KOVA ry

Kajaanin Pietari KOVA ry:n jäseneksi

27.8.2026 12:00:00 EEST | KOVA ry | Tiedote

Jaa

Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari on Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n tuorein jäsen. KOVAn hallitus hyväksyi yhtiön KOVAn jäseneksi torstaina 27.8.2026.

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry on saanut uuden jäsenen.
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry on saanut uuden jäsenen.

KOVAn jäsenenä on nyt 141 yleishyödyllistä ja omakustannusperiaatteella toimivaa vuokratalo- ja asumisoikeusyhtiötä. KOVAn jäsenet omistavat yhteensä lähes 350 000 kohtuuhintaista vuokra- ja asumisoikeusasuntoa.

Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari on vuonna 1978 perustettu, yleishyödyllinen ja omakustannusperiaatteella toimiva yhtiö, jonka omistaa kokonaan Kajaanin kaupunki.

Yhtiö omistaa tällä hetkellä yli 2 800 vuokra-asuntoa, joista osa on opiskelija-asuntoja. Yhtiö on kaupungin suurin vuokranantaja. Yhtiön asuntokannan keskivuokra vuonna 2026 on 11,54 euroa neliöltä kuukaudessa.

- Olen mielissäni, että saamme Kajaanin Pietarin KOVAn jäseneksi. Yhtiön jäsenyys vahvistaa merkittävästi KOVAn jäsenistön alueellista kattavuutta Kainuussa. Kajaanin Pietarin jäsenyyden myötä KOVAn jäsenten omistama asuntomäärä on jo lähes 350 000 asuntoa, mikä on jälleen uusi ennätys, KOVAn toimitusjohtaja Jouni Parkkonen iloitsee.

- Pidän tärkeänä KOVAn vahvistumista, jotta voimme puhua entistäkin voimakkaammin koko alan äänellä – KOVA tietää mitä kentällä tapahtuu, Parkkonen päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ismo Kukkonen, toimitusjohtaja
Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari
puh. 044 710 1170
ismo.kukkonen@kajaaninpietari.fi

Tietoja julkaisijasta

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat normaaleja vuokra-asuntoja, erityisryhmien vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja.

KOVAlla on 141 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä lähes 350 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yli 550 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat yli 150 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat noin 85 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoista, noin 70 prosenttia kaikista rajoituksenalaista valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoista ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa. KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2026 yhteensä noin 2 900 kohtuuhintaisen vuokra- ja asumisoikeusasunnon rakennuttamisen.

KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KOVA ry

KOVA: Asunnottomuus poistettava vuoteen 2035 mennessä16.10.2026 03:00:00 EEST | Tiedote

Asunnottomuus on vakava yhteiskunnallinen ongelma. Vuonna 2025 Suomessa oli 4 579 yksin elävää asunnotonta ihmistä, ja asunnottomuus kasvoi jo toista vuotta peräkkäin. Asunnottomuusteema on ajankohtainen, sillä huomenna lauantaina 17.10. vietetään vuosittaista ja valtakunnallista Asunnottomien yötä. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry vaatii asunnottomuuden poistamista vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteen toteuttamiseksi tarvitaan valtakunnallinen asunnottomuusohjelma, josta on päätettävä kevään 2027 hallitusohjelmaneuvotteluissa.

Pääekonomistin analyysi: Vuokra-asumisen, kerrostalojen ja yksinasumisen trendi jatkuu9.10.2026 14:23:08 EEST | Tiedote

Suomalaiset asuvat yhä useammin yksin, vuokralla ja kerrostalossa. Kymmenessä vuodessa vapaarahoitteinen vuokra-asuminen on kasvattanut selvästi osuuttaan samalla, kun omistusasuminen ja valtion tukema vuokra-asuminen ovat vähentyneet. Lukujen taustalla näkyvät kaupungistumisen ja kotitalouksien pienenemisen ohella myös asuntokannan muutokset – eivät siis vain suomalaisten asumisvalinnat, kirjoittaa Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n pääekonomisti Eetu Kauria analyysissaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye