Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen toimialueen työttömien määrä lisääntyi 5 % heinäkuussa
25.8.2026 08:05:27 EEST | Pohjois-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Työttömyys kasvoi Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella heinäkuussa vuoden takaisesta. Kainuun työttömyys nousi viime vuodesta 15 % ja Pohjois-Pohjanmaan 4 %. Sekä pitkäaikaistyöttömyys että nuorisotyöttömyys ovat viime vuotta korkeammalla. Työvoiman kysyntä kasvoi hieman elinvoimakeskuksen alueella, Kainuussa lisäys oli merkittävää.

Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella, eli Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla, oli heinäkuun lopussa 30 188 työtöntä työnhakijaa. Tämä on 1 573 henkilöä enemmän (+5 %) kuin vuotta aiemmin. Kehitys oli kymmenestä elinvoimakeskuksesta neljänneksi parasta, koko maan työttömyys nousi 7 %. Alueen työttömyysaste oli kuun lopussa 13,3 %, 0,6 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maassa työttömyysaste oli 13,2 %, mikä on 0,7 prosenttiyksikköä edellisvuotta enemmän.
Pitkäaikaistyöttömiä Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella oli kuun lopussa 11 915. Pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi vuoden takaisesta 10 % (+1 070) ja edelliskuusta 1 % (+107). Työttömistä 39 % oli pitkäaikaistyöttömiä, koko maan keskiarvo oli 40 %.
Heinäkuussa alueella ilmoitettiin uusia avoimia työpaikkoja julkiseen työnvälitykseen 3 % vuotta aiempaa enemmän (+51), yhteensä 1 993. Eniten paikkoja ilmoitettiin rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille eli esimerkiksi kirvesmiehille ja rakennuspuusepille, talonrakentajille sekä maatalous-, teollisuuskoneasentajille ja -korjaajille, yhteensä 562 paikkaa.
Kainuun työttömyyden kasvu jatkui
Pitkäkestoinen haastava taloustilanne ja suuret muutosneuvottelut näkyvät Kainuun työttömyyskehityksessä. Maakunnassa oli heinäkuun lopussa 3 606 työtöntä työnhakijaa, mikä on 483 henkilöä enemmän (+15 %) kuin vuotta aiemmin. Kehitys oli maakunnista toiseksi heikointa, Ahvenanmaan kehitys oli parasta (+1 %) ja Pirkanmaan heikointa (+16 %). Työttömyysaste oli Kainuussa kuun lopussa 11,9 %, maakunnista kuudenneksi vähiten ja 1,6 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin.
Pitkäaikaistyöttömyys on ollut nousussa jo kolme vuotta. Heinäkuussa pitkäaikaistyöttömyys kasvoi vuoden takaisesta 20 % (+175), edelliskuusta tuli nousua 3 % (+26). Yhteensä pitkäaikaistyöttömiä oli 1 057. Työttömistä 29 % oli pitkäaikaistyöttömiä.
Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden yhteismäärä oli kuun lopussa 4 260 henkilöä. Työttömänä heistä oli 3 606 ja palveluissa 654 henkilöä. Laaja työttömyys nousi 546 henkilöllä (+15 %) vuoden takaisesta. Työttömiä oli 483 henkilöä edellisvuotta enemmän (+15 %) ja palveluissa 63 enemmän (+11 %). Laaja työttömyys kasvoi kaikissa maakunnissa mutta Kainuussa eniten. Pienintä lisäys oli Ahvenanmaalla, 2 %, koko maassa nousua tuli 6 %.
Työvoiman kysyntä on ollut jo kolme vuotta merkittävästi edellisvuotta vähäisempää, mutta heinäkuussa kehitys oli parasta vuosiin. Julkiseen työnvälitykseen ilmoitettujen uusien avoimien työpaikkojen määrä nousi peräti 31 % (+89) vuoden takaisesta. Yhteensä paikkoja ilmoitettiin kuukauden aikana 374.
Pohjois-Pohjanmaalla ei merkittäviä muutoksia työttömyyskehityksessä
Pohjois-Pohjanmaan työttömyyskehityksessä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia viime kuukausina. Koska odotettua suhdannekäännettä ei ole vielä toteutunut, työttömien määrä on kasvanut tasaisesti useissa seurantaryhmissä. Maakunnassa oli heinäkuun lopussa 26 582 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 090 henkilöä enemmän (+4 %) kuin vuosi sitten. Työttömyysaste (13,5 %) oli maan seitsemänneksi korkein. Maakunnan kuntien välillä vaihtelu oli suurta: matalin työttömyysaste oli Pyhännällä (6,3 %) ja korkein Oulussa sekä Pudasjärvellä (15,6 %).
Alle 25-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi maakunnassa 16 prosenttia (+ 621) viime vuodesta. Maakunnan nuorisotyöttömyysaste oli 21 % (+3 %-yksikköä vuodentakaisesta), mikä oli maakunnista seitsemänneksi korkein.
Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi jälleen. Heinäkuun lopussa pitkäaikaistyöttömiä oli 10 867, mikä on 903 työtöntä enemmän (+9 %) kuin vuotta aiemmin. Pitkäaikaistyöttömistä 68 prosenttia asui Oulussa. Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista maakunnan työttömistä oli 42 prosenttia.
Heinäkuun aikana julkiseen työnvälitykseen ilmoitettiin Pohjois-Pohjanmaalla avoimeksi 1 619 uutta avointa työpaikkaa, mikä on 38 paikkaa (-2 %) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten uusia paikkoja oli tarjolla rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (450), palvelu- ja myyntityöntekijöille (403) sekä muille työntekijöille (353).
Tiedot perustuvat KEHA-keskuksen työnvälitystilastoihin.
Seuraava Työllisyyskatsaus julkaistaan 22. syyskuuta 2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus, Elinkeinot ja osaaminen -osasto:
Kainuu
analyytikko Atte Laitinen, 0295 023 886
ryhmäpäällikkö Eine Kela, 0295 038 227
Pohjois-Pohjanmaa
ryhmäpäällikkö Eine Kela, 0295 038 227
asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116
suunnittelija Niina Kallio (tilastot), 0295 038 282
S-posti: etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
Linkit
- Työllisyyskatsaukset verkkoversiona (tyollisyyskatsaus.fi)
- Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan työmarkkinoiden kuvia (elinvoimakeskus.fi)
- Työnvälitystilaston julkinen jakeluympäristö (tyonvalitystilasto.fi)
- Työllisyyskatsausten ja tilastojen julkistamispäivät vuonna 2026 (tyomarkkinatori.fi)
- Tilastokeskuksen kuukausittain päivittyvä Työvoimatutkimus (stat.fi)
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Pohjois-Suomen elinvoimakeskus toimii Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Suomen elinvoimakeskus
Jalankulku- ja pyörätien rakentaminen alkaa Koitelin ja Huttukylän välillä16.10.2026 10:58:50 EEST | Tiedote
Maantien 848 uuden jalankulku- ja pyörätien ensimmäisen vaiheen rakennustyöt alkavat Koitelin ja Huttukylän välillä Oulussa lokakuussa 2026. Samalla alueelle rakennetaan vesijohto- ja jätevesiviemärilinjoja. Urakka valmistuu kesällä 2027.
Liikenneturvallisuus koetaan Pohjois-Pohjanmaalla hyväksi, mutta turvalaitteiden käytössä on parannettavaa15.10.2026 10:07:43 EEST | Tiedote
Yli 1800 vastaajaa kertoi näkemyksensä liikkumisesta ja liikenneturvallisuudesta yhdeksässä Pohjois-Pohjanmaan kunnassa. Liikenneturvallisuus koetaan alueella melko hyväksi, mutta kysely nosti esiin myös kehittämiskohteita. Erityisesti turvavyön, kypärän ja pyöränvalojen käytössä on parannettavaa.
Valtatielle 22 suunnitellaan jalankulun ja pyöräilyn alikulkua Oulussa8.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus laatii tiesuunnitelmaa valtatielle 22 Oulussa. Suunnitelmassa tarkastellaan jalankulku- ja pyöräliikenteen alikulun sekä siihen liittyvien yhteyksien rakentamista Hangaksentien ja Ketolantien liittymän kohdalle. Tavoitteena on parantaa turvallisuutta vilkkaasti liikennöidyllä valtatiellä. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa.
Uudet teiden hoitourakat käynnistyvät Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella 1.10.20261.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella käynnistyvät uudet maanteiden hoitourakat Iin, Raahen ja Ylivieskan urakka-alueilla. Uusi viisivuotinen sopimuskausi alkaa lokakuun alussa.
Vuoden 2026 Viisikanta-rakennussuojelupalkinnot jaetaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kohteille23.9.2026 14:36:14 EEST | Tiedote
Vuoden 2026 Viisikanta-rakennussuojelupalkinnot jaetaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kohteille keskiviikkona 23.9.2026 kello 13 Oulussa Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen päätoimipaikassa järjestettävässä tilaisuudessa. Tiedotusvälineiden edustajat toivotetaan tervetulleiksi tilaisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme