymää15.10.2026 11:18:53 EEST | Tiedote
Turun yliopiston tutkijat ovat ensimmäistä kertaa osoittaneet, että neutrofiili-valkosoluja on useissa kudoksissa jo alkionkehityksen aikana, ja että ne kykenevät samoihin tehtäviin kuin aikuisten neutrofiilit. Neutrofiilit ovat elimistön puolustussoluja, joiden tehtävä on hakeutua nopeasti tulehdusalueille ja tuhota haitallisia mikrobeja.
Koneiden ylivaltaa pelättiin jo 200 vuotta sitten – uutuuskirja avaa tekoälyn romanttisia juuria14.10.2026 12:06:51 EEST | Tiedote
Voivatko koneet syrjäyttää ihmisen ja ottaa vallan? Jo 1800-luvun romantikot pohtivat kysymyksiä, jotka hallitsevat nykyistä tekoälykeskustelua. Turun yliopiston erikoistutkijan Asko Nivalan uusi teos tarkastelee, miten koneisiin kohdistuneet pelot myös ruokkivat ajatusta ihmisen kanssa kilpailevasta koneälystä.
Uusi tutkimus korostaa hyönteisten monipuolista merkitystä selkärankaisille9.10.2026 10:50:00 EEST | Tiedote
Uuden tutkimuksen mukaan hyönteisten ja selkärankaisten väliset vuorovaikutussuhteet ovat yllättävän monimuotoisia. Hyönteiset ovat monille eläimille paljon muutakin, kuin tärkeä ravinnonlähde.
Turun yliopisto kehittää uudenlaista koulutuspolkua luonnontieteellisille aloille8.10.2026 08:49:29 EEST | Tiedote
Turun yliopisto valmistelee pilottihanketta, jossa kehitetään uusia tapoja vahvistaa luonnontieteellistä osaamista ja sujuvoittaa koulutuspolkua eri koulutusasteiden välillä. Hankkeeseen on suunniteltu myös laajaa monitieteistä tutkimuskokonaisuutta.
Tunturiluonto muuttuu hälyttävää vauhtia7.10.2026 13:13:03 EEST | Tiedote
Turun ja Oulun yliopiston tutkijat vertasivat Ritničohkka-tunturin nykyistä kasvillisuutta vuonna 1990 havaittuun lajistoon. Etenkin monet tunturipaljakalle erityisistä sammalista ja jäkälistä ovat uhattuina, sanoo väitöskirjatutkija Inka Kuusisto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme