Varha esittää 40 milj. euron tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaa
26.8.2026 13:12:43 EEST | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote
Varha esittää aluehallitukselle suunnitelmaa alijäämien kattamiseksi. Suunnitelmaa toteutetaan tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmalla, jossa on esitetty kaikkiaan 40 miljoonan euron toimenpiteet vuodelle 2027. Asian päätöskäsittely alkaa aluehallituksessa maanantaina 31.8.2026.

-Tällä esityksellä saamme talouden kuntoon ensi vuoden aikana. Samalla kun tarkastelemme kaikki mahdollisuudet vielä kerran säästöjen löytämiseksi, panostamme voimakkaasti oleellisiin asioihin. Esimerkiksi ikääntyneiden palveluketjun parantamiseen on esityksessämme varattu 12 miljoonaa euroa, hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen sanoo.
Varhan useimpien palvelujen tilanne on kehittynyt tavoiteltuun suuntaan ja yhtäaikaiset uudistushankkeet ovat edenneet hyvin.
-Varhan taloustilanne on alkuvuosista parantunut merkittävästi. Ensimmäisiltä vuosilta kertynyttä alijäämää on kuitenkin edelleen noin 138 milj. euroa, talousjohtaja Ville Rajahalme kertoo.
Aluehallitukselle esitetään samassa yhteydessä, että alijäämän kattamiseen haetaan valtiovarainministeriöltä lisäaikaa vuoden 2027 loppuun saakka. Aluevaltuusto teki asiasta periaatepäätöksen jo kesäkuussa. Tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmassa esitetään toimenpiteet, joilla kertyneet alijäämät saataisiin katettua tässä aikataulussa.
Ohjelma sisältää sekä tulojen kasvattamista että menojen vähentämistä. Esityksen mukaan tuottoja lisättäisiin (11,2 milj. e) pääasiassa korottamalla asiakasmaksuja lakisääteiseen enimmäistasoon.
Merkittävä osa esityksen säästöistä kohdistuu hankintoihin (8,2 milj. e) ja palvelujen tuottamisen tehostamiseen (6,3 milj. e). Kilpailuttamalla palvelujen hankintoja pyritään löytämään säästöjä. Kolmannes Varhan kuluista muodostuu erilaisten palvelujen ostoista. Ohjelma sisältää myös digipalvelujen tehostamista entisestään sekä ei-lakisääteisten palvelujen supistamista.
| Tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmassa esitetyt toimenpiteet |
Nettovaikutus 2027, milj. e |
| Kaikki hankkeet yhteensä | 40,1 |
| Hyvinvointialuetasoiset toimenpiteet, yhteensä | 33,2 |
| Toimintatuottojen lisääminen | 11,2 |
| Organisaatio ja henkilöstö | 6,3 |
| Palvelujen tehostaminen | 6,3 |
| Hankintojen tehostaminen | 8,2 |
| Palveluverkko ja kiinteistöt | 1,2 |
Esitettävillä uudistuksilla saattaa toteutuessaan olla vaikutuksia työntekijöihin, vaikka ohjelman tavoitteena eivät lähtökohtaisesti ole suorat henkilöstövähennykset.
-Ensimmäisinä toimintavuosina olemme jo tehostaneet toimintaamme näiltä osin. Suurena toimijana meiltä irtisanoutuu ja eläköityy vuosittain noin tuhat henkilöä. Huomioimme tämän henkilöstösuunnittelussa tehokkaasti välttyäksemme henkilöstövähennyksiltä, Martikainen sanoo.
Esityksen sisällöstä työntekijöitä koskettavat esimerkiksi henkilöstön sijoittuminen toiminnan kannalta tarkoituksenmukaisiin tehtäviin, hälytysrahojen pienentäminen sekä työhyvinvointirahan palauttaminen aiempaan tasoon.
Ennen suunnitelmien etenemistä ja mahdollisten uudistusten toimeenpanoa käydään aina lakisääteiset neuvottelut yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarmo MartikainenHyvinvointialueen johtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 558 4579tarmo.martikainen@varha.fiVille RajahalmetalousjohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:044 9023 305ville.rajahalme@varha.fiLinkit
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Välfärdsområdesstyrelsen fattade beslut om Varhas framtida servicenät12.10.2026 14:25:48 EEST | Pressmeddelande
Varhas plan om servicenätet för 2027-2029 och visionen till och med 2037 har godkänts. Välfärdsområdesstyrelsens beslut bibehåller det nuvarande servicenätet för social- och hälsotjänster på många ställen.
Aluehallitus päätti Varhan tulevasta palveluverkosta12.10.2026 14:25:48 EEST | Tiedote
Varhan palveluverkon suunnitelma vuosille 2027–29 ja visio vuoteen 2037 saakka on hyväksytty. Aluehallituksen päätös säilyttää nykyistä sosiaali- ja terveyspalvelujen palveluverkkoa monin paikoin.
Kunderna utsåg Varhas hemvårdsenhet till en av de bästa i landet8.10.2026 10:35:03 EEST | Pressmeddelande
Två hemvårdens enheter inom Egentliga Finlands välfärdsområde, S:t Marie-Patis och Paltta i Åbo, fick utmärkta kundbetyg i en nationell enkät som genomfördes av THL. S:t Marie-Patis placerade sig bland de bästa till och med på riksnivå. Vid båda enheterna tror man att den låga personalomsättningen och de bekanta vårdarna bidrar till kundernas trygghetskänsla.
Asiakkaat valitsivat Varhan kotihoidon yksikön maan parhaimpien joukkoon8.10.2026 10:35:03 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kaksi kotihoidon Turussa sijaitsevaa yksikköä, Maaria-Paattinen ja Paltta, saivat erinomaiset asiakasarviot THL:n tekemässä kansallisessa kyselyssä. Maaria-Paattinen ylsi parhaimpien joukkoon jopa maanlaajuisesti. Kummassakin yksikössä uskotaan, että henkilökunnan vähäinen vaihtuvuus ja tutut hoitajat tukevat asiakkaiden turvallisuudentunnetta.
Informationskampanjen uppmuntrar till att känna igen tecken på drogförgiftning och agera i tid7.10.2026 09:58:51 EEST | Pressmeddelande
Dödsfall bland ungdomar till följd av drogförgiftning är fortfarande en av de vanligaste dödsorsakerna bland ungdomar i Finland. För att förebygga dödsfall till följd av drogförgiftning genomförs under oktober en informationskampanj i Egentliga Finland som ger information om hur man känner igen tecknen på drogförgiftning och uppmuntrar till att hjälpa och larma om hjälp utan dröjsmål.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme